Pieni ihminen, suuri elämä

Kirjainhaaste - JU

2012-02-11T08:17:00.002+02:00

Juksaavat julmaa emäntää, kun etsin syyllistä turhaan kopiointiin.

- Oletko se sinä taas kopioinut tyhjiä papereita?

- Ee-en, miten niin, minähän tässä sievästi katson "susi lammasten kimpussa" -ohjelmaa; ei kanien, huokaus.

- Annappas kuitenkin varpaanjälkinäyte! Hmm. eihän noista voi jäädä jälkiä.

- No! Entäs sinä?

- Minäkö? Ha, ha. Päivän paras vitsi.

- Et saa multakaan varpaanjälkiä, joten kuinkas todistat?

- Helposti : )

Uneen aika vaipuu

2012-02-04T00:21:00.000+02:00

Kirjainhaaste - VÄ

2012-02-01T20:34:00.000+02:00

Olisko karpattu vähän liikaa?

Aikainen lintu madon tappaa

2012-01-28T11:15:00.001+02:00

Kylmyys on pakottanut minut pitämään makkarin ovea auki, jotta lämpö talossa tasoittuu. Muksu havaitsi tilaisuutensa tulleen ja valloitti kissanmitan verran jalkopäästä (oikaistu kissa häntä suorana). Onneksi hän nukkuu hiljaa, mutta minä nukun vaistomaisesti kippurassa. Haittapuolena avonaisessa ovessa on se, että Cilla päättää puolestani, milloin nousemme ylös. Tänä aamuna kissa päätti leikkiä o.b.:llä. Onko se minun, jääköön kertomatta.

Niin mielelläni laittaisin seuraavan kuvan "itsestäni" ylösnousun jälkeen, mutta ehkä se ei ole sallittua. Jakaminen kuitenkin onnistuu, joten ole ystävällinen ja klikkaa linkkiä : )
artnet Galleries: Woman in Front of a Window by Fernando Botero from Galerie Patrice Trigano

Kolumbiassa Botero on suuressa suosiossa pyöreine hahmoineen. Nämä nappasin hotellin käytävältä, mutta luulen, että tämä on vain matkinut Boteroa.

Nakkasin tytön viikonlopputöihin ja päätin mennä äänestämään samalla. Äänestyspaikka ei ollut vielä auki ja menin ostamaan kanin puruja (joita ei tietenkään ollut) odotellessani. Sitten tietysti törmäsin tuttuihin. Jos olisin ehtinyt meikata, laittaa hiukseni sievemmin ja putsata kissankarvat villakangastakista, ei olisi tullut tutun tuttua vastaan.

Äänestin sitten ja merkillisiä ajatuksia tuli mieleeni. Lajittelin mielessäni jonossa olevia ihmisiä: tuo äänestää varmasti sitä ja tuo sitä. Entä jos väärennän toisen ehdokkaan esillä olevan numeron, menisikö joku lankaan? Jos minä hakisin työpaikkaa, sallisinko itseltäni kysyttävän, kenen peiton alla nukun, uskonko Jumalaan ja mitä kotitöitä inhoan.

Äänestyksen jälkeen oli omituisen reipas olo ja marssin autolle. Klikkasin avainta, avasin oven ja olin työntämässä ruokakassia autoon. Eihän tämä ole minun autoni! Pienempi ratti, väärät hanskat. Herttileiri, miten tämä on mahdollista? Vikkelästi siirryin omalle autolleni parin metrin päähän; yhtä luminen ja saman värinen, mutta eri merkkinen!

Kotiristeyksessä tuli auto, jonka kyljessä luki, että siinä menee viisaan lehmän maitoa ja viisaan lehmän kuva. Jos joisin maitoa, joisin mieluiten onnellisen lehmän maitoa, mutta toisaalta en kyllä hullun lehmänkään.

Mitä tänään ehtii tapahtuakaan?

Alkukirjaimet - UL (tai OL)

2012-01-25T19:09:00.002+02:00

Ulkoilu aurinkomyrskyssä tuo uusia ulottuvuuksia urbaaniin ympäristöön.

Alkukirjaimet - PÖ

2012-01-21T19:24:00.000+02:00

Täällä Oulussa - pölijiä kun ollaan, on jo valittu seuraava presidentti.

Laitan joskus jääkaapin oveen lehtileikkeen, jolla haluan herättää nuorison ajattelemaan jotakin asiaa. Tähän olivat veijarit lisänneet jo seuraavan presidentin kuvan : )

Sana pöljä oli jo käytössä, mutta täällä se lausutaan oikein iin kanssa, että toinen varmasti tuntee olevansa oikein pölijä!

Tarina kulkee blogistaniassa

2012-01-19T20:32:00.000+02:00

Usva on polkaissut käyntiin tämän hienon tarinanalun tammikuun neljäntenä. (Usvan linkistä löytyy jatkossa myös seuraavien kirjoittajien tekstit.) Juonta ovat kuljettaneet tähän mennessä Aina, Kiirepakolainen, Lastu ja lastun mies, Aimarii, Kaanon, Sirokko, Simpukka ja Famu falsetissa, joka erehtyi lähettämään minulle tämän haasteen : ) Kiitos kuitenkin.

Tarina alkaa tästä, oletko valmis?

(Usva) Oven päällä oleva kello kilahti vaimeastiastuessani sisään; aivan kuin sekin olisi kangistunut käyttämättömänä. Miten sevoi kuulua takahuoneeseen asti? - hämmentyneet aivoni muodostivat kysymyksenodottamatta vastausta. Se kuuluu hyvin, kun oppii kuuntelemaan, tulisintulevaisuudessa huomaamaan, mutta nyt menneisyys antoi minulle riittävästiajateltavaa ja ihmeteltävää.
Menneisyys tuoksui ja näkyi ympärilläniastuessani keskelle huonetta. Täällä aikakin oli pysähtynyt menneisyyteen;kaikki kellot torkkuivat hiljaa. Pöly oli laskeutunut varovasti hyllyille japöydille. Sekin oli tullut kuin luvatta. Minulla tosin oli virallisesti lupa,mutta silti tunsin itseni tunkeilijaksi, enkä ymmärtänyt, miksi Neiti olitestamentannut kaiken juuri minulle. Meillä ei ollut minkäänlaistasukulaisuussuhdetta. Kävin Neidin luona lapsena, mutta siitä oli kohta joneljäkymmentä vuotta.
Pyyhin hansikkaallani varovasti tuolillekertyneen pölyn, istuin arastellen sen toiselle reunalle ja annoin silmienikiertää huonetta, hakien sieltä muistoja lapsuuden käynneistäni Neidin luona.

(Aina) Muistamani käkikello vastakkaisella seinällä olipysähtynyt viiden huiteisiin, juuri ennen käen kukuntaa.
Kahvipannu - sama, minkä muistin, oli edelleenhellanreunalla odottamassa käyttäjäänsä. Sen emaloitu- oranssin ja punaisenhehkuva pinta oli saanut mustuneen helman, vietettyään niin monet kerratupotettuna vähän liianisoon hellan reikään. Tuli ja savu olivat nuolleet pohjanmustaksi pinttymäksi, mutta se ei alentanut pannun arvoa.
Ikkunaruudun nurkassa näin hämähäkinverkonasukkaaneen, se oli kuivunut verkon keskelle pyöreäksi möykyksi, muistuttaenajasta, jolloin huoneessa oli elämää ja sen myötä sillekin ruokaa saatavilla.
Siirsin katseeni kamarin oveen: Sen peilitolivat kauniisti uurretut ja messinkisen ovenrivan kiiltäväksi kulunut pintasaanut himmeän hohteen käyttämättömyytensä johdosta.
Muistin, kuinka olin sivellyt haltioituneenakahvan koristeellisia kuvioita, silloin haaveilin joskus omistavani samanlaisetovet ja kahvat, niiden arvokkaantuntuiset kaiverrukset ja tyylikkäät helat,mitkä koristivat avaimenpaikkaa.
Huoneessa oli asumattomuuden- vähän tunkkainentuoksu ja koleankostea ilma sai vilunväreet kulkemaan ylitseni. Havahduinajatuksistani tähän hetkeen ja kysymyksiä tunkeutui päähäni. Miksi minulle,omistinko todella nyt tämän kaiken, miten menettelen tästä eteenpäin, mitätulevaisuus tämän kaiken kanssa minulle tulee merkitsemään…?

(Kiirepakolainen) Tik, tak, tik, tak....höpöttelivät kellot tuttavallisesti. Niinkuin olivat tehneet jo monta vuotta.Vuosikausia ennen minua. Neidille. Ja nyt minulle. Neidin jäämistöstä, johonkomeat kaappikellotkin kuuluivat, perustamassani Antiikkiliikkeessä.
Isossa kaupungissa, lyhyellä sivukadulla,suutariliikkeen vieressä oli rauhaisaa hoidella putiikkia. Liikkeeniikkunapenkiltä paikkansa löytänyt Tupsu loikoili sijallaan tyytyväisenähyristen. Se oli eräänä kesäpäivänä vain kävellyt avoimesta ovesta sisään,nälissään ja häntänsä menettäneenä. Hoivasin kissan kuntoon ja ajattelin, ettäsiitä saa hyvän liikekumppanin, seuralaisen, joka ei vastaan pullikoinut.Olemattomasta hännän nysästä johtuen se sai nimekseen Tupsu. Melkein kuinhupsu. Vähän niinkuin uusi omistajansakin. Ajatus liikkeen uudellen nimeämisestähuvitti. Antiikkiliike Hupsu & Tupsu. No ei sentään, karistaisi pois neviimeisetkin asiakkaat.
Oven päällä oleva vanha reen tiukukello kilisti.Paulihan sieltä tuli. Niinkuin joka päivä tähän aikaan. Hän oli niintäsmällinen, että kellojen ajan olisi saapumisensa perusteella voinuttarkistaa. Suutariliikkeen Paulin kanssa oli ystävystytty, naapureita kunoltiin ja liikkeenpitäjiä molemmat. Minä keitin kahvit ja Pauli toi baakkelsit.Pauli oli laittanut liikkeensä oveen ilmoituksen: ”Odota ole hyvä, palaankohta”. Niin se aina teki. Tupsu havahtui tiukukellon kilahdukseen, venyttelimakoisien unien jälkeen ja pyörähti takahuoneeseen. Se tiesi, että Paulilla olisillekin tuliaisia.
- Kylläpäs onkin herkullisia leivoksia, sanoin.
- Ja niin hyvää kahvia olet keittänyt, kehaisiPauli.
- Tupsu mouraisi tyytyväisyyden merkiksi jasipaisi tassulla viiksiään.
Tämä ajatustenvaihto käytiin joka päivä. Samaanaikaan. Pauli katsasteli ympärilleen ja tiedusteli kaupankäyntiä. ”Rauhallistaon ollut”, sanoin, ”oikein rauhallista”. ”Yhdet pohjat ja yhden punaisenkorkokengän koron korjasin eilen”, sanoi Pauli, ja pyyhkäisi servetilläleivoksesta jääneen kermavaahdon suupielestään. Kiitti kahvista ja huikkasi”Huomenna nähdään taas!”
Maailma oli pysähtynyt tällä Isonkaupunginsivukadulla. Pidin siitä. Antiikkiliikkeessäni Neidin jäämistö oli ja pysyimelkein koskemattomana. Tupsu otti jälleen paikkansa ikkunapenkillä jatarkkaili satunnaisia kulkijoita, pörhistellen ja hyrräten. Minä otin kaapistapuhtaan rievun ja aloitin pölyjen pyyhkimisen esineistöstä. Niinkuin tein jokapäivä. Tuntui, ettei mikään voisi rauhaisaa elämäämme häiritä. Hyräilinolemaani tyytyväisenä.

(Lastu ja sen mies) Muistan runonpätkän, jotajulistan niin itselleni kuin asiakkailleni: tärkeää ei ole tavara, vaan mielialtis, avara. Katselen jännittyneenä, kun vanhojen tavaroiden rakastajaviipyilee liikkeessä, hyväilee esineitä, melkein ostaa, muttei sittenkään japoistuu hiippaillen kuin anteeksipyydellen kadulle eikä arvaakaan että olenoikeastaan huojentunut että jään rahan suhteen tyhjän pantiksi. Muttatavaroista täydeksi, onnelliseksi.
Alan kiintyä esineisiin, enkä tahtoisi luopuaniistä: mitä arvottomampi jokin tavara on, sitä arvokkaammaksi se minulletulee. No, kyllä arvokas myös kiehtoo. Joihinkin Neidin esineisiin voisinripustaa hintalapun joka hipoo kattoa.
Muistan että ahneus on kuolemansynti. Olenkokuolemanvaarassa koska en osaa tavaroista luopua? Ja juuri siksi etten ajattelerahaa, ajattelen sitä paljon, oikein mittailen miten onnellinen olen, kun olenrahaa vailla mutta omistan paljon. Ei, en saa nyt ajatuksiani loogiseenjärjestykseen, mutta ei se haittaa, sillä ajattelu ei ole vahvimpia puoliani,tunnelmointi on.
Neidin kellot ovat vanhan ajan kelloja, joitakellosepät rassaavat kuntoon. Nykypäivän kelloihin vain vaihdellaan pattereitatai ehkä ei niitäkään: uusi kello ostetaan parin vuoden välein. Onko siinäjärkeä?
Onpa sekin ihme nähty, että kelloliikkeessäpatterin vaihtamista pyytävä saa perjantaina käteensä noutolapun: valmiskeskiviikkona kello 13. Olisi patteri jonain pikahuoltona voitu vaihtaaodottaessakin, mutta noutolapun avulla vissiin piilotetaan se seikka, ettähomma on perin helppo. Rahastus onnistuu paremmin, kun asiakas ei näe, mitentyö valmistuu puolessa minuutissa.
Pauli ei sentään pistä kengän korkolappuauusiksi kahdessa minuutissa. Ja näkeehän sen noista pikasuutareista, ettätaitoa siihen tarvitaan. Ja vehkeitä. Niin kuin Helsingin Mannerheimintiensuutarin ikkunassa lukee vähätellen: ”Kenkään ei täältä saa paikkaapysyvää."
Antiikkiliikkeessä ei kelloja patterien voimallakäyntiin viritetä. Ei! Vanhat hyvät konstit ovat arvossaan. Neidin seinäkelloon avattavissa takaapäin helposti. Nostan vain kaksi hakasta. Kas niin! Onpaspaksu pöly! Täytyy ottaa avuksi takan palkeet, jotta voi puhaltaa pölyt poissaamatta niitä suoraan nenilleen. Tsuh ja tsuh! "Savun hälvettyä vaihdammekytkentää", lukee erään sähköverstaan kahvihuoneen seinällä. Kellonsisuspöly laskeutuu sukkelammin. Jo näkyy vieteri ja ratas poikineen. Tuohonvoisi varmaan ripustaa heilurin, ja vetokettingin paikka on kellonselvä.
Mitä kellon uumenista nyt paljastuu? Opasvihko!Minkä vuoksi Neiti on piilottanut antiikkikellonsa sisuksiin korjausoppaan?Varovaisesti avaan näkösälle ensimmäisen sivun. Kirjaimet vilistävät.
Tuntuu kuin tirkistelisin. Suljen, lukemattasanaakaan, vihkon.
Seison antiikkiliikkeen hämäryydessä vihkokädessäni ja tunnen miten aika pysähtyy siitä huolimatta että kello raksuttaaja mittaa aikaa tulevaa aikaa. Kunpa minullakin raksuttaisi ja paljastuisimiksi Neiti on minulle omaisuutensa testamentannut. Entä jos kellon sisällä,vihkon kansien välissä, on viesti minulle?
Itsehillintäni sammuu. Ylitsevuotava uteliaisuussyttyy. Avaan vihkon. Luen:

Riutunut lempi
odottavainen
armaan tullessa
elpyy heti.
Mikään kellon korjausopas tämä ei ole. Taisitten on ja ei.

(Aimarii) Tuijotin ruutuvihossa olevaa tekstiä,alimmasta rivistä oli hieman hankalaa saada selvää. – elpyy heti -, niin siinäkuitenkin luki, vaikka kosmoskynän jälki on saanut hieman kosteutta jalevinnyt. Aivan kuin siihen olisi joskus pudonnut kyynel. Neidin kirjoittamaajoka tapauksessa, tunnistan ja muistan tuon hienostuneen käsialan testamentinallekirjoituksesta.
Muutamista riveistä tuli mieleen, että Neidilläon täytynyt olla sydänsuruja, mutta kenelle tämä rakkausruno on osoitettu? Kukamahtoi olla Neidin rakastettu? Liittyisikö viesti jotenkin mutkien kauttaminuun? Mielessä välähtää hataria mielikuvia päivästä, jolloin lähesneljäkymmentä vuotta sitten kävin isoisäni kanssa Neidin talossa.
Havahdun, kun liikkeeseen huomaamattani tullutasiakas kysyy samovaarin hintaa. Neiti on kuulemani mukaan saanut sen aikoinaanVenäjän tuliaisena. Hätäännyn, en halua myydä sitä, kuten en oikeastaan yhtäänperimistäni tavaroista, vaikka olen asetellut ne esille ja myytäväksiAntiikkiliikkeen hyllyille. Tosin lähes kaikki ovat hintalappuja vaille. Enmillään kehdannut pistää niille pilviä hipovia hintoja, vaikka sitten olisinsaanut olla rauhassa, kun kukaan ei semmoisia summia suostuisi maksamaan.
- Oi sentään, anteeksi. Valitettavasti tämäsamovaari ei ole enää myytävänä. En vain ennättänyt kiinnittää varauslappuasiihen. Olin niissä aikeissa, mutta Tupsu-kissa vaati päästä sisälle ja työ jäikesken. Olen pahoillani, mutta löytyisikö kenties jotain muuta?
Valkoisia valheita ladellessani siirsin samallasamovaarin takahuoneen turviin. Kun palasin, asiakas oli lähtenyt.
- Hyvä Luoja, mikä minua vaivaa? Tällä menollaei ole kohta rahaa, millä ostaa edes ruokaa. Enkä kehtaa Paulillekaan kehuamyyntiäni. Hymähdin harmissani.
- Mikä hiivatin kauppias tämmöinen on, pihtaavaan itselleen? Myymättä on yhä Neidiltä perinnöksi saatu talokin. Missäkunnossa lienee? Kesällä kävin siellä viimeksi, mutta nyt ollaan jo talvessa.
Tupsu kehnäsi jaloissa niin vaativasti, ettäkoppasin sen syliin ja istahdin keinutuoliin. Oli suloinen hiljaisuus, vainkellojen raksutus ja Tupsun kehräys ajatusteni taustalla.
Kellon sisältä löytynyt vihko ja siihenkirjoitettu runo vain askarruttivat. Luin rivit toistamiseen vielä montakertaa. Oliko Neiti jäänyt vaille vastarakkautta? Onko hänen vihkoonkirjoittamansa yksi ainoa lause kaikki, mitä hänen vai pitäisikö sanoa heidän,tarinastaan olisi jäljellä? Pohdittuani tovin uskon, että viestejä löytyisilisää. Olin hyvilläni, että Pauli oli sen päiväisen visiittinsä tehnyt, silläminulla oli niin mielenkiintoista ajateltavaa, etten malttaisikaan seurustella.Jostain syystä en ollut hänelle järin perusteellisesti koskaan kertonutAntikvarialiikkeeni useimpien tavaroiden alkuperää. Ehkä siksi, että minäkinrakastan salaisuuksia ja mieltä kiehtoo, kun niitä pikku hiljaa ilmestyy lisää.
Tupsu marahtaa ärhäkästi, kun patistan hänetsylistäni ja nousen tutkimaan loput perintökelloista ja kaikista kannellisistapurnukoista, sekä kertaalleen vielä samovaarinkin. Viestejä ei löydy lisää.Olen pettynyt ja lysähdän aivastellen takaisin keinutuoliin. Pölyä pölähti senverran sieraimiin. Huiskuni ei ilmeisesti onnistu tekemään perin pohjintyötään.
Ehkä salaisuus onkin itse talossa. Mikä estää,josko lähtisin vielä tänään etsimään. Talo on edelleen omistuksessani,vaikkakin rapistuessaan riesa. On se ollut kyllä myynnissä muutamaan otteeseen,mutta varteenotettavan ostajan ilmaannuttua, olen kiireesti vetänyt senkiinteistökaupan listoilta pois.
Kello raksahtaa viisi, mutta käki ei kuku.Yrityksistä huolimatta käkikello on enää vain antiikkinen seinäkello ilmansalaisuuksia mykän käkensä kanssa. Iltahämärä on jo ehtinyt hieman syvetäulkonakin ja minulle tulee kiire sulkea liike. Riennän autolle ja varmistanpuolijuoksussa takin taskusta, että juhlava avainnippu tuli varmasti mukaan.Isosta kaupungista on muutama kymmenen kilometriä Neidin, siis minunkiinteistölleni. Miten ihmeessä en vieläkään osaa kutsua sitä luontevasti omaksitalokseni? En vaan osaa.
Auto hurahtaa käyntiin. Napsautan tohkeissanimyös autoradion auki, sillä ajellessa tykkään kuunnella radiota, muuten tuskinollenkaan.
Tuttu biisi on meneillään jostain keskeltä… tanssii hullu Amalia kamaliatanssejatanssiiii….siellä se penkooo..kakkulapioita, kapioitakirstusta penkooo… Käteni rupeavat tärisemään. Puristan ne tiukemminohjauspyörän ympärille ja radiosta soi… hullu Amalia tanssiii…sodassakaatunutta maatunutta majuria itkee, joka sieltä jostain… ei palannutkaaaan…
Pysäytän taloni pihaan ja sammutan auton.Tuijotan täristen taivasta vasten vanhan taitekattoisen talon silhuettia.Verhottomat ikkuna-aukot ammottavat mustina. Kammottaa vähän?
Laulusta tuli mieleen, että Neidin nimi oliAmalia.

(Kaanon) Autosta noustessani näen ensimmäiseksikuun. Se vilkkuu puiden lomassa taitekattoisen talon takaa. Ympäröivän metsäntummuus muuttuu kuunvalon myötä epätodelliseksi. Epätodelta tuntuu myös omaelämäni tällä hetkellä. Tämä on minun, sanon ääneen, vakuuttuakseniliikkumiseni oikeellisuudesta. Kaivan avainnipun taskustani. Ovi aukeaanarahtaen. Kuunvalo valaisee huoneet unenomaiseksi. Värähdän vaistomaisesti.Tartun henkistä minääni niskasta kiinni ja ryhdyn toimeen. Sytytän tulenhellaan ja avaan ikkunan. Raikas ilma, tulen rätinän säestyksella saa minutvihdoin tuntemaan, olen tullut kotiin.
Taskulamppu kädessäni kuljen toiseen huoneeseen.Tämä on Amalia-neidin makuukamari. Haalistuneet ruusukuvioiset tapetit seinällä,johon kuun keltainen säde osuu luoden ympärilleen salaperäistä hohteen. Näkymäsaa minut ääni värähdellen lausumaan:
"Riutunut lempi
odottavainen
armaan tullessa
elpyy heti."
Miten mahtoikaan viiltää odottava rakkaus jariutunut lempi Amalia-neitiä? Näitä kysymyksiä pyöritellen kuljen kirjahyllyneteen. Runokirjoja ja romaaneja. Ruskeita nahkaselkäisiä opuksia vierivieresssä. Otan kirjan käteeni ja selaan, sitten toisen, kunnes huomaanhaalistuneen paljon selatun valokuvakansion. Kansioon tarttuen istahdansänkyyn..Amalia-neiti on ollut pedantti ihminen. Siitä kertoo siistissäjärjestyksessä olevat valokuvat, ja kauniilla koukeroisella käsialallaallekirjoitetut tekstit. Kääntelen albumin lehtiä eteenpäin. Tuntemattomiakasvoja, taitavia atelier-poseerauskuvia ja kauniita maisemapostikortteja.
Käyn kohentamassa tulta uunissa ja palaan sängynpäälle jätetyn valokuvakansion pariin. Kuulen paperin rahisevan jaloissani.Mitä olenkaan pudottanut lattialle? Nostan valokuvan lattialta ja sitäkatsoessani tunnen lämpimän ailahduksen sydämeni seudussa. Tämä on varmaan sitälempeä, joka armaan saapuessa elpyy. Tyttö ja poika nojaavat toisiinsa suurentammen alla. Tylöllä on valloittavan ilkikurinen hymy ja poika on komea kuinkreikkalainen jumala. Hän on kietonut kätensä tytön hoikalle uumalle ja katsootyttöä silmiin omistajan elkein. Sydämeni sulaa tämän näkymän edessä. Käännänvalokuvan. Kuvan taakse on piirretty sydän ja sen keskelle kirjaimet A ja M.Amalia-neiti ja suuri rakkaus. Siitä ei ole epäilystäkään.
Heittäydyn vuoteelle unelmoimaan. Ennen kuinhuomaankaan unelmani kiidättävät minut unten maille. Unohdan palavan tulen,unohdan Tupsu-kissani ja antiikkiliikkeen. Unohdan kaiken. Unessani Amaliatanssii villisti rakastettunsa kanssa. Sotilaspukuinen kavaljeeri pyörittääAmalia-neitiä ymäri tanssilattiaa. Kiiltävät saappaat lyövät iloisesti tahtiaja Amalia tanssii hiukset hulmuten.
Onnellinen uni tuudittaa minut unten maille.Niinpä en kuule enää askeleita jotka lähestyvät portaalla.

(Sirokko) Säpsähdän hereille. Puunoksa heilahtaaikkunaa vasten ja saa aikaan raapaisevan äänen, joka kiirii lasista suoraanselkärankaani ilkeinä väristyksinä. Kapea auringonsäteiden kiila taittuulehdettömien oksien lomasta suoraan tyynylleni. Tuijotan valossa tanssivia pölyhiukkasiaja niiden keskellä liehuvaa punaista mekonhelmaa, joka hitaasti hiipuu poisjättäen jälkeensä vain hämärässä huoneessa hohtavan valokiilan. Silmänisiirtyvät takaisin ikkunaan ja sen kulmassa kimmeltävään hämähäkinseittiin.Vasta sitten tajuan missä olen.
- Hyvänen aika! Onko nyt jo aamu!
Sanon sen ääneen ja ääneni rahisee onttonaympäri ruusutapettisia seiniä. Karistan Amalian tunkkaiselta tuoksuvan peitteenpäältäni ja ponnahdan ylös. Huoneen viileys tunkeutuu hetkessä lävitseni. Tekeemieli hypätä takaisin vuoteen lämpöön, mutta pakotan itseni liikkeellevenytellen kankeita jäseniäni. Hellan tuli on sammunut aikoja sitten. Etsinsilmilläni kelloa seinältä, mutta nehän ovatkin antiikkiliikkeessäni. Ja Tupsu!Olen unohtanut senkin.
Ryntäilen päättömänä edes takaisin, aivan kuinniin voisin kerätä hajalleen lentäneet ajatukseni uudelleen yhteen. Pitäisisaada kahvia. Katseeni pysähtyy hetkeksi hellan reunalla nököttävään nokiseenpannuun. Ei, liian monimutkaista. Löydän käsilaukkuni ja kaivan sieltä esiinkännykän. Vanha uskollinen mummomalli, jonka näyttö on yhtä tyhjä kuin mieleni.Niinpä tietenkin! Eikä laturia mukana. Olisi sittenkin pitänyt ostaa se uusi..
- Nyt rauhoitut, sanon ja pysähdyn niillesijoilleni samalla kun aivoihin saapuu uusi viesti. Seison vesilätäkössä,pienessä mutta kuitenkin, sisällä, keittiössäni.
Vaistomaisesti katson kattoa, vuotaako se, eisiltä näytä. Tassuttelen märin sukin ikkunaan. Kevyt lumikerros peittää maan,yöllä on satanut, mutta miten se olisi satanut keittiöön. Täytyy olla jokuvuoto jossakin..
Välikohtaus on saanut ajatukseni järjestykseen,jokaisen omaan lokeroonsa vuoroaan odottamaan, jääköön miettiminen myöhemmäksi.Nyt on lähdettävä avaamaan liike, Pauli on varmaan jo ihmetellyt. Ja raukkaTupsukin, miten olen senkin voinut unohtaa! Mutta ensin pitää käydä asunnollasuihkussa, vaihtamassa vaatteita, haisen jo itsekin ummehtuneelle.
Kasaan nopeasti tavarani ja luon vielä kaipaavansilmäyksen valokuva-albumiin, Amalian pölyiseen kirjahyllyyn, pitsiliinanpeittämään kirstuun. Niin kirstu, vanhoja sänkyvaatteita pullollaan, sekinpitäisi tutkia paremmin.. Kämmenissäni jo kihelmöi, mutta ei, nyt on pakkolähteä, tulisin ihan kohta takaisin. Paremmin varustautuneena. Kuiskaan senAmalialle kuin lupauksena.
Messinkinen ovenkahva narahtaa kun avaan oveneteiseen. Jo ennen kuin astun kynnyksen yli silmäni juuttuvat lattianvesiläiskiin. Yksi on selvä jalanjälki. Kurainen. Iso. Ei niitä eilen siinäollut! Jähmetyn paikalleni. Päässäni alkaa taas soida radiosta tulomatkallakuulemani laulu ..tanssii hullu Amalia kamalia tansseja tanssii... tai sittensillä on siellä mies...

(Simpukka) Vapisen paikoillanitoimintakyvyttömänä. Tajuan, että joku on käynyt yöllä talossa. Tallustellutsisään isoilla kuraisilla kengillään, pysähtynyt keittiöön, ehkä nähnyt minutsikeässä unessa ja hiipinyt hiljaa pois.
Sydän pamppaillen palaan sisälle. Kurkistanvarovasti sängyn alle, koska se on ainoa paikka mihin kukaan voisipiiloutua. Eihän siellä mitään ole, muutenkin kaikki näyttää olevanpaikoillaan. Kohotan kirstun kantta, mutta jätän ummehtuneet sänkyvaatteetpaikoilleen. Avaan albumin ja katson taas eilistä valokuvaa, kuvaa joka tuliyöllä uniini. Otan albumin kuvineen kainalooni. Mennessäni tutkin, näkyyköulko-ovessa murtojälkiä. Ehjältä näyttää oven pieli. Oliko ovi yöllä edeslukossa, en muista lukitsinko sen illalla. Nyt käännän avainta lukossa javarmistan lukituksen riuhtomalla vielä kahvasta.
Huoli Tupsusta saa minut ajamaan suoraanantiikkikaupalle. Jääkööt suihku ja vaatteidenvaihto. Tien varren lumisetmaisemat rauhoittavat mielen ja palauttavat yöllisen unen onnellisen tunnelman.Kurkistan viereiselle istuimelle albumin päälle jättämääni valokuvaa. Mieleenitulee hämärästi eräs toinen kuva.
Tupsu ottaa minut vastaan mieltään osoittaen,väistelemällä kaikki silittely-yritykseni. Hyppää mielipaikalleen ja tuijottaasieltä syyttävästi minua. Soitan Paulille ja pyydän häntä tuomaan kahvilletullessaan siivun lihahyytelöä, joka on Tupsun erikoisherkkua. Niin me sitten kahvittelemmehiljaisessa takahuoneessa kukin ajatuksiinsa vaipuneena. Tupsu nosteleeruokakupistaan lihahyytelön palasia ja menee syömään ne Paulin jalan viereen.Vilkaisee mennessään minua syyttävästi. Paulikaan ei ole juttutuulella ja minunajatuksissani kummittelee yöllinen vieras ja muistin rajamailla häilyvä toinenvalokuva. Pauli lähtee ”Huomenna nähdään”-toivotuksin. Tupsu hyppääikkunapenkille pesemään turkkiaan. Siirrän tuolin sen viereen ja silittelenpehmeää turkkia. Anteeksiannon merkiksi se lipaisee kättäni karkeallakielellään ja käpertyy ruokalevolle. Tuntuu kuin kellojen tasainen raksutusvoimistuisi. Katselen ihmetellen ympärilleni. Silloin huomaan sen. Valokuvan,jota yritin muistella. Kellotko sen minulle ilmoittivat. Kuva on seinällä kahdensuuren kaappikellon välissä. Nostan kuvan valoon ikkunan viereen.Mustavalkoisessa kuvassa viisi hymyilevää sotilasta istuu penkillä kädettoistensa hartioilla. En tunne heidän asujaan, mutta suomalaisia sotilaita heeivät ole. Katson kuvan taakse, olisiko siellä heistä jotain tietoja. On vainAmalian käsialalla kirjoitettu teksti:
”Marcukselle, kellojen ruhtinaalle

”Takaa vuosien
näen hetket rakkauden.
Armaall’ onhan tulta silmissään.
Liekki raiskatkoon muistot sen,
unen, huomisen…
Kaiken tuhoo, polttaa julma sota”

(Famu falsetissa)
Istahdan ikkunan edessä olevalle tuolille jatuijotan kuvaa, ikäänkuin se saisi kuvan kertomaan minulle tarinansa. "Kellojen ruhtinas"?"julma sota"? Onkosalaperäisellä Marcuksella ollut tekemistä Amalian harvinaisen upeankellokokoelman kanssa? Onko Amalian rakastettu, Marcus, menehtynyt julmassasodankäynnissä puolustaessaan maataan? Ja jos, niin mitä maata? Kysymyksetristeilevät päässäni, sellaisella vauhdilla, etten kuule oven kellonkilahdusta. Havahdun mietteistäni, kun vierestäni kuuluu:
- Hyvää päivää!
Ponnahdan ylös tuolista ja melkein pudotankädessäni olevan valokuvan.
Edessäni seisoo punaiseen takkiin pukeutunutmelko iäkäs nainen. Päässään hänellä on tyylikäs hattu. Ajattelen hänen olevanniitä ihmisiä, joille näyttää hattu kuin hattu istuvan. Minun päässäni kaikkihatut näyttävät tyhmiltä, rumilta ja tyylittömiltä. Onneksi minut on siunattutuuhealla tummalla hiuspehkolla, jolla tarkenee pienessä pakkasessakin.Mistähän sekin lienee peräisin. Molemmilla vanhemmillani, sekä isällä ettääidillä, oli suomalaiselle tyypilliset maantienväriset hiukset.
Nainen kertoo minulle tulleensa vilkaisemaan,vieläkö Amalian antiikkiliike on paikallaan. Hän mainitsee asuvansa muualla, jatulleensa pistäytymään Suomeen sukulaisia tapaamaan. Murheellisen uutisenAmalian poismenosta oli joku sukulainen hänelle, Amalian nuoruudenaikaiselleystävälle, kertonut.
Hän sanoo muuttaneensa Italiaan jo vuosiasitten. Amalia oli vieraillut siellä hänen luonaan muutamana kesänä kauan sitten.Sen jäkeen oli yhteys Amaliaan jäänyt muutamaan kirjeeseen ja joulukorttiin.
Ojennan kädessäni olevan kuvan hänelle, ja kysynonko joku kuvassa olevista hänelle tuttu. Hän katsoo kuvaa, kääntää sen jalukee takana olevan Amalian kirjoittaman runon.
Hymyillen hän osoittaa toista miestä vasemmaltaja kertoo sen olevan Marcus.
- He olivat niin rakastuneita, hän sanoo.
- Ei Marcus kuitenkaan sodassa kuollut, kutenrunosta saattaa päätellä, hän jatkaa.
- Ja sitten oli vielä se lapsi.
- Oliko Amalialla lapsi, kysyn hämmästyneenä.
- Ei Amalialla, hänen sisarellaan Adelellakylläkin. Eikä lapsen isästä ollut epäselvyyttä. Marcus se oli, hän selittää.
En tiedä, mitä kysyisin ensimmäiseksi, niinmielenkiintoiselta tämä alkaa kuulostaa, mutta juuri silloin ovikello kilahtaa,ja sisään astuu nuori mies.
- Tässä on veljenpoikani Mikko, hän vie minutnyt syömään, sanoo nainen, jonka nimeä en vieläkään tiedä.
- Osaatteko sanoa, mistä voisin löytää lisäätietoa Amalian tarinasta, kysyn kiireesti.
- Amalialla oli vanha puinen, punainen puulipas.Sen kanteen oli maalattu ruusu. Etsikää sitä. Siinä Amalia säilytti Marcoltasaamiaan kirjeitä.
- Hyvästi nyt täällä kertaa, sanoo nainen japoistuu veljenpoikansa saattelemana.

(Mayo)

Katson naisen ja pojan perään. Haluan juosta kysymään heiltä lisää, mutta jalkani ovat jähmettyneet; mitä minun pitäisi kysyä? Tuijotan likaista ikkunaa näkemättä sitä. Minun pitää selvittää pääni, tämä alkaa olla liian mutkikasta. Tuntemani Neiti ei vaikuttanut tältä salaperäistä elämää viettävältä Amalialta, mutta minähän olin lapsi eikä silloin kaikkea huomaa.

Kerran hyppiessäni ylös ja alas Neidin -siis Amalian kuluneita, hiukan sammaloituneita portaita erään juhannuksen alla, oli paikalle ilmestynyt Neidin ikäinen naisihminen mukanaan puinen käsilaukku - sen minä muistan hyvin, koska sen hieno solki välähti auringossa. Ruskea jakkupuku hänellä oli ja hyvä tuoksu jäi leijumaan pitkäksi ajaksi myöskin siihen piilopaikkaani, johon jostain syystä painauduin, ettei vieras huomannut minua. Neiti kävi tuomassa minulle mehulasin ja pullan siihen portaille ja sanoi surullinen ilme kasvoillaan, että hänellä on keskusteltavaa vieraan kanssa. Hypin yksikseni ruutua ja odotin isoisää hakemaan minua kotiin, kun ruskea jakkupuku pyyhälsi ulos ja tielle juoksujalkaa. Nainen oli juostessaan nyrjäyttää nilkkansa hiekkaisella tiellä. Se oli minusta outoa.

"Ja sitten oli vielä se lapsi". Ja puulipas - kirjeitä... Tämä liike ei nyt minua kaipaa, eikä Tupsua. Täällä sellaista lipasta ei ole. Sen täytyy olla talolla.

Pöydän takaa löytyy vanha nitisevä, riittävän tukeva kori, juuri sopiva Tupsulle. Sinne hän muutenkin piiloutuu, nyt sen kansi suljetaan ja lähdemme yhdessä talolle eikä minua pelotakaan niin paljon kissan kanssa. Aion etsiä ne kirjeet, koska ne ovat ratkaisu tähän mysteeriin. Mieleeni tulee jälleen: kuinka minä oikeastaan liityn tähän kaikkeen? Kaartaessani talon pihaan huomaan ensimmäisenä rikotun ovi-ikkunan. Puristan korin sankaa lujasti ja sanon Tupsulle, että meillä ei ole mitään hätää, ei mitään hätää...

_ _ _ _

Ari toivottavasti keksii tähän hurjia käänteitä lisää. Halusin vähän lisää miehistä näkökulmaa.

Alkukirjaimet - MU

2012-01-15T09:09:00.001+02:00

Muotoilua, muotisuunnittelua harrastava Cilla-kissa.

Se oli kyllä vahinko. "Blondi" kun on aina mukana siellä missä tapahtuu, tunki päänsä Stockmannin paperikassin sankaan, säikähti ja juoksi kassi päässä ympäri taloa. Meni sitten sellaisesta raosta, että kassi repesi. Siinä vaiheessa yhdyin juoksuun, jolloin kaksi "pientä" elefanttia juoksi eteenpäin jopa saunan kautta olohuoneeseen. Lopulta Cilla nöyrtyi kuvattavaksi, kun arveli, että ei tästä pälkähästä muuten pääse : )

Muksulla oli muuten vain mukavaa. Ajatteli vain, että taasko tuo onneton hölmöilee.

Kattihaaste - Ikkuna

2012-01-08T08:49:00.000+02:00

Mitä miettivät kissat katsellessaan tuntikausia ikkunoista.

Suurista ja pienistä ikkunoista.

Suuria ja pieniä maisemia.

Pienikin liikahdus saa tarkkaavaisuuden

huippulukemiin. Kissojen esiesiesikissalta periytynyt

vaisto kertoo, että saalis liikkuu.

Kotikissa myös tietää, että todellinen saalis

tulee ovesta ihmisemon kauppakassin myötä.

Silloin kannattaa jättää maiseman tarkkailu hetkeksi.

"Tottakai naisia myös tarvitaan"

2012-01-05T23:20:00.003+02:00

Näin sanoi tänä iltana presidenttiehdokas lueteltuaan ensin 6 miestä, jotka hän ottaisi asiantuntijaraatiin maanpuolustus- ja talousasioissa. Pehmukkeeksi hän lisäsi, että sosiaalipuolella hän valitsisi naisen nimi + nimi ja sitten se yksi vaaleatukkainen rouva. Voi vitsi; jos tuosta miehenkuvatuksesta tulee presidentti, voisin melkein muuttaa muualle. Jos ette ole ennen havainneet minun harmistuneen, nyt se ei jää epäselväksi. Kun olen käynyt katsomassa katolisen maan lastenkotia, jonne murto-osa sen maan miljoonista katulapsista on "päässyt", en voi ymmärtää ehdokkaan ajatusmaailmaa. Tässä yksi niistä "onnellisista".

Kun nainen hankkii akateemisen oppiarvon, tyhjentää p...huussin kesämökillä, remontoi, sahaa, lapioi, leipoo ja ompelee, hoitaa leskeydyttyään yksin lapset ja huolehtii vanhuksista, istuu palavereissa ja saa tuplatyöstä pienempää palkkaa kuin miehet, en voi edes sanoa, että "tottakai miehiä myös tarvitaan". Ei niitä tarvita! Terveisiä vaan presidenttiehdokkaalle! Ei tuommoisia miehiä. Kuvassa olevasta pojasta toivottavasti kasvaa Mies, jollaisia tarvitaan. Mies, jonka ei tarvitse rummuttaa rintaansa kuin apina, että "minä olen paras, minä olen MIES".

Joku on nyt pahasti hakoteillä ja se en ole minä = Minna Canthin päivänä syntynyt.

Tunnen paljon hyviä, hyviä IHMISIÄ, miehiä ja naisia ja sitten on tämä kolmas sukupuoli = munattomat miehet.

Voi elämän kevät

2011-12-31T08:52:00.001+02:00

♫ Let the sun shine ♪ soi mielessäni (ja myös sivun alaosassa : ). Haluaisin hypätä parin kuukauden yli tai nukkua kuin karhu ja herätä rapiseviin kevätlumiin, muuttolintujen ensilauluihin ja pälvistä pilkistäviin kasvin alkuihin, kun tielle on eksynyt perhosen karvaisia toukkia ja teeret kukertavat metsissään.

Katselen paljon luonto-ohjelmia, mutta joku muukin katsoo:

heräileviä karhuja:

kukertelevia lintuja

villejä ja vapaita hevosia. Jaha, taisi katselija melkein nukahtaa.

Joulukinkku painaa sen verran silmäluomia.

Otto tässä tuumailee, että "miks noi saa aina ensin".

Mitä tapahtuu, jos lipasen tosta polvelta?

Oon sentään sivistynyt koira ja tulihan se sieltä. Mä tiesin sen, mä tiesin sen.

Muksun mielestä parasta joulussa herkkujen ohella on pöytäliina, joka on laitettu, jotta pöydällä makoilu olisi hänelle miellyttävämpää.

Tämän hymynaaman kera toivotan kaikille toiveikasta uutta vuotta. Se mitä tulee, tulee, mutta olkaamme vahvoja ottamaan se vastaan. Niin hyvät kuin huonotkin asiat. Mikäänhän ei tapahdu sen suurempana kuin mitä se korviemme välissä tapahtuu. Luottakaamme itseemme ja nauttikaamme luonnosta.

☻ = Mayon ruskettunut naama.

Valo lisääntyy - kodeissa ja ulkona

2011-12-23T08:43:00.001+02:00

Astun levollisin mielin suureen juhlaan. Vaikka monilla ihmisillä on asiat huonosti, ehkä ne jouluna ovat keskimääräistä paremmin. Aurinko alkaa lähestyä pohjolankin omituista kansaa.

Keskityn eläimiin; iloitsen meidän Ullasta, joka sai jatkoaikaa ja tulee nauttimaan perheen tasavertaisena jäsenenä joulusta. Tässä kuvia viime vuodelta, kun Ullalla oli oma kuusi ja omat lahjat. Ulla toivottaa kaikille maailman eläinystäville hyvää joulua. Myös ketulle, kunhan se pysyy siellä vuorilla.

Minäkin toivotan joulurauhaa kaikille luontokappaleille, joihin ihminenkin kuuluu, vaikka ei olekaan aina luonnon edustavin jäsen.

Sekalaisia onnen pipanoita

2011-12-17T08:48:00.003+02:00

Alkupaniikin jälkeen olen päässyt hyvinkin joulufiiliksiin. Suorastaan odotan joulua.

Öljylampun pidikkeet ja erilaisia puusaaveja löysin kesällä venevajaa siivotessa. Pidän lampputelineissä lasilintuja yleensä:

Tässä saavissa on kissojen lelut. Yksi taitaakin pilkistää : )

Piparitouhut kuuluvat tietysti asiaan ja Muksu on mukana kaikessa.

Kärsivällisyys palkittiin:

Jos vakavasti puhutaan, tuo ei ole meillä kissanruokaa varsinkaan, kun Muksulla on perinnöllisesti huonot hampaat. Kissamme ovat sisarpuolia ja toisen hampaat on ihan hyvät. Muksulta tipahti jo pikkukisuna alahammas pois ja muuta ikävää.

Tässä koristelun tuloksia. Parhaat tyttären tekemiä, mutta jalkapipari on minun siitä silkasta ilosta, että murtunut varpaani alkaa olla kunnossa, vaikka jäikin vinoon.

Tällä maratonpostauksella vauhditan itseni joulusiivoukseen ja tsemppiä kaikille onnellisille ja murheellisille, yksinäisille, kaksinaisille ja moninaisille (myös miehille) ei vain jouluna vaan jokaisena vuoden päivänä; myös 29. helmikuuta.

Alkukirjaimet - PUU

2011-12-15T06:11:00.000+02:00

Vaihtoehtoina olivat kuu- tai puu -alkuiset. Olisko tämä nyt sitten PUUPÄÄ.

Koska meillä on yksi sellainen, piti tehdä itselleni kaveri : D.

Siivosin kissahäkkiä nuoskalumesta enkä voinut vastustaa kiusausta. Tytär oli kai juuri syömässä tomaatteja ja tuli hätiin. Istuu kuin nenä päähän : )

Täsmätyö

2011-12-10T22:18:00.000+02:00

Rupesi pikkuhiljaa harmittamaan nuo laiskottelevat kissat ja niin hommasin Muksulle töitä. Se on nykyisin kissanruokatehtaalla koemaistajana:

Työ on kuulemma mieluista ja syytti minua, kun en ole aikaisemmin keksinyt tätä uraa hänelle. Palkalla ei ole niin väliä, kunhan luontoisedut juoksevat. On kuitenkin fyysisesti rankkaa ja lepotaukoja pitää olla.

Cillan mielestä noin innokas työnteko voi johtaa burnouttiin ja paikka vapautuu hänelle tuotapikaa. Hän siis kerää voimia tulevaa koitosta varten.

Halvat huvit

2011-12-04T09:59:00.001+02:00

Näyttäisi ihan siltä, että kissoillakin on tylsää pimeään vuodenaikaan. Tässä harrastuksia syömisen lisäksi:

Onneksi on sisko(puoli),

jonka kanssa voi ensin paijailla ja sitten tapella : )

Emo taas ilahtui ikkunanpesussa tekemästään löydöstä: metallisiipikoi?

Köyhäksi on mennyt tämä ilottelupuoli : )

Eläköön rohkeus

2011-12-03T10:15:00.001+02:00

Tänään tuntuu hyvältä. Näin eilen uutisissa naisen, joka itki. Kuinka joku uskaltaakin itkeä, kun tuntuu pahalta? Hän itki ja teki sen, mikä johti itkuun, silläkin uhalla, että näyttäytyi epäedullisena, silläkin uhalla, että hänet leimataan vaihdevuosioireiseksi ja mitä kaikkea ihmiset kaivavatkaan hänen perheestään, koulutuksestaan ja menneisyydestään.

Jos ihminen itkee, siihen on syy, siihen on oikea syy ja se syy pitää selvittää ja oikaista. Se syy on ollut olemassa kauan; ehkä monta vuotta. Vallan kahvassa harhautuneet pitää johdattaa oikealle raiteelle.

Minusta tuntuu tänään hyvältä. Näin rohkean naisen. Minusta tuntuu aina hyvältä, kun näen rohkean naisen tai miehen. Mieskin voi olla rohkea, mutta se on harvinaisempaa.

Ugh; olen puhunut.

Alkukirjaimet - TI

2011-12-01T06:25:00.000+02:00

Timanttisarveisten hirvilajin edustajien keskustelu:

- Äiti

- Mitä hirviseni?

- Onko minulla yhtä hienot sarvet kuin sinulla?

- Paljon hienommat, lapseni, minun silmissäni maailman kauneimmat : )

Kattihaaste - Lavuaari/pesutilat

2011-11-26T09:30:00.001+02:00

Joskus, joskus yöllä käy niin, että pitää nousta käymään keisareiden yksityisessä paikassa. Täällä on joku, vaistoan sen. Hengitys kuuluu tuolta; otan kuvan haamusta, minua ei muuten aamulla uskota.

Kääk!

Hui, mikä se on? Silhuetti alkoi näyttää tutummalta.

Höh, Cillako se on?

Ai, näit juuri unta siimahännästä. Joo joo, menen pesemään kädet muualle.

Tässä sinulle vielä valohoitoa, Hyvää ötyä.

Alkukirjaimet - HA

2011-11-22T21:06:00.001+02:00

Kerrankin helppo. Harrastukseni 10-vuotiaasta alkaen.

Harmonikka osissa : )

Opettelin aluksi sellaisella soittimella, jossa oli "timantti" väärässä näppäimessä ja vaati pientä harjoittelua vaihtaa soitinta. Siinä oli sitten kuoppa, mutta merkki mikä merkki : ) Vähitellen alkoi pääkin näkyä haitarin takaa; ehkä 11-vuotiaana.

Kattihaaste - KAAPPI

2011-11-19T05:59:00.003+02:00

Aikaisemmin olen tehnyt jutun kaappivarkaasta, joten nyt on vuorossa "avokaappi".

Yllättävän vaikeassa paikassa nuo herkut notkealle kissalle. Cilla ei pystynyt kurkottelemaan herkkuja toisinpäin, koska kissalla ei ole tarttumatassuja, peukaloa tms. "Niin lähellä, mutta niin kaukana."

"Juu, muuten vaan tässä istuskelen tarkkailemassa lavuaaria".

Alkukirjaimet - NI

2011-11-16T06:51:00.000+02:00

Nimikyltti pitää näin tärkeällä rakennuksella olla, vaikka ei olekaan suurta vaaraa erehtymisestä, kun vieressä on puuvaja, mutta jos on kiire...

Pitäähän sitä myös olla vieraanvarainen ja ajatella pilkkimiehiä. Jos sitä rämpii lumessa väärälle ovelle...

Valoa ja musiikkia pimeyteen

2011-11-12T21:05:00.005+02:00

Jos kuva jää hiljaiseksi, alaosasta löytyy ääntä. Vaikkapa ensimmäinen niistä sopii tyttäreni kuvan kanssa yhteen. Ehkä toinenkin.

Valoa pimeyteen

2011-11-12T06:46:00.001+02:00

Joulu ei jätä ketään tunteettomaksi, vaikka toisin väittäisi. Ainakin se tuo valoa keskelle pimeyttä. Alla joulujeni ketju kuvasymbolina ja kertomuksena.

Omakohtaisesti lapsuuden joulu oli ehdottoman ihana. Lahjat olivat värityskirja ja värikynät, Fazerin sininen suklaalevy ja palapeli, ehkä jokin lelu. Tärkeintä varmasti oli se, että isä oli mukana touhussa, koska hän oli lapsen silmin aina töissä. Kaikki se leipominen, koulujuhlat, äidin ompelemat uudet vaatteet ja jopa siivous toivat joulun. Jo pienelle lapselle tuotti suurta iloa, että isä ja äitikin saivat paketteja ja äiti muisti yllättyä joka joulu isän ostamasta naisten alusasusta: vaaleanpunainen, jossa oli pitsiä kaula-aukossa. Isä sai aina partavettä vähintään ja tohvelit eli "kusiluistimet".

Sitten kohosi elintaso ja lahjojen määrä kasvoi, mutta ei se nostanut onnellisuuden tasoa. Tuli nuoruus, kotoa muutto, "jouluinho", kun oli hauskempaa jäädä yksin Helsinkiin kuin matkustaa kotiin. Oman perheen myötä alkoi oman perheen näköisen joulun rakentaminen.

Sitten tuli surua, mutta perhe vietti joulua kuin rampa ankka. Sitkeästi jouluilosta kiinni pitäen. Tänä syksynä ensimmäisen kerran kuultuna sana "joulu" sai minut melkein oksentamaan. Mistä puristaa energia joulun valmisteluun, kun ei ole aikaa ja särkylääkkeitäkin kuluu. Se meni ohi. Tajusin, että olemme olemassa, meillä on kaikki hyvin, hankin ensimmäiset joululahjat ja ostin 15 euron punaiset paneeliverhot keittiöön. Niin se taas rakentuu ja mikä parasta: joulun jälkeen suunnataan kevääseen.

Pieni syyllisyys kuiskaa korvaan: "Mikä oikeus sinulla on nauttia joulusta, kun moni perhe kärsii köyhyydestä, yksinäisyydestä, sairauksista?" Mutta - on minullakin ollut tuskaiset jouluni.

Alkukirjaimet - SU

2011-11-08T22:55:00.000+02:00

Sukii sukkelaan sulkiansa.

Kaikki kirput häädettiin ihan varmasti : )

Kattihaaste "Syksy"

2011-11-06T17:02:00.000+02:00

Muksu sai uuden sähkökäyttöisen lämpöpedin ja mikä sen paremmin sopisi syysiltoihin - ja siis noin 20 tuntia vuorokaudessa, minkä syömiseltä ehtii nukkumaan.

Karvoja vähän tahallanikin pörröttelin kuvaan : )

Kynttilät ei ole meidän juttu. Eilen sytytin ruokapöytään, kun oli vähän juhlavampi tilanne. Yhtäkkiä Muksu hyppäsi suoraan kynttilöihin. Koko perhe pomppasi kiljuen kissan perään, joka varmasti pelkäsi ihmisiä enemmän kuin kärähtäneitä karvoja. Kipinöitä lenteli, kun seurakunta juoksi hätääntyneen kissan perässä : )

Lopputuloksena jalan yläosassa mustuneita karvoja ja hirveä haju.

Kukin vuorollaan

2011-11-05T10:22:00.003+02:00

Ihmiset matkalla

jonnekin

sattuman kauppaa

kuka istuu edessä

lähtee ensin

joukostamme

AH Pyhäinpäivänä 2011

♪ Rauhallista Pyhäinpäivää kaikille ♫

Alkukirjaimet - LAS

2011-11-02T23:22:00.002+02:00

Lasarettiin voisi joutua, jos lasivitriinin ovet avaisi kovin usein.

Eksyin siskon kanssa tähän viehättävään paikkaan Wienissä, missä sävelet leijailevat ilmassa. Sieltä niitä voi poimia ja tehdä sävellyksiä, kuten niin monet kuuluisuudet ovat Wienissä tehneet. Näin meille kerrottiin. Yhtään säveltä emme onnistuneet nappaamaan paperille saakka, mutta emme onneksi edes riitasointuja : )

Tää on niin tätä

2011-11-01T19:25:00.000+02:00

Joskus on just tämmönen fiilis.

Vaikka miten yrität, kaikki on pelkkää....

Lady Kaka

2011-10-29T07:53:00.000+03:00

Järjestimme omat huippumallikilpailut. Osallistujia oli vain kaksi ja vain toinen suostui kuvaajan ehdotuksiin pukeutumisen osalta, mutta kertoi, että hyvin hyvin mielellään edustaa rehevämpien mallien luokkaa, koska hänen armolleen ei sovi ravinnon suhteen rajoitettu elämä.

Sopimattomiin kuviin hän ei suostu, joten housuosasto on vielä ratkaistava.

Kilpailun ainoana sääntöihin suostuvana ehdokkaana Lady Kaka solmi mallisopimuksen, johon tuli erityisehtoja: mahdollisuus kieltäytyä matkustelusta, oikeus pysyä rehevien luokassa, vaatteiksi vain turkiksia, mieluiten norjalaisen metsäkissan. Kiivasta tassunvääntöä aiheutti Ladyn esitys ruoka-automaatista, josta saisi ruokaa aina kun Kaka haluaa. Siihen ei mallitoimisto suostunut. Vastineeksi luvattiin piiitkät lomat ja lepotauot : )

Lady Cilla hymyili taustalla viiksiinsä. Hänellä ON jo kaikki edut ilman mitään velvollisuuksia.

Cillan turvallisuus uhattuna?

2011-10-23T11:22:00.003+03:00

Mitä noi on? Parasta pysyä tarkkana.

Miten ne pääsi tänne?

Niitä on kaks ja yrittävät hämätä heilumalla ihan koko ajan. Ei kannata päästää selän taakse.

Miten ihmiset on noin varomattomia noiden petojen kanssa?

Minä täältä vähän murisen ja mulkoilen, jos se tehoaisi.

Mistä tuo ihana ääni kuuluu? sanoi Surku.

Minä kiipeän katsomaan, päätti Rontti, mutta piti hännän varmuuden vuoksi hyvin hyvin matalana.

Tässä talossa nyt vain taitaa olla tuollainen ominaisääni. Jatketaan tutkimuksia : )

Pikkuiset kiertelivät ympäri taloa eivätkä tuntuneet käsittävän koko isoa kissaa, aluksi eivät edes huomanneet. Muksua emme edes yrittäneet tutustuttaa. Rontti eksyi sen huoneen ovelle, jonka takana Muksu oli ja Muksu murisi ja sähisi oven läpi! Kutsuimme mieleiset vieraat uudelleen, mutta sitä ei Cilla tiedä : )

Kävi meillä pitkästä aikaa toinenkin vieras tai tuttu eli Otto-koira pojan perheestä. Iso koira ei olekaan yhtä pelottava kuin pikkiriikkinen kissanpoika

Lopulta ilta koitti ja Cilla saattoi rentoutua kissanmieltä rasittavien koettelemusten jälkeen : )

(tyttären ottama kuva)

Alkukirjaimet - RI...ja muuta mutinaa

2011-10-22T08:47:00.000+03:00

Ohikulkumatkalla Pariisissa. Muistaakseni jalankulkijoilla oli tällaisia. Sen on nyt pakko olla risti tämän haasteen vuoksi, vaikka joku voisi sanoa ruksi tai rasti.

Tätä voisi kehitellä. Jos menet, jäät auton alle ja käy huonosti. Kuvassa voisi olla vaikka kirkko tai pääkallo tai... Makeispusseissa pitäisi olla kuvana rikkinäiset hampaat ja Alkon ovessa AA-kerhon puhelinnumero.

Nauttikaamme siihen saakka kunnes holhousyhteiskuntamme keksii rajoittaa RIetasta, iloista elämäämme ilman RIhmankiertämää niityillä loikkien auringonnoususta auringonlaskuun, jippii!!!!

Alkukirjaimet - MA

2011-10-12T20:49:00.000+03:00

Maja. Majatalo, jossa ampiaiset makoisasti horrostavat. Toivottavasti eivät ole hereillä, sillä hieman käsi tärisi, kun otin lähietäisyydeltä kuvia.

Ajatelkaa, jos sieltä olisi joku mönkinyt ulos suoraan nokkaani!

Se on ihan "elävä" pesä ja keskeytti vinttireissuni elokuussa tosi tehokkaasti. Huomasin pesän ovensuussa vasta, kun olin jo vintissä! Eikä auta sohia sitä rikki, kun sieltä ei pääse itse karkuun kovin nopeasti. Pitää ensin kävellä epätasaisella varaston katolla ja sitten laskeutua tikapuita. Apina pitäisi olla vikkelyydessä.

Nyt odotan pakkasia, että saan sen irroitetuksi. Mutta mitä minä sille teen? Kaikki eläimet ovat arvokkaita enkä haluaisi tuhota pesän sisältöä. Kuka haluaisi pikku joululahjan?

Rakennustarkastus - hui

2011-10-09T09:11:00.002+03:00

Oli aika suorittaa rakennustarkastus kissojen ulkohäkkiin, joka keväällä rakennettiin : )

Emäntä otti minut ystävällisesti vastaan

Hän tarjosi minulle muovituolia. Itse saisin sen kyllä nostaa pystyyn ja pehmukkeita siinä ei ole kuten emännän tuolissa, mutta olinhan kuitenkin vain tarkastaja eikä virkamiehiä saa lahjoa. Vain siitä syystä ei ole kahvitarjoiluakaan.

Välillä emännän tarkkaavaisuus tarkastajaa kohtaan herpaantui. Piti vartioida reviiriä. Rakennus kun on ns. avointa mallia, ei sitä hetkeksikään voi jättää vartioimatta varsinkaan pimeään aikaan.

Jaahas, täälläpä on hieno orvokkilamppu. Aika heikkovaloinen, olisiko säädetty tarkastuksen ajaksi?

No mutta, kuinka emäntä saa kasvit pysymään Oulun korkeudella lokakuun 8. päivä näin vihreinä? Ai salaisuus. Vai olisi niitä enemmänkin, jos pupuryökäle ei olisi napsinut suuhunsa muutamaa vartta sieltä alapäästä. Kannattaa vähän valikoida, ketä päästää kylään. Ai, tuo puun runko ei sitten kiinnosta, vaikka ihmiset raahasivat sen siihen nurkkaan kiipeilyä varten?

Tarkastajan tehdessä lähtöä emäntä tempaisi turkkinsa taskusta valokuvan kesältä, jotta koko rakennuksen erinomaisuus tulisi tietoon:

Puuosia on maalattu (ei hyllytasolta). Naapurin rouvakin käy kuulemma rapsuttelemassa häkin raosta tuodessaan pyykkiä ulos. Kuva on rakennusväen ottama. Halusivat testata, kestääkö hylly emännän painoa - mikä loukkaus!

Tarkastaja kiitti ja muisteli lähtiessään, kuinka meinasi ensimmäisellä kerralla kompastua kynnykseen ja läjähtää mahalleen uuteen kissa-asuntoon. Sitä virhettä ei pidä nyt tehdä, se olisi aika noloa koko tarkastajien ammattikunnalle. Jälkeenpäin tuli tunne, että emännällä taisi olla oma lehmä ojassa, kun kutsui pimeään aikaan. Tarkastaja meni sisälle ja toinen asukki sanoi: "Jokos siitä päästiin, minä en viittiny osallistua, kun mua niin palelee. Pitäs vissiin lähteä Hulluille Päiville katsomaan jotain talvikampetta".

Kukas minä oikein olenkaan?

2011-10-08T10:53:00.003+03:00

Satunnaisia asioita itsestä pitäisi nyt kertoa tämän tunnustuksen myötä, jonka hurmaavan koiran omistavalta Mirjamilta sain.

Famu falsetissa pani kissansa kertomaan asioita itsestään ja se oli todella hauskaa, mutta minä en uskalla antaa sellaisia valtuuksia meidän perheelle, joten tässä muutama paljastus:

1. Minulla on hirveästi sisua. En anna periksi, jos asiani on oikea, hyvä ja tarpeellinen. Olen joutunut antamaan periksi vain viikatemiehelle, vaikka tein kaikkeni hätistääkseni sen perheestämme.

2. Olen äärimmäisen tunnollinen ja vastuullinen, mutta sitten joskus lähtee lapanen kädestä ja rajat paukkuu : )

3. Minua hävettää hirveästi tällainen itsestä kertominen.

4. Minulle sattuu aina kaikkea hullua. Kuten: huomasin kerran kävelyllä, että minulla oli eriparikengät jalassa (ei kuitenkaan henkari niskassa, kuten eräällä bussissa).

Niin ja minua aina harmittaa, kun en ehdi tarpeeksi lukea kaikkia mahtavia blogeja. Tässä tunnustus eteenpäin ja säännöthän siis olivat: tunnustuksen vastaanotto mainiten keneltä (viimeinen ei pakollista : ), 8 satunnaisen asian kertominen itsestä, tunnustuksen lähettäminen kahdeksalle eteenpäin...

Eläinystävänä olkaattepa hyvät Ammin eläintarhan elämää ja Paavo & Harmi ja Nelijalkaiset kaverit ja äh, tämä on aina yhtä vaikeaa lopettaa...

Alkukirjaimet - PU

2011-10-05T06:25:00.000+03:00

Punahonkainen puulamppu

yöllä

puukatossa

päivällä.

Paras kuva jäi ottamatta: kun valo siivilöityy yöllä puun läpi ja paljastaa kuvion kauniin punaisena hehkuen.

Veimme sen mökille "piiloon" ihan sovinnolla sen jälkeen, kun miehen pää oli täynnä kuhmuja ja toiseksi se ei valaise kovin paljon, kuten kuvistakin voi nähdä. Siellä se muutenkin sopii paremmin ympäristöön.

Ulla elää! - jatkoajalla

2011-10-02T10:53:00.000+03:00

Minä teen jakkaranalaisen, perheen hiljaisimman elämästä jutun nyt, koska huomenna voi olla myöhäistä. Ullasta tuli vanha. Ei niin pitänyt käydä. Ulla on meidän Pikku-Pupu.

Meillä oli siis ensin Paavo, naaras (vasemmalla), joka katsoi minua silmiin arkana ja sai paikan kodissamme. Arkana hän pysytteli loppuun saakka ja menehtyi vuosi sitten (kerroin siitä silloin). Sitten tuli luppakorva, oikea rotukani ja oikea riiviö : ) Poika otti hänet mukaansa, kun muutti kotoa. Takana on Ulla eli Pikku-Pupu. Tytär pelasti hänet hevostallilta, jossa ei ollut oikein hyvät oltavat.

Ulla sai toissaviikolla jonkin kohtauksen ja kiidätimme hänet tuhatta ja sataa eläinlääkäriin. Ulla kuvattiin ja keuhkoissa oli nestettä, johon hän oli tukehtumassa. Hän sai piikin, nesteenpoistolääkettä ym. Nyt hän on kunnossa, mutta vanhuus näkyy silmistä, niskavillojen harvenemisesta ja jotenkin kulahtaneesta olosta. Röntgenkuvassa näkyi myös pienet munuaiset ja muutoksia luustossa. Olen surullinen. En halua enää koskaan ottaa eläimiä nykyisten kissojen lisäksi; en halua aina joutua päättämään niiden elämän päättymisestä.

Mutta nyt pidän huolen, että Ulla elää hyvän elämän loppuun saakka eikä herkutkaan ole enää kielletty niin ankarasti. Tässä satunnaisia kuvia Ullan elämästä. Osan olen jo näyttänyt aikaisemmin.

Ulla estehyppääjänä, mistä hän sai palkintoja - jos sattui viitsimään loppuun saakka : )

Ulla kulki meidän kanssa ja asui hienosti hotelleissa. Yhtään papanaa tai pisua hän ei tehnyt väärään paikkaan. Hän oli hotellin kylpyhuoneessa yön ja muuten ihan vapaasti. Kauniista silmistä Ulla sai aina tuomareilta kiitosta:

Tässä ulkona:

Mökillä varpaita puhdistamassa rannalla:

Jouluna ystävien kanssa, kuinkas muuten : )

Kohdasta "kanit" löytyy lisää Ulla-tarinaa. (Voi olla, että joku kuvista on tyttären ottama).

Nyt Ulla vilkuttaa teille töpöhännällään. Nähdään vielä : )

Varmasti jokainen kokenut tämän joskus

2011-09-30T21:06:00.007+03:00

Jokainen meistä on lopulta yksin. Se on totuus. Fakta.

Laulun sanoin: se, että on kipua, on parempi kuin se, ettei mikään tunnu miltään. Ehdottomasti parempi!

Mutta pitäkäämme matkalla hauskaa: pessimisti on varmasti oikeassa, mutta optimistin matka on hauskempi : )

(tässä oli aluksi aivan upea video, mutta "tekijänoikeudet" ottivat sen pois : )

Alkukirjaimet - KY

2011-09-28T06:57:00.001+03:00

Ensin tuli ihan sopimaton sana mieleen : ). Tässä kuitenkin KYhmytassun mietteitä.

"KYllä on hullu ihminen. Mitä se tekee ja miksi se ei ottanut minua mukaan?"

"En olis halunnutkaan, kävin vaan tarkistamassa ettei huku; KYlmäkin täällä tulee".

"Pitää saada kyhmytassut kuivaksi ja lepuuttaa niitä, kun ihmisiä saa olla aina vahtimassa."

Maisemat talteen

2011-09-23T21:58:00.000+03:00

Rannat odottakaa, tulen keväällä taas,

kun uusi lehti aloittaa uuden elämän.

Illan rauha

ja lähdön ilotulitus.

Vieritänkö kyyneleen haikeuden tähden? Lähtö karuun todellisuuteen.

Alkukirjaimet - VO

2011-09-21T07:08:00.002+03:00

Voipunut. "Taidan levähtää vähän ennen kasvamista suureksi sieneksi."

"Tuuli on joskus niin voimakas".

Alkukirjaimet - SI

2011-09-13T22:29:00.000+03:00

Siipi maassa?

Siipi pilvessä.

(Maa on Kolumbia ja kaupunki Bogota. Kone on pieni ja kuljettaa juurimatkalaisia Andien vuoristosta Karibian rannalle.)

Siipi taivaalla.

Tässä maassa sanotaan "SI" : )

Mestarisuunnittelija Muksu

2011-09-10T08:19:00.000+03:00

Muksun hymylle ei tullut loppua, kun se hoksasi, että nyt suunnitellaan lintulautaa ja se halusi olla pääarkkitehtina asiassa.

Kaivoin esiin pojan koulussa tekemän lintulaudan ja ajattelin ottaa sen käyttöön. Toin suojavärikartan kotiin katsottavaksi ja Muksu ei hievahtanutkaan mökin vierestä. Muksun mielestä tämä juttu oli vuoden paras asia. Oikeastaan ihan sama minkä värinen, kunhan se vetää puoleensa pulleita tipusia, joilta lentelee siemeniä nokasta, kun ne maiskuttavat ja lihovat Muksulle sopiviksi suupaloiksi. Tosin näin ei ole vielä käynyt, mutta vielä se päivä koittaa.

Muksun mielestä mökistä puuttuu ovet. Siis sellaiset, joista pääsee sisään, mutta ei ulos : ) Hän voisi sitten käydä tipuset päästämässä - siis ne pulleat.

Mee jo sinne maalikauppaan, minä vahdin tätä työmaata ja jatkan mielikuvaharjoittelua...punaisia, kirjavia, pyöreitä, pyöreitä...

Alkukirjaimet - NE

2011-09-06T22:39:00.002+03:00

Hyvät NEuvot kalliit tulivat tarpeeseen matkalla vuosi sitten. Lentokoneessa oli jokin vesiongelma ja niin sitten veeceessä oli juomavesipulloja. Kahviakaan emme saaneet. Samoin hotellissa loppui vesi ja siellä oli vähän isompia pulloja.

Onneksi kaikki NEsteet eivät loppuneet:

NEuvottomaksi vetää, kun yksinkertainen, jokapäiväinen asia puuttuu, mutta niinhän se puuttuu miljoonilta? ihmisiltä maailmassa.

Lumiukon viesti

2011-09-03T23:13:00.002+03:00

Mikä saa minut säilyttämään puoli vuosisataa vanhan lumiukon kesämökillä.

Se on äidin lohduttava hymy, kun sairastuit tulirokkoon,

isän ilo, kun voitit hiihtokilpailun sen ainoan kerran.

Kissan kehräys heinäladon ovensuussa kevätauringossa.

Mummon sananlaskut ja

vaarin sikarin tuoksu sunnuntaisin.

Se on toivehymy, että lapset löytäisivät omat

syynsä säilyttää lumiukko.

Se on kuiskaus menneisyydestä.

Alkukirjainhaaste - AA

2011-08-31T06:34:00.002+03:00

Aarrekaapille on päästävä. Siellä käytiin jo yöllä ja kävijä unohti tyhjennetyn, revityn aarrepussin lattialle. Siitä seurasi, että aarrekaapin oveen ilmestyi teippi. Aarteenetsijä yrittää sitä tässä eliminoida ja unohtaa kokonaan, että paparazzi seuraa tapahtumaa.

No mikäs tässä nyt on vikana? Rynkytystä.

Aaha, syy taisi löytyä. Miten tuoksuvia aarteita!

Nyt tarvitaan kissamaista päättelykykyä. Eipäs hosuta.

Tuumasta toimeen.

Kynsien jälkeen otettiin hampaat avuksi. Tapahtuman jälkeen aarteenetsijä sai palkintonsa vaivannäöstä, mutta aarteet siirrettiin tuntemattomaan paikkaan : )

Menetetyt hetket

2011-08-27T23:24:00.001+03:00

Ihminen on menettänyt arjesta selviytymisen ilon. Kun oli ruokailtu, astiat pestiin vadeissa, joihin oli lämmitetty vesi. Sitten ne kuivattiin pellavapyyhkeillä, joihin oli kirjailtu kauniit nimikirjaimet; kenties kapiot. Pyyhe ripustettiin tähän naulaan:

Naulakko oli jonkun käsin tekemä ja pyyhkeiden peittona oli kaunis valkoinen liina, jossa oli pitsiä tai muita kirjailuja tai molempia.

Nyt siinä on muistona kalastukseen liittyviä välineitä.

Ihminen on aina ollut näppärä keksimään askareita helpottavia välineitä. Yksi niistä on yöastia. Ennen vesiklosettia se helpotti, ettei tarvinnut lähteä pimeässä ja pakkasessa ulos. Ehkä tämä on herrasväen väline, joillekin riitti ämpäri.

En tunne minkäänlaista iloa tyhjentäessäni ja täyttäessäni astianpesukonetta. Kalastuksesta en mene sanomaan mitään enkä yöastiasta muuta kuin että potta on kaunis. Käsitöiden merkitys on vähentynyt. Ei tarvitse tehdä astioita, hyllyjä eikä liinavaatteita. Harrastaa toki voi. Tässä minulta punnerrusten punnerrus: villasukat. Ensimmäinen pari meni harjoittelun piikkiin.

Huomasin, että raidat auttavat tekemään samankokoiset sukat.

Tässä minä ite tänä kesänä soutelemassa kalastusreissulta mökille päin. Verkot olivat välineenä ja saaliina kaksi isoa kalaa. Jälkiruokana mustikoita. Ei puuttunut kuin perunapelto ja lehmä ja ruoka olisi ollut lähes ilmaista : ) Kuntosalin soutulaite ei tuo samaa nautintoa, kun totiset ihmiset kuntoilevat ympärillä ja telkkarista tulee jokin saippuasarja pään yläpuolella. Onko se ihme, että nyky-yhteiskunta voi huonosti.

Syksyn saapuminen ja parhaiden vuosien katoaminen tuo haikeutta. On mielenkiintoista iän mukana ruveta yhä enemmän ymmärtämään omia vanhempiaan ja isovanhempia ja nähdä itsensä osana kokonaisuutta.

Merkityksettömän merkityksellinen loma

2011-08-22T20:34:00.004+03:00

Voisin kuvitella miltä vauvasta tuntuu, kun hänet heitetään altaaseen uimaan: "apua ne yrittää hukuttaa mut" ja sitten se osaaminen tulee sieltä selkärangasta ja alkaa tuntua kivalta. Kiireisen ihmisen kesälomalle joutuminen on samanlaista. Ensin ihmettelee, mistä sais ne kiksit talven varalle, että taas jaksais, mutta sitten ne vaan tulee.

Kaikki alkaa auringon pala(a)misesta...

jatkuu hämähäkin yllätyslaskeutumisella ruokapöytään, mikä sai aikaan paniikinomaisia kiljahduksia puunkaatourakkavierasjoukossa. Coolina emäntänä hoitelin hämärin muille maille.

Sadepäivänä kun ei voisi kuvitella mitään tapahtuvan sen jälkeen, kun olet häpäissyt itsesi menemällä tuulitakissa ja kumisaappaissa ruokaostoksille (nyt jos joku venäläinen näkisi), tuletkin hyvälle tuulelle, kun pikkuriikkisiä sammakoita pomppii sinne tänne takaraajat iloisesti harottaen : ). Ja kun aurinko armas taas kuivaa satehen, että hämähämä jne. - pääset tutustumaan uusiin ystäviin:

Oletteko koskaan ajatelleet, kuinka karvainen perhonen on? Sillä on siipien juuressa karvoja, niin että kun se nostaa siivet pystyyn, sen selkä on karvojen suojassa. Sitten se imee? tuolla päästään taitetulla kärsällään ilmeisesti jotakin ja juuri ennen lentoon lähtöä se laittaa kärsänsä kippuraan. Kukapa sitä kärsä ojossa lentäisi : D

Se lennähteli koko ajan iholleni, joka kuvassa näyttää porsaan kyljeltä ja kun kävin hakemassa jotakin, se oli odottamassa. Sormistani se piti erityisesti, kun olin juuri syönyt persikan.

Toinenkin hyväkäs halusi katsomaan, mikä kokous täällä oikein on:

Nyt sitä luullaan, että vain laiskottelin. Siivosin puoli pitäjää, mutta sienestäminen oli helppoa. Siellä meilläpäin on sienetkin näin suuria : ). Kippo oli tarkoitettu mustikoita varten, mutta päätin, että sienisadolla saan astian nopeammin täyteen : )

Siivouksen tulokset oli helppo hoidella polttamalla romanttisesti.

Katsotaan ympärillemme, onni lepattelee, liihottelee, pörrää, loikkii ja leijuu ympärillä, se ei ole iso luku pankkitilillä : )

Oton toive todeksi

2011-08-21T10:03:00.001+03:00

Eläinrääkkäystä! Siis mä niin kuolen janoon. Luuleeko ne, että tosta vesipyssystä on jotain iloa. Eikö ne nää, että oon ruvennu jo kutistumaan rusinaksi tässä paahteessa. Kieli on ainoo kostee paikka.

Jep, onneks ne ei kuullu mun pahoja ajatuksia. Vettä tuli melkein enemmän kuin olisin tahtonu : )

Tää ravistelu panee kivasti liikettä mun rotukasvoihin.

Kissakuvahaaste: nettisurffailu

2011-08-07T17:02:00.000+03:00

Juuri asensin nopeamman laajakaistan, että me kaikki kolme ehdimme surffata: minä, Muksu ja Cilla. Meillä on kova kiista, mikä laitetaan aloitussivuksi. Minä haluan oman blogini, Muksu "koiravitsejä" ja Cilla "kuinka tulen kauniimmaksi kissaksi". Kaiken kukkuraksi Muksu haluaa tulostaa kaiken. Se on varannut tulostimen ja kaikki paperit on taas lopussa : ).

Se vahtaa iltamyöhään, ettei muut pääse surffailemaan salaa.

Minne haluaisit matkustaa?

2011-08-06T11:43:00.002+03:00

Kysymys vaikuttaa helpolta, mutta jos sitä vaikeutetaan sen verran, että sanotaan, että se olisi elämäsi viimeinen matka ja rahasta viis. Näitä herätti Sude miettimään blogissaan "nakatessaan" minua leivoksella ja kertoessaan itse omasta matkahaaveestaan vakavahkoon sävyyn. Lähes ahdistaa, kun en halua matkustaa minnekään - tällä hetkellä : )

Toinen tunnustukseen liittyvä kysymys oli lempiväri. Rakastan kaikkia värejä; kauneutta, rumankauneutta, kuvia...sokeus olisi pahinta, mitä voisin kuvitella.

Kolmas kysymys oli lempiruoka. Tietysti tämä Suden leivos.

Tai äidin leipoma tuore, vielä hiukan lämmin ruisleipä, jonka päälle on sipaistu roheva siivu kylmää sianlihaa. Niillä eväillä jaksoi kävellä pakkasessa kansakouluun kolme kilometriä : )

Eläinrakkaana lähetän tunnustuksen kysymyksineen tällä kertaa blogeille

Eläinten Laitila ja Emolehmätilan elämää.

Remonttiohjeet - vain naisille : )

2011-07-31T14:09:00.004+03:00

No niin, hengissä ollaan, mutta voisin olla olemattakin. Eilen kotimatkalla hyppäsi peura autoni edestä yli 100 km:n tuntivauhdissa. En ehtinyt sanoa kuin turhaan lausuen spontaanisti "herrajumala" enkä jarrua painaa ollenkaan. Laskin, että sekunti myöhemmin....

Siihen kattoremonttiin.

Alkuvalmistelut

- jos olet päässyt lösähtämään, aloita kuntosalilla käynti. Tee etupäässä käsivoimia vahvistavia liikkeitä.

Takamukseen keskittyminen osoittautui myös hyväksi, koska oli siinä ja siinä, etten juuttunut tikkaiden yläpäähän : D

- soita rautakauppaan ja jos sieltä sanotaan jo toisen kerran, että heillä ei ole aikaa, koska heillä on ASIAKAS, soita toiseen ja sovi tarvikkeiden saamisesta ja kysy neuvoja heittäytyen vieläkin avuttomammaksi kuin olet. Sano sitten pientä tyytyväisyyttä tuntien sille ensimmäiselle rautakauppiaalle, kun se vihdoin on päässyt viikon kuluttua asiakkaastaan eroon, että "myöhäistä".

Vaja oli vähän vinossa, joten oikaisin sitä autotunkin kanssa, vaikka nitinä ja natina vähän pelotti.

Kohde on tässä. Ohjeiden mukaan yritin poistaa vain kolmiorimat, jolloin uusi huopa vedettäisiin vanhan päälle, mutta tein oman ratkaisuni ja kiskoin kaikki vanhat huovat pois, mikä oli ihan hyvä, koska alta löytyi mätiä lautoja, jotka sitten vaihdoin uusiin.

Kun löin vasaralla kattoon, siihen tuli reikä ja uudet laudat oli helppo työntää katolle sieltä reiästä. Heureka : )

Tarvikkeet

Huopaa, jota tietysti tilaat liian vähän kauppiasta etkä omia laskelmiasi uskoen ja lopulta on ostettava hätävarahuopa, jossa ei ole liimaa vaan joudut käyttämään erillistä tököttipurkkia. Rullat painoivat kuin synti. Mökillemme ei ole autotietä ihan perille saakka, mikä on pitkä tarina, joten minulla on tee-se-itse-kottikärryt. Kuljetin yhden rullan kerrallaan ja jos yhtään olisi tyrätaipumuksia, minulla olisi nyt tyrä/rulla. Se oli vaikeaa!

Tässä loput tarvikkeet ja ohjeita löytyy huoparullasta. Liimallisten huopien latominen aloitetaan tietysti alhaalta päin ja liimapuoli alas, jolloin yläreunan liima jää ylöspäin ja seuraavan huovan alapuolen liima painetaan siihen kiinni. Nauloja tietysti kaikkiin näkymättömiin paikkoihin : ) Reunoilla saa näkyä.

Ohjeesta poiketen käänsin huovan reunan yli ja naulasin, koska en laittanut erillisiä reunapeltejä. Tämä oli ns. simppeli asennus. Samoin vedin huovan harjan yli, koska siihenkään ei tullut eri kappaleita. Toinen lape aloitetaan alhaalta päin ja siinäpä minulle tulikin ongelma, kun huopa riitti nipin napin ja liimaraita jäi sitten näkyviin. Leikkasin ylijäämäpaloista huopakaistaleen, jonka liimasin tökötillä liimaraidan (raita näkyy pari kuvaa eteenpäin vielä suojamuovilla peitettynä) päälle, että tuli kaunis. Jos huopaa olisi ollut riittävästi, olisin leikannut liimaraidan pois ja liimannut alapuolelta kiinni.

Tässä alkaa jo helpottaa. Pieni keltainen lehti lehahti muistuttamaan, että vauhtia, syksy on tulossa joskus.

Vieraita:

Lintujen ohilipumisen lisäksi minulla oli epämiellyttäviä vieraita: ampiaisia. Olin tökännyt ennen aloitusta ongella niitten pesää vajan sisällä ja pesä hiljeni. Yhtäkkiä niitä alkoi tulla katolle lautojen raosta. Hiljaisuus olikin tarkoittanut vain, että olivat korjailleet pesäänsä vuorokauden. Tilanne alkoi käydä niin epämiellyttäväksi, että oli pakko turvautua taas ongenvapaan ja Raidiin. Myrkkyä suhuttelin vain katolla, kun lähestyivät minua, en suoraan pesään.

Sitten tuli ihmisvieras. Naapuritalon isäntä ilmestyi vajan luo. Minulla oli sitten niin maar mukava olo siellä katolla pelkässä bikinien yläosassa. Pitkät housut onneksi oli, kun jalat olisivat muuten raapiintuneet. Hän viihtyi tunteroisen katselemassa nikkarointiani. Keskustelummekin varmaan kuului kilometrien päähän, kun minä sieltä katolta huutelin. Hmm

Yhteenveto:

Mikä tunne, minä tein sen!

Neljä päivää tässä projektissa vierähti, kun oli kova helle enkä jaksanut paahtaa kokonaisia päiviä. En nyt varsinaisesti suosittele naisihmisille tällaista hommaa, jos ei ole varustettu tällaisella idioottisisulla, mutta toisen kanssa voi aivan hyvin tehdä. Katto oli aika iso (yksi lape 7 * 3,5 m) ja kustannukset jäivät 400 euroon kun siis ihan itse teki kaiken. Rulla oli 8 m * 1 m, joten päitä piti vähän leikata. Liimaton rulla oli 10 m * 70 cm muistaakseni ja hinta halvempi eli 45 euroa. Liimarulla yli viiskymppiä. Naulat oli edullisia.

Kaikki paikat on mustelmilla ja molemmissa jalkapohjissa naulan reiät. Kämmenestä ja sormenpäästä nahka pois. Toisena aamuna vihloi selkää niin, että luulin jo kaiken jäävän siihen, mutta periksi en antanut. Minulla on nyt tosi hyvä mieli : )

Seuraavana on vuorossa aitta. Siitä pitää tulla parempi. Sitä en tee yksin, koska se on niin korkea, että pelottaa, mutta se on pinta-alaltaan pienempi. Tämä katto oli minulle itselleni tärkeä osoitus siitä, että ikäiseni nainen vielä pystyy tekemään jotakin muutakin kuin olemaan se työpaikan eläkettä kohti menossa oleva nainen, jota ei tarvitse ottaa enää niin tosissaan, kun sillä ei ole tulevaisuutta. Minulla on! Saatan elää vielä toisen puolen elämästäni - jos ei peura hyppää konepellille.

Poikkeuksellinen kannanottoni

2011-07-24T12:05:00.000+03:00

Nuorten äitinä mielessäni pyörii Norjan tapahtumat koko ajan. Varmasti muillakin. Normaalisti en blogissani ota kantaa asioihin, mutta nyt ihmettelen muutamia asioita. Miksi poliisilla kesti niin kauan mennä saarelle? Miksi sanotaan, että rangaistus voi olla JOPA 21 vuotta. 21 vuotta! Hyvällä käytöksellä hän pääsee varmasti vapaaksi jo aikaisemmin, kun on vienyt lähes sadan ihmisen hengen ja pilannut heidän omaistensa elämän.

Lisäksi olen huolissani eräiden suomalaisten (perus-) asenteesta. Eikö se ole omiaan kiihottamaan tapahtuman kaltaiseen toimintaan? Asioilla kiihkoilu ja mässäily myös on pahasta. Eilen aamulla soi ovikello ja siellä seisoi kaksi ihanan herttaista mummelia. He ojensivat minulle vihkosta, joka kertoi väkivallasta. He olivat jehovan todistajia, jotka sanoivat, että asia on erittäin ajankohtainen. Sanoin kiitos ei, mieleni teki halata iäkkäitä mummeleita, mutta kiitos ei. En kestä varsinkaan juuri nyt yhtään lisää aiheesta väkivalta.

Tämän kuvan laitan kunnioittaen nuorten muistoa.

Olemisen sietämätön keveys

2011-07-23T10:58:00.001+03:00

Hattaratatti:

alasin

Kiljusten herrasväki kotimatkalla.

jakoavain

Edellisessä kuvassa näkyy lintu, joka lenteli ihan koko ajan hermostuneena ympäriinsä ja näkyy useammassakin kuvassani. Linnun kaveri on seuraavassa kuvassa vahtimassa toimiani. Olen kuullut huhuja, että yksi pieni, harmaa lintu on ilmestynyt pariskunnan seuraan. Siinä taisi olla syy tarkkailuun : )

Niillä voi mennä pikkufisut väärään kurkkuun, kun ilmestyn katolle naputtelemaan, mutta ei voi mitään. Onhan hautomiset jo onnellisesti ohi. Onnistumisprosenttikin aika hyvä: kolmesta munasta tulee yksi tipi.

Loma?

2011-07-21T07:16:00.001+03:00

Voiko olla totta? Yksi viikko lomaa tulossa. Oliko se niin, että hullu töitä tekee, viisas pääsee vähemmälläkin.

Oikeasti aion kiivetä katolle ja laittaa uuden huopakatteen; nimittäin venevajaan. Tarvikkeet on jo tilattu. Hyvässä lykyssä poika ehtii avuksi, mutta onnistuu se minultakin. Kyseessä on tämä vanha rakennus, joka ei suostu pidättelemään vesiä enää hetkeäkään ja josta olen aikaisemmin laittanut tämän kuvan:

Houkutteleva vaihtoehto olisi kellahtaa Cillan viereen ihmettelemään, kuinka ne karvat sinne masuun oikein joutuvatkaan tai mitä unia hän näkee : )

Jos minusta ei kuulu, olen tipahtanut sieltä katolta : )

Kissan uni

2011-07-17T21:07:00.000+03:00

Lämpötiloista selviää kuvittelemalla. "Huh hellettä sanoi jänis pakkasella". Brr kylmää sanoi kissa helteellä.

Alkukirjaimet HE

2011-07-17T01:18:00.007+03:00

Hektistä menoa

uutta

ja vanhaa

Kissakuvahaaste - kesäheinä

2011-07-11T06:48:00.000+03:00

Ensin katsotaan oikealle.

Sitten vasemmalle.

Hei, mitäs tuolla on. Ihan selvästi kala pomppasi.

Äh, minä saalistan pienempiä ja pienemmät saalistaa minua. Mee pois kirppu.

Ollako vai ei

2011-07-08T23:14:00.000+03:00

Piti käydä blogissa ettei salasana unohdu : ) Kiirettä ja hellettä. Cilla tässä kertoo mielipiteensä helteistä: "Mitä toljotat? Uusi ulkohäkki muka ja täysin kelvoton. Sinne pitää saada ilmastointi tai en liikaha minnekään tästä viileähköstä olkkarista."

Onnea

2011-06-26T21:08:00.003+03:00

Tässä morsio peilaili itseään veden kuvajaisessa, että onko nyt ripset sievästi:

On ne, tule jo:

Uidaan yhdessä kohti auringonlaskua ...

Mennään veden alle tekemään jotain kivaa, tuo ihminen häiritsee : )

Ihminen nautti tyttären leipomista herkuista ja pannukahvista eikä ymmärtänyt, mitä kivaa veden alla voisi muka tehdä.

Iltaisin ihminen taas huumaantui taivaallisesta valonäytelmästä. Ei parhaasta päästä, mutta ei huonommastakaan eikä sitä nyt luonnon suurta maalaria saa arvostella, muuten tulee vettä niskaan.

Kohti syksyä näillä eväillä vai olikohan tuo nyt vähän karkeaa?

Juhannus

2011-06-23T06:51:00.002+03:00

Elämää primitiivisimmillään. Syödään, juodaan ja ilakoidaan. Kuollaan ja laitetaan lapsia alulle: suomalainen juhannus. Uhmataan seuraavaa päivää, onko sitä ollenkaan, kun mennään vesille korkki kantapäässä vai särkeekö päätä ja aamupäivällä ei edes uskalla ajatella, mitä tuli tehtyä.

Minulla liittyy kiva muisto (monien joukossa) juhannukseen. Kuuntelin mieheni kanssa juhannuksena radiosta Pirkko Työläjärven haastattelua ja hän antoi kivan elämänohjeen jotenkin näin:

"Varo varsa piikkilankaa

ettei turpaas haavaa hankaa" : )

60 vuotta vanha mökin ikkunalasi voi näyttää auringossa edellisen kaltaiselta. Kaupungissa lasin takana on juhannuskukkia. Ulkopuolella siksi, ettei kissa kaada maljakkoa.

Juhannuksen jälkeen ta-va-taan (lukeakin saa : )

Runo pyynnöstä

2011-06-20T07:10:00.005+03:00

autiot kadut
kylmät nurkat

varjot hiipivät kaikkialla

tuuli kolisuttaa ajatuksiani

juoksen vaarani jäljessä

pidänkin siitä

AM, Helsinki 1976

Tämä on oma runoni, jonka kirjoitin nuorena naisena muutettuani kotilämmöstä "suureen maailmaan".

Julkaisen sen Aikatherinen haastepyynnöstä. Hän tosin pyysi jotain kaunista : )

Lisäksi sain tämän iloisen palkinnon, jonka laitan eteenpäin jokaiselle lukijalleni. Katso siis sivun oikeasta laidasta, oletko lukijani, jos et muista : D, ja naps ei muuta kuin runon tekoon ja kuvan siirtoon : D. Voit kirjoittaa myös jutun tai esittää tunnetun runoilijan runon.

Hyvää juhannusviikkoa kaikille : )

Kesämyrsky

2011-06-19T01:40:00.002+03:00

Ratsastaako joku aallonharjalla?

Kissakuvahaaste - jäätelökesä

2011-06-17T22:26:00.000+03:00

Jäätelön ei välttämättä tarvinnut kuulua haastekuvaan, mutta kun yöllä sorruin sellaiseen siiderin jälkeen (yhden!) ja Cilla halusi osansa...

Muuten kisuleilla menee ihan hyvin uudessa ulkohäkissä ja sisustukseksi en ole saanut aikaan vielä muuta kuin oikean ruohomaton : D. Kissaihmiset suokaa anteeksi meidän kani. Hän on niin yksinäinen eikä kanikuvahaasteita ole olemassa - tietääkseni?

Sisäpaisti siis sitäpaitsi ne ovat ystäviä!

Alkukirjaimet - KE

2011-06-05T23:10:00.001+03:00

Kesäpäivä aamusta yöhön.

Good morning, minulla on salaisuus, siksi piileskelen:

Jahas, taidan arvata. Voisit kyllä tehdä salaisuutesi muualle. Nyt en saa venettä vesille moneen viikkoon eikä koirat voi tulla mökille. Okei, okei, pidän ja varjelen salaisuutesi ja kuvankin otin ihan kaukaa : )

Päivällä tuli myrsky. Sinne tänne huojuvat männyt alkoivat kyllä olla aika pelottavan näköisiä.

Mene hyvä ih... lintu istumaan emännän kaveriksi niitten munien päälle, ettei tuuli vie niitä mennessään. Ai, etten saa puuttua teidän perheen asioihin?

Illan rauha koitti.

Ja vielä illempi.

Hyvää yötä munat, siis tipuperhe, aamulla nähdään : )

Näkymättömiä asioita

2011-06-02T08:40:00.000+03:00

Nyt en puhu siitä, mihin ymmärrykseni ei yllä eikä muidenkaan, vaan ihan konkreettisista asioista. Aina olemassa olevat tavarat voivat muuttua näkymättömiksi. Viimeksi mökillä katselin vähän ympärilleni kahvia juodessa. Siellä on hauskoja yksityiskohtia ja venevajassa runsaasti tavaraa, joka pitäisi käydä läpi.

Tämä on sisällöltään tärkeä laatikko. Jos se on hukassa, kaikki on pielessä. Rasiaa en ole 30 vuoden aikana ikinä tarkemmin katsonut. Nyt katsoin. Sehän onkin hieno. Koskaan en ole edes ajatellut, mitä siinä lukee. Siinähän on ollut kahvia.

Sen on varmasti kahvikissa-anoppini tuonut ulkomailta; hänhän oli saksan opettaja ja kiskaisi välitunnilla kahvinsa niin nopeasti, että perhe ei voinut ymmärtää, miten niin kuumaa kahvia voi edes juoda : ) Vatsahaavahan siitä lopulta seurasi.

Siinä vaiheessa, kun jostakin luopuu; pätee ihmisiin ja tavaroihin, se/hän muuttuu näkyväksi. Lapsuuden tavarat eivät ole kannu ja kulho vaan piimäkannu ja marjapuurokulho. Vaikka kannuun tulisi särö, se ei mene arvottomaksi, se on edelleen piimäkannu eikä sitä arvoa voida siltä ottaa : )

Lähtiessäni lapsuuden kodista, otin kuvia mitä ihmeellisimmistä asioista, kuten pyykkinarusta, joka oli kuivattanut niin kangasnenäliinat, vauvan vaatteet, uimapyyhkeet, teinitytön puseron kiireellä ennen tansseihin lähtemistä kuin mummon pöksytkin. Puukin kasvoi vuosien saatossa niin, että narua piti välillä höllätä, ettei jää puun sisälle.

Kynnyksistä, joiden yli oli hypitty saparot päässä paljain varpain ja rollaattorin avulla ainotossuissa. Tai kusiluistimissa, kuten isäni tohveleitaan kutsui. Melkoiset luistimet varmaan olivatkin, kun liukkaalla kelillä lähti pihan perälle : )

Täällä blogimaailmassa olen ilokseni huomannut, että ihmiset arvostavat vanhoja asioita. Todellisuudessa olen tavannut liikaa ihmisiä, jotka ostavat kaiken, mitä rahalla saa ja "vanhakin" on varmasti muodikasta vanhaa.
Lähden huomenna mökille ja aion uppoutua vajan saloihin : )

Minä, joka en koskaan valita, olen juuri nyt hiukan rasittunut ja ehkä tunnen itseni näkymättömäksi puurtajaksi ja jokapaikan höyläksi ja välillä mietin, kuinka paljon ihminen oikeastaan kestää ja kuinka kauan. Olen kuitenkin selviytyjä ja sisupussi ja viime kesänä ihailin tätä pientä kukkaa, joka oli saanut niskaansa valtavan kiven, mutta loisti sieltä kohti aurinkoa kuitenkin : )

Suunnitelmat todeksi (samalla alkukirjaimet - RA kuten raksa)

2011-05-28T07:51:00.003+03:00

Pari vuotta sitten se alkoi. Tytär alkoi puhua kissojen ulkohäkistä, johon ne pääsevät ikkunasta itse. Eei...ei..?
Joku hirveä hökötys talon kupeeseen. Asia hautautui. Minä jatkoin painavien kissojen ja kanin kantamista erilliseen ulkohäkkiin. Viime kesänä asiasta puhuttiin uudelleen. Kukaan ei ehtinyt. Maaliskuussa pantiin suunnitelma paperille. Eilen toimeksi.

Onneksi minulla on käsistään taitava poika ja hyviä tukijoukkoja. Tosin työmatkalla järkytyin, kun minulle soitettiin, että "nyt sinun pensaasi leikataan". Ette kyllä leikkaa, minä siirrän sen. Painoin kaasua, pensas on pelastettava. No, periksi oli annettava, kolme silmäparia tuijotti minua epäystävällisesti - me ei ruveta tuota surkeaa pensasta kaivamaan. Tämä oli näky, kun tulin töistä:

Homma etenee.

Ja vielä. Olipa hankala homma saada aukko aikaisiksi. Se oli minun työ : )

Onko tämä totta??

Kani toki kannettiin ja se oli yllättävän reipas.

Kissat ihmettelivät ja ihmettelivät. Illalla, kun olimme itse sisällä, ne kulkivat sisälle ja ulos aivan kuin varmistaakseen, onko tämä mahdollista. Tänä aamuna ne menivät taas ulos mielissään, kas tässä. Juuri tätä kirjoittaessa rupesi satamaan ja olohuoneesta kuului kahdeksan kertaa töps - osaavat suojautua.

Häkistä puuttuu vielä katto ja "sisustus". Uhkasin jo ripustaa kukka-amppeleita ja poika sanoi, että "uskallappas". No kiviä sain viedyksi ja ihan varmasti istutan humalan taimia ja maisemoin häkin kauniisti ympäristöön sopivaksi. Jos sinne perustaisi pienen kasvilaatikon, kani voisi syödä salaatit suoraan tuoreena : ).Sisälle pitää laittaa kiipeilytelineitä ja tasoja ja ja ja... Hyvä mieli nyt meillä kaikilla. Iloista lauantaita ja toukokuun loppua kaikille.

Keskellä kauneinta kevättä

2011-05-21T16:02:00.000+03:00

Tämä pieni elämä päättyi kukkapenkkiini nousevien kukkien viereen.

Torstaiaamuna töihin lähtiessä huomasin keittiön ikkunasta vilkaistessani pihalla oudon möykyn. Menin katsomaan ja varpunen nosti katseensa minuun ja pomppi puun alle suojaan. Tajusin, että sillä on jokin hätänä eikä se pääse lentoon. Kiireessä en tehnyt asialle mitään enkä oikein tiennyt, mitä tehdä. Tulin hyvin surulliseksi. Työkaverit arvelivat, että se on lentänyt ikkunaan ja virkoaa siitä. Illalla en nähnyt sitä enää ja ajattelin, että sille kävi hyvin. Tänään sitten löysin tämän surullisen ja valtavan kauniin näyn. Se oli lintulaudan juurella ja söi varmasti maahan pudonneita siemeniä. Nyt se sitten kuitenkin pääsi lentoon.

Tämä teksti ja kuva ovat kunnianosoitus pienelle varpuselle. Hyvää matkaa.

Kissakuvahaaste - PÖYTÄ

2011-05-17T06:19:00.000+03:00

Sivupöydälle saa keittiössä hypätä poikkeustapauksessa: äitiemon syntymäpäivillä. Siitä näkee kivasti onko kakkua enää jäljellä ja tietysti hän antaa kisuille omat kakkumaistiaiset.

Ensin sai vanhempi: Muksu.

Sitten sai Cilla:

(Huom. syntymäpäivät olivat jo kauan sitten ja samaa lusikkaa ei enää laitettu äitiemon suuhun : D)

Alkukirjaimet - JA

2011-05-13T22:09:00.002+03:00

Minulla oli jalkineet tässä. Ehkä se oli oikeasti satua. Kerroin kulahtaneesta urbaaniprinssistä, joka karautti puistosta löytämiään jalkineita ovelle sovittamaan ja yritin jopa kopiokoneella zoomata niitä oikeaan kokoon siinä kuitenkaan onnistumatta.

Koko teksti katosi. Aamulla se vielä oli ja 8 kommenttia siinä. Tultuani Etelä-Suomesta bloggerissa oli jokin ongelma ja koko teksti tipotiessään. Kuva tässä uudelleen. Ja kiitos kommenteista Famu, Sirokko, Seijastiina, Pirjo, Maiju, Tappari, Sude ja muitakin. Sanokaa, että teksti todella oli vai oliko se satua?
Sirokko muistaakseni epäili, että prinsessa on ryöstetty ja nyt se tallustelee paljain jaloin jossakin : )

Äideille, äidittömille ja lapsettomille

2011-05-07T09:51:00.003+03:00

Kaikille haluan toivottaa elämänvoimaa, itsekunnioitusta ja itsearvostusta. Jokainen on tärkeä ihan henkilökohtaisesti riippumatta elämästä, jonka on osakseen saanut.

Olen adoptioäitinä kokenut olevani sillanrakentaja esimerkiksi äitini ja lasteni välillä. Tai sitten en, lapset tekivät sen ihan itse. Äitini oli mökillämme käymässä ja meni kaksivuotiaamme kanssa käsi kädessä kapeaa polkua pitkin vajalle. Lapsi oli sanonut "minun ikioma mummo". Äiti kertoi, että hänelle tulivat kyyneleet silmiin ja hän meinasi tuupertua sammalikkoon.

Henkilökohtaisesti minun piti kokea kymmenen vuoden lapsettomuus ollakseni riittävän kiitollinen ja nöyrä sen edessä, että sain lopulta arvokkaat ihmistaimet hoitooni. Tästä aasinsiltaa kukkapenkkiini. Mitäpä muuta kasvitkaan tarvitsevat kuin valoa ja ravintoa : ).

Yläkuvassa ovat lapseni, alakuvassa kohta minä. Tunnen olevani kuin tuo auringonkukka, kaikkeni antaneena, parhaat vuoteni eläneenä, josta vielä näkyy loiston päivien muisto. No, ei ihan vielä, mutta sinne ollaan menossa. Saatan olla vähän outo, mutta en voinut vastustaa alempaa kuvaa. Se puhuttelee minua.

Lapsettomat ja lapselliset: onnea ja iloa!

Alkukirjaimet - VE

2011-05-04T06:52:00.001+03:00

Olisko vetelykset?

Huomio ja herätys kissanhoitajaihmiset!

2011-05-02T21:06:00.001+03:00

Tämä Olivienon vaatimattomaan blogiini kohdistama tunnustus on kaunis eikä siinä ole mitään tehtävälistaa mukana, joten se on vieläkin mukavampi.

Ojennan tunnustuksen edelleen kaikille, joilla on kissa, koska vannoutuneena kissaihmisenä en voi olla rentoutumatta kissojen ihmeellisiä metkuja lukiessa. Koska olen laiska ja tunnen niin monta kissanhoitajaihmistä täällä blogimaailmassa (joku viisas sanoi, että on eläintä alentavaa sanoa "kissan omistaja") Famun johtaessa joukkoa, että on aivan mahdotonta käydä kaikille ilmoittamassa, joten olkaapa oma-aloitteisia : D

Kevääni tunteet

2011-04-30T17:05:00.000+03:00

Hyvää vappua kaikille, joiden silmät sipaisevat kevätkuvaani.

Alkukirjaimet - PÄ

2011-04-27T22:13:00.001+03:00

Päällinen piti vaihtaa kymmeniä vuosia vajan nurkassa olleeseen tuoliin ja kolmeen muuhun samanlaiseen. Toivotontako?

Ehei. Sain henkistä ja fyysistä apua herttaisilta nuorilta : ) Ja päällepäsmäri piti olla myös.

Juuri, kun tuolit oli maalattu ja menin maalikaukalon kanssa kylpyhuoneeseen sipaistakseni yhtä listaa kylpyhuoneessa, kuului omituinen ääni. Olin muutamaksi sekunniksi laskenut maalin käsistäni ja kääntänyt selkäni, kun pähkähullu kissamme astui maalikaukaloon!

Siitä alkoi takaa-ajo, mikä oli vihonviimeinen virheeni, koska sitten juoksimme päättömästi ympäri taloa niin että varmasti joka huone oli koristeltu kissantassun jäljillä.

Kun kissa oli pesty ja pari mattoa ja kolmen eri huoneen lattiat sekä olohuoneen pöydän alataso, en kuitenkaan voinut olla nauramatta ja hymyni vain leveni, kun seuraavana päivänä sain vielä uudet päällyspehmusteet tuoleihin.

Nyt tuolien tunnearvo kasvoi entisestään enkä hävitä niitä milloinkaan : )

Kaikki tahtoo olla kauniita : D

2011-04-21T15:57:00.004+03:00

Eipä olisi Pirjo arvannut, minkä kilpailun sysäsi liikkeelle tunnustuksellaan. Ensimmäisenä ryhdistäytyi Otto ja kertoi, että hänellä on oikeus tulla esitellyksi kauneuspostauksessa, koska minusta ei kuulemma ole siihen tehtävään:

Eikäkö minä, sanoi Muksu ja asettautui peilin päälle, jotta koko komeus tulee varmasti eri puolilta kuvatuksi. Mä otan tällasen Fatale -katseen.

Pieniä ei saa unohtaa, pieniä ei saa unohtaa, kimitti Kalle. Pienet on aina kaikkein kauneimpia.

Höh, sanoi Cilla, mä oon sentään kaunis ja älykäs. Ota nyt, että kaikki näkee, että luen Bauhaus-esitettä. Se on sentään saksalainen, für mich miau.

Panin kaikki elukat riviin ja kerroin, että vaatimattomuus tekee kauniiksi ja meidän pupu se vasta kaunis onkin. Tässä paljastan oman sisäisen kauneuteni, sitä on runsaasti ulkoiseen verrattuna : )

Kaiken sai aikaan tämä ihana tunnustus, jonka siis Pirjolta sain:

Tunnustuksen mukana kulkee tehtävä: näytä ennennäkemättömiä kuvia itsestäsi ja lähetä kolmelle eteenpäin. Jotenkin noin se meni ja jos meillä ei olisi niin omahyväistä karvaporukkaa, olisin voinut noudattaa sääntöjä.

Pirjon linjaa noudattaen lähetän tunnustuksen eteenpäin kolmelle ensimmäiselle lukijalleni: Jarno, Maelka ja Pehmyt Piirto.

Alkukirjaimet - HU

2011-04-20T19:25:00.000+03:00

Hurtat huikeassa kesäaamussa huikopalan jälkeen hulluttelemassa.

Kohti uusia päiviä

2011-04-17T09:03:00.005+03:00

En saa tarpeekseni auringonlaskun maalaustaidetta katsellessani. Ei ole kahta samanlaista maisemaa.

Tässä vielä ollaan täydessä terässä.

Tämän otin tahallani kohti aurinkoa, kaikkia valokuvaussääntöjä uhmaten.

Kallistutaan jo iltaa kohti...

ja vielä vähän.

Tämä väritys tuli esiin vain salamaa käyttäen.

Lopuksi vielä kuva pääsiäiseen liittyen, jotta kaikki ei olisi pelkkää munanmaalausta ja mämminmässytystä.

Kirkko on Andien vuoristossa Kolumbiassa, lähellä taivasta. Laitan tämän siksikin, kun ärsyttää ohjelman "Isku Kolumbiaan" harhaanjohtavat lausunnot. Olimme samaan aikaan Kolumbiassa kuin ohjelman pariskunta ja tavallinen ihminen ei tiedä siellä väkivallasta juuri mitään. Vai, mitä sanotte siitä, että 75-vuotias rouva (tuttavamme) kävelee siellä paikasta toiseen ihan huvikseen.

Hyvää, aurinkoista, rentouttavaa, kevyttä, juhlavaa pääsiäistä!

Vanhan korpin varjo

2011-04-15T22:13:00.007+03:00

Tämä korppi löytyi netistä selaillessani vanhoja videoita. Laulu tuo mieleeeni kokemuksen viime viikonlopulta: Menin yöllä käymään mökillä ulkona ja puun latvustosta kuului omituista, pelottavan kovaa ääntä. Sieltä sitten lennähti aavemaisesti räpsytellen kaksi oikein isoa, mustaa lintua, joiden siivet suhahtelivat ja silhuetit näkyivät pelottavina yötaivasta vasten...

Alkukirjaimet - IL

2011-04-13T06:20:00.006+03:00

Vanhakin nuortuu, kun pääsee talven jälkeen mökille ja alkaa ILOTELLA kuin lehmä keväällä laitumelle päästessään. Minun piti vain hakea saunavettä, kun en viitsinyt kairata jäähän reikää:

Hei, saunaveden hakuhan on hauskaa...

ja vielä hauskempaa...

kuka sitä nyt malttaisi lopettaa, kun on alkuun päässyt...

Mikähän siinä on, että pikkasen hävettää tässä iässä tuollainen ilottelu : D

Eläköön maalaisjärki

2011-04-11T06:42:00.001+03:00

Joissakin asioissa sentään äly ihmiselläkin leikkaa, vaikka ei politiikassa ja Idols-kilpailuissa. Olin revetä ilosta, kun mökille ensimmäistä kertaa talven jälkeen mennessäni huomasin, että tienviitta oli entisöity! Joku muistanee, kuinka viime kesänä pelkäsin, että vanha potkaistaan kumoon ja tilalle laitetaan steriili kyltti. Kas tässä uusi:

Tässä se vanha:

Nyt voin huokaista helpotuksesta tämän asian suhteen. Ehkä vielä löydän ihmisen, jota kiittää asiasta.

Alkukirjaimet - MO

2011-04-06T22:37:00.001+03:00

Moi, kuka sinä olet? Osaatko sanoa, missäpäin tässä hotellissa on aamupala katettuna? Ei, en moiskauta, sinulla on liian iso kieli : )

Tutkiminen

2011-04-04T19:24:00.003+03:00

Kissakuvahaasteen aiheena on tutkiminen. Sitähän kissoilla riittää aamusta iltaan. Muksu jatkaa aamun raikkaudessa iltamyöhään venähtänyttä luonnon ihmeellisyyksien tutkimista, kun päivä ei ole vielä helteinen eikä turkki tukala. Yön sinisävy vielä värittää maisemaa.

Tähän minä sen muurahaisen illalla jätin; mihin se on mennyt?

Nelososuma

2011-04-02T08:56:00.001+03:00

Hahaa, keksin uuden sanan nelososuma eli kuvavalinnan pitää osua neljännen kansion neljänteen kuvaan meni syteen tai saveen. Sain haasteen Pipsalta, kiitos ja melkein saveen osuinkin: lähde.

Minua on niin paljon harmittanut, kun lapsuudesta ei ole mistään tärkeistä asioista kuvia, kuten kanoista, possuista, lehmistä, kissoista, kauppaleikistä..., että otan kuvia vähän joka paikasta ja yksi on tämä lähde. Sitä ei olekaan tarkoitettu "kuvaukselliseksi" vaan se on vain kuva, mutta lähde ei ole vain lähde, minäpä kerron...

Lähde on kesämökkimme lähellä vai sanoisiko kaukana. Ärsyttävän kaukana suorastaan. Tiukka anoppini oli aikoinaan laittanut lapset hakemaan lähdevettä ja miehelläni oli siitä yksi traumaattinen kokemus. Isompi poika oli sanonut miehelleni, että otetaan järvestä vesi, ei se äiti mitään huomaa. No arvatkaa vain. Selkäsauna siitä seurasi ja jos vielä arvailette, isompi sanoi, että se oli pienemmän keksintö.

Lähde sijaitsee sellaisessa notkossa, jossa on oikein synkkiä, naavaisia kuusia ja todellisia sammalmättäitä. Tuskin hämmästyisin lähteellä ollessani, jos peikko tulisi puun takaa. Sanoisin vain: terve! Pieni pelko hiipii mieleen, kun on kumartuneena lähteelle. Aivan odottaa veden kuvajaiseen ilmestyvän vaikka hirven tai karhun. Sitä vettähän ei niin vain siepata. Se pitää pulputtaa vesikannuun siten, ettei mene roskia. Pulputusaika on tuskallinen, koska kaikki Keski-Suomen hyttyset aterioivat ihan taatusti juuri sillä lähteellä, jos on yhtään paljasta pintaa tai ohutta kangasta.

Kun laitoin lomalla pikkulapsen päiväunille ja mies tietysti mielellään auttoi juuri siinä hommassa eli nukkua torsottivat sitten molemmat keskellä kirkasta päivää, lähdin aina hakemaan lähdevettä. Oikaisin metsän läpi enkä kiertänyt polkua pitkin. Se kävi kuntoilusta painavan vesikannun kanssa, mikä oli tarkoituksenikin, koska illalla saattoi sitten paremmalla omallatunnolla syödä grilliherkkuja : )

En tiedä, miksi lähde on mennyt huonommaksi ja joku on "tehnyt" siihen viereen toisen? Käykö lähteellä liian moni kyläläinen tai vieras, onko ihmisen käsi vahingoittanut luonnon tasapainoa?

_ _ _

Jatkan sääntöjen mukaan haastetta neljälle. Valintahan ei ole koskaan helppo, mutta haluan noudattaa sääntöjä. Neljännen kansion neljäs kuva nähdään toivottavasti seuraavilta: Sude, Tiuku, Miranda ja Manna.

Alkukirjaimet - PE

2011-03-30T07:18:00.000+03:00

Pesue, lintupesue. Poikuekin se voisi olla, mutta nyt ei ole : D

Voi sitä emoraukkaa, kun ei lepohetkenäkään voi levätä. Koko ajan pitää laskea poikasia ja valvoa.

Kun PEsue on jo valumassa järveen takaisin, voi vielä vähän PEstä omia sulkiaan : )

Tällaisina hetkinä toivon, että minulla olisi parempi kamera - en muulloin.

Huiska

2011-03-28T16:46:00.001+03:00

Työn ja tuskan takana oli tämä kissakuvahaaste: Huiska. Tämä on vähän erilainen eli huiska kissalla omasta takaa - kirjaimellisesti takaa. Lisäksi pikkuhuiskat tassunpohjissa.

Apua

2011-03-28T06:36:00.001+03:00

Osaako joku kertoa, miksi kuvani ovat tällaisia? Yritin ohjeiden mukaan myös muokata html-koodia tuloksetta. Yritin osallistua kissakuvahaasteeseen : )

Alkukirjaimet - LI

2011-03-23T06:37:00.000+02:00

Lihottavaa. So what : )

Otan aina kun on tilaisuus : )

Oodi keväälle

2011-03-21T06:16:00.000+02:00

Elämä voittaa taas kerran. Öttiäiset ryömivät koloistaan, kasvit juuristaan ja siemenistään, ihmiset villahousuistaan. Kevät on tullut!

Jos kevään riemu tuottaa ahdistusta, otetaan se rauhallisemmin. Tullaan sieltä kuoresta ulos vähän kerrallaan kuten kasvit sen tekevät : ) Hymyillään toisillemme.

Alkukirjaimet - TY

2011-03-15T21:21:00.001+02:00

Tyyntä myrskyn edellä. Kihelmöivää jännitystä.

Perheen hiljaisin

2011-03-12T09:04:00.001+02:00

Nyt en puhu itsestäni, vaikka olinkin lapsena se hiljaisin. En saanut helposti sanotuksi asiaani. Kukaan ei jaksanut kuunnella enkä tahtonut saada suunvuoroa, Olen kyllä aikuisena ottanut vahingon takaisin : )

Nyt puhun meidän Ullasta. Tuossa se kököttää selkäni takana vanhan saunajakkaran alla eikä ääntele. Ei edes silloin, kun sillä on nälkä. Joskus se murahtaa kissalle, joka istuu jakkaran päällä ja heiluttaa häntäänsä sen nenän edessä ihan tahallaan, siis Ullan mielestä. Olen lukenut, että kani huutaa vain kuolemanpelossa. Kerran olen sen äänen kuullut ja se oli kuin palohälytin. Silloinen luppakorvamme iski hampaansa Ullan kylkeen. Tyttökin pomppasi sängystään kuin jousi ja minä ampaisin apuun.

Ulla saisi periaatteessa kulkea talossamme missä vain, mutta täällä se kököttää jakkaran alla. Viime kesänä siltä kuoli kanikaveri viereltä ja elämä on varmasti turvaton paikka. Otan sen usein syliin, jolloin se on niin onnellinen, että hampaat alkavat hiljaisesti kalkattaa : )

Hiukan se on maistellut jakkaran jalkoja.

No eihän Cilla kauan jaksa katsella, että joku TOINEN perheenjäsen saa huomioni osakseen vaan tuli jakkaralle hengailemaan ja ronkkimaan jakkaran raosta Ullaa.

Ja pyörimään... ja Ulla murisi.

Lopuksi kuva minusta. Yritin ottaa Kallesta kuvaa, mutta auton takaikkuna heijastikin oman kuvani : D

Nyt odotan kesää, että Ullakin pääsee ulkohäkkiin. Sellaiseen isoon, jossa on nurmikkokin, mutta sielläkin se kököttää jakkaran alla : )

Alkukirjaimet - NA

2011-03-08T22:32:00.002+02:00

Tällä kuvalla ei ole mitään muuta tekemistä NA:n kanssa kuin nautinto. Se tunne, kun seisoo kalliolla ja katsoo, kuinka taivas näyttää joka päivä vähän erilaiselta ja voisi lähteä sielunsa siivin lentoon.

Mahla virtaa

2011-03-05T08:55:00.001+02:00

Elämä herää joka paikassa:

Vedessä, lumessa ja päässä...

Oravassa ja kissassa... (jos katse voisi ...)

ja ihmisissä (meikkiä naamaan ja baanalle : ) kissalle?

Joten ei tässä jouda pidempään löpisemään, tukka tanaan ja kaupungille.

Pitää taas käydä katsomassa, mitä ilman voi ihan hyvin elää : )

Alkukirjaimet - RU

2011-03-01T21:03:00.001+02:00

Ruskea tietysti. Ei kai vaan kenelläkään tullut mieleen ruttuinen tai jotain muuta kamalaa...

Kissakuvahaaste No. 149

2011-02-27T08:37:00.002+02:00

Urbaanikissan tyly kohtalo. Hiiri hännän päällä. Enkä ollenkaan lavastanut tilannetta haastetta varten : )

Aiheena siis hiiri/hiiret.

Asiakas on aina oikeassa

2011-02-26T08:16:00.000+02:00

Jotta muistaisin viiden vuoden päästä, ihan huvikseni kirjaan, millainen oli helmikuu herran vuonna 2011. Jääkauden alulta se tuntui. Koko puolipitkän ikäni aikana en ole moista kokenut. Jääpuikotkaan eivät ole koskaan näyttäneet seuraavanlaisilta työpaikkani ikkunasta katsoen:

Omenat ovat niin jäässä, että tilhet eivät ole pyrähtäneet niitä syömään tai tilhet ovat niin jäässä, että eivät pysty lentämään. Aiemmin olen katsellut, kuinka puun anti häviää maiskuttelevien tilhien nokkiin alta aikayksikön.

Odotan koko ajan, uskon, että kaikki ihmiset odottavat, kaikki touhuavat omiaan tässä odotellessa. Jos paukkupakkaset alkaisivat lokakuussa, ihmiset sekoaisivat, mutta nyt se kestetään, kun kaikki tietävät, että tulee se vähäluminen juhannus ihan varmasti. Nyt ei enää riitä, että pakkanen vähän lauhtui, haluamme tuosta lumesta ja viimasta eroon, nyt heti!

Olipa kerran rautakauppa:

Viikonloppusuunnitelmatkin menivät mönkään. En halua enää mennä rautakauppaan. Anteeksi etukäteen, jos joku on rautakaupassa töissä, mutta nämä ovat minun kokemuksiani. Teen sellaista naisen remonttia. Sen voi aloittaa makkarin kaapinovien maalaamisella. Se meni hyvin ja ostin uudet nappulat, mutta äh, osissa oli niin lyhyet ruuvit, että eivät yltäneet oven läpi. Kauppaan siis. Näin jo kaukaa, kun myyjä kaivoi sormellaan nenäänsä; puuttui vain, että olisi laittanut sormen suuhun. Askeleeni hidastuivat. Etsittiin sitten pidempiä ruuveja myyjän yskiessä ja pärskiessä aivan estottomasti. Melkein kiskoin myyjän sen nappulahyllyn luo ja selitin, että eikö kannattaisi käydä läpi ne nappulapussit, ettei muille asiakkaille tulisi samaa ongelmaa, koska osassa niistä on liian lyhyet ruuvit! Myyjä katsoi minua kuin lahna.

Edellinen tapahtui alkuviikosta. Eilen menin ostamaan kaakelimaalia otettuani ensin selvää, että kaakeleiden maalaaminen on teoreettisesti ja oikeastikin mahdollista. Siellä odotteli ihmisiä palvelupisteellä. Kysyin, ovatko odottaneet kauan. Ovat odottaneet. Huusin kovalla äänellä, että ONKO TÄÄLLÄ MYYJIÄ MISSÄÄN. Hyllyn takaa juoksi kaksi myyjää tasajalkaa. Minä haluan kaakelimaalia. Onko valkoista. Eipä näytä olevan, mutta hei tuo harmaakin on aika hyvä, mutta sitä on vain yksi purkki, voinko ostaa lisää, jos loppuu. Tietokoneelle. Kone sanoi, että valkoisia purkkeja on seitsemän hyllyssä ja lisääkin tilattu. Pyysin katsomaan, onko niitä harmaita lisää jossakin. Kone sanoi, että ei ole eikä edes keskusvarastossa eikä kone tiedä, minä vuonna niitä tulee.

Sinne jäi yksi harmaa purkki. En ota riskiä, että puolet kaakeleista jää maalaamatta. Valkoisiakaan en ostanut, koska niitä ei hyllyssä ollut, vaikka kone väitti niin. Yritin taas sanoa muita asiakkaita ajatellen, että voisiko asian jotenkin korjata: laittaa purkin kylkeen, että se on vihonviimeinen harmaa ja sinne koneelle, että valkoisia on vain olevinaan. Myyjä katsoi kuin lahna.

Tulin kotiin ja renttuilin remontin sijaan. Let it be!

Alkukirjainhaaste - AS

2011-02-22T21:58:00.002+02:00

Astuimet tukevammankin emännän käyttöön : )

No nyt lämpenee, enää 33 astetta - miinusta

2011-02-18T06:38:00.003+02:00

Mikä onnen päivä, ei enää 35 mittarissa:

Naapurilla näkyy olevan uusi lamppu; valaisee tänne asti. Hei, sehän liikkuu...

Viikonlopulla kissat keräsivät jokaisen D-vitamiinisäteen jokaiseen karvaansa : )

On tässä hyväkin puoli: ehtii ehkä vielä uimapukukuntoon : )

Alkukirjaimet - TO

2011-02-15T21:02:00.001+02:00

Toiveloma: istua altaalla lämpimässä yössä, katsoa valoja ja pimeyttä, maistella juomaa tai jäätelöä, kuunnella musiikkia ja hieno tuulen henkäys hipaisee hiuksia päivän kuumuuden jälkeen.