20.9.16

Mummelin muuttopuuhat

Opastukseksi ja varoitukseksi muille mahdollisesti vanhempana yksin muuttaville.

Nyt on otettava avuksi huumori ja blogiystävät - ja muutama mies. Tällä kerralla kyllä niin yliarvioin omat voimavarani muuton suhteen.

Ensin on sitä suunnittelua ja suunnittelematonta, kuten kissa on kerran päästettävä kellimään katuvalon koiranpissaamalle juurelle. Se oli NIIN ihanaa, kun kaikki ohikulkevat koirat on merkkailleet siinä ja hän on vain katsellut ikkunasta.


Menin sitten uuteen asuntoon ensimmäisen kerran yksin. Mukanani oli jo vähän ruokapuolta muuttomiehille, mutta kas: vessapaperit, pyyheliinat ja rätit puuttuu. Siirtelin siinä pikkutavaroita hissiin jalka hississä tavaroita kurotellen, kun ovet olivat koko ajan menossa kiinni. Siinä se tuli: PAM. Selkä! Osasin pelätä sitä ja siinä se tuli. Väärä kiertoliike ja viikon sairaus. Käyhän tämä patsastellenkin - kai.

Asunto on mukava, mutta siinä istuin lattialla patjan päällä ja söin jäätelöä ja meinasi tulla itku: minä haluan kotiin!

Joku rapisi ovella ja luulin, että edellinen asukas yrittää tulla sisään. Kurkistin sinne ja nimeänihän siellä vain vaihdettiin oveen, heh. Anteeksi, anteeksi. Minusta tulee varmaan taloyhtiön ystävällisin asukas. Ovella miehet kulkivat vilkuillen ja vanhempi rouva sanoi "terve". No terve, terve, kyllä se tästä.

Kun sain autoni siksakkia peruutetuksi ovelta ja taisi siinä muutama pensaan lehtikin rapista, se oli kai autolleni liikaa. Kotimatkalla alkoi palaa merkkivalo EPC, moottorihäiriö. Autokorjaamon ohje: Aja ensin oikein kovaa, sammutat ja sitten käynnistät uudelleen. Täytyypä peräkärryn kanssa lähteä huristelemaan. Minulla on aavistus, että se jättää minut vielä tien poskeen.

Uusin uhka: kaupungin kaukolämpöremontin jäljeltä tulee asfalttimies tällä viikolla. Olen hoputtanut niitä tulemaan ja ne tulee tietysti juuri, kun muuttoauton pitäisi huomenna saapua.

Tärkeä ohje: älä ala lukemaan vanhoja papereita vaan hävitä ne heti. Joistakin papereista tulee vain paha olo. Tässä luottamuksellisien papereiden polttoa.


Särkylääkettä ja aikaisin nukkumaan. Poika tulee avuksi, mutta hänelläkin on työnsä. Muuttomiehet tulevat siirtämään pianon ja muuta raskasta. Tuntitaksa. Pianon kanssa menee varmaan pari tuntia. Ostaisikohan sillä hinnalla jo uuden? Sähkömiehen tilaan sovinnolla laittamaan kattolamput. Irti saan ne kyllä, mutta en ala värkkäämään. Joistakin asioista on kuuskymppisen osattava luopua.

Tärkeä ohje No. 2: älä pakkaa lääkkeitä ensimmäiseksi, äläkä kahvia. Lääkkeitä en aamulla löytänyt paitsi pari särkylääkettä oli jäänyt pöydälle. Kahvi oli loppumassa ja kaivoin laatikon perukoilta pussin, jonka olin nähnyt. Kaikki muu saa maailmasta loppua, mutta ei aamukahvi!

Olen oppinut arvostamaan omaa sisuani. Onhan tämä surkeaa, mutta ei saa jäädä rypemään. Elämä on juuri sellaista kuin haluat sen olevan! Parempi tästä on omin jaloin lähteä ihmisten ilmoille eikä vietynä.

Koti on siellä, missä on kissa. Kun saan Muksun uuteen paikkaan, me kehräämme molemmat tyytyväisyydestä : )

                                                                                            ... alkaakohan kohta sataa?

2.9.16

Viimetingan pihamuistoja

Viimetinka on se kaikkein tehokkain hetki. Yritän epätoivoisesti "nauttia" tästä hetkestä rakkaassa kodissa ennen muuttoa, mutta en kykene. Minulla on aina järki voittanut tunteet, koska muuta mahdollisuutta ei ole. En voi heittäytyä heikoksi. Muut saavat olla heikompia, jos minä olen heidänkin puolestaan vahva.

Pieni kiristävä ote leukaluissa otin kuvia pihasta tänään.

Tähän ei onneksi liity muistoja, koska ostin sen tänä kesänä. Joku kirjolehti.


Tämä on oikeastaan aika yököttävä. Tontin nurkalta on kaadettu koivu ja sienet tekevät tehtävänsä.


Ei-viherpeukalon kasvi. Kasvaa missä tahansa (paitsi meidän mökillä).


Typistetty pensashanhikki. Uskollisesti kukkinut 23 vuotta välillä leveänä kuin sateenvarjo, välillä pienenä.


Poika halusi ikkunansa eteen jotain aurinkosuojaa. Istutimme ensin ostopihlajan ja sitten toimme mökiltä viereen taimen. Niistä tuli uljas puurykelmä.


Asun tässä vielä pari kuukautta ja yritän etsiä uuden kodin. Sinne vien kissan kainalossani ja kodin hengen, blogini, tauluni, ryttyisen sohvani ja sähköhammasharjan. Muuttomiesten kiusalla kuskautan pianon kaupungin korkeimman talon ylimpään kerrokseen. Sehän ei mahdu hissiin.

Sitten alan kirjoittaa lehtien yleisönosastoille, kuinka naapuri lorottaa yöllä ja harrastaa jotain muutakin sopimatonta, josta lähtee epäinhimillisiä ääniä, heh. Lapset leikkii, hui, nuoret soittaa rumpuja ja kissat pissii. Oulussa niistä on tapana valittaa. Jippii: sosiaalinen elämäni ilmeisesti lisääntyy : D