17.3.10

Sibeliuksen surullinen valssi

80-luvulla olimme mies, minä ja vanha kissa ja tämä herkistävä esitys tuli televisiosta. Tallensimme sen videonauhalle, mikä oli uusi juttu silloin. Aika kului: videonauha meni rikki, kissa kuoli ja mies kuoli ja sitten tuli YouTube ja olin tavattoman iloinen löytäessäni esityksen sieltä. Jos viimeiseen lauseeseen liittyy tahatonta huumoria, saa nauraa. Minä en kertakaikkiaan pysty puristamaan elämäni traumaattisinta asiaa videonauhan rikkoutumisen kanssa järkevästi samaan lauseeseen. Minuakin onneksi jo naurattaa - mitä muuta elämälle voisi tehdä: nauraa ja itkeä.


(Alku on aika hiljainen, mutta kyllä sieltä ääntä lähtee vähitellen.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti