11.3.10

Tietämättömyys vähentää tuskaa

Sen tuntee jo huomattavasti aikaisemmin. Sen tuntee, vaikka aurinko paistaa ja on kuuma. On liian kuuma ja hikinen olo; ehkä särkee päätä ja sitten kuuluu vaimea jyrähdys. Ukkonen tulossa. Yhtäkkiä ei olekaan kuuma vaan jotenkin oudon kiinnostava olo. Joskus pilvet lähestyvät kauan kumisten ja kasaantuen, joskus tulee ensimmäinen puuska nopeasti tuoden vilvoitusta päivän kuumuuteen ja joskus näkyy pilven reunat, mikä ei tee ukkosesta yhtään sen vaarattomampaa.

Siinä se leijuu päällä ja alkaa sataa kovasti piiskaten. Vähän säpsähtää jokaisella jyrähdyksellä, kun ensin on laskenut salamanvälähdyksestä kilometrejä. Yksi, kaksi, kolme...viidentoista kilometrin päässä ukkosen keskus. Sitten yhtäkkiä siihen alkaa tottua. Yöllä saatta jo nukkua torsottaa, jos ukkosta kestää kauan, sitä sellaista, joka ei ole ihan kohdalla.
Mutta mitä on tuolla järvellä?

Kaupungista tuli pelastusvene kovalla vauhdilla ja rupesi kiertelemään edestakaisin. Olin yksin mökillä ja hain kiikarit. Siellä on vene kumossa (nuolen osoittamassa kohdassa). Voi ei, onko joku hukkunut? Pelastusvene kierteli hyvin kauan alueella, mutta oli liian kaukana, jotta olisin nähnyt, mitä tapahtui. Myöhemmin se ajoi kaupunkiin päin eikä sillä ollut enää kiire. Koska olin yksin mökillä, halusin ajatella, että jonkun vene oli vain irronnut rannasta. Halusin olla tietämätön. Venettä ei myöhemmin enää näkynyt ja ukkonenkin alkoi hellittää.



Siellä minä istuin keskellä metsää yksin ja kunnioitin luonnon voimia. Kaikki on niin rauhallista ja yhtäkkiä tulee myrsky aivan kuten elämässä. Kun se on ohi, olet selviytynyt siitä, mutta olet muuttunut.

6 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä ihan totta.
    Kertomus ja kuvat loivat vahvan tunnelman ja tuo viimeinen kuva sai erilaisen merkityksen. Kuva on seesteisen kaunis, mutta se on kuitenkin jotain muuta kuin vain kaunis kuva. Se on rauha ja hiljaisuus, se on syvä ajatus ja odotus.

    VastaaPoista
  2. Mukavaa, että pääsit tunnelmaan mukaan. Se oli sellainen kesäilta, toiset toisenlaisia ja minusta on mukava olla yksin ajatusten kanssa luonnon helmassa.

    VastaaPoista
  3. Pienenä olen asunut paikassa, jossa jytisi ja rankasti. En pelkää ukkosta, kunnioitan kyllä. Mahtava luonnonvoima, jonka saapumista aina jännittyneenä odotan.
    Olen ollut uimarannalla usein vanhan rämän puisen veneen alla suojassa ukkoskuuroa, kummasti se kuuman päivän viilentää, ihanasti.
    Olen myös kokenut sen kaameuden, kun sisätiloissa pistokerasiat iskevät puolen metrin tulilieskaa, lamput poksahtelevat ja salama iskee ihan nurkkaan. Ei mikään ihan pikku juttu! Silloin miettii, että mihin sitä menisi turvaan?

    Kuvissasi oli sitä ukkosen voimaa! Ja lopuksi se mieletön seesteisyys kaiken rytinän jälkeen. Hieno sarja!

    VastaaPoista
  4. Hurjia kokemuksia Tarulla etkä silti pelkää? Kerran salama kaivoi ojaa parin kilometrin päässä. Kivet olivat lennelleet sinne tänne ja puiden oksilla oli sammaleen riekaleita. Siitä lähti kova ääni.
    Pian ohi menevä ukkonen on parempi kuin parin päivä tihkusade : )

    VastaaPoista
  5. Ukkonen on hieno luonnonnäytelmä. Olet vanginnut sen hienosti sekä tarinaan että kuviin.

    VastaaPoista
  6. Hyvin sanottu, ukkonen on aivan kuin esitys, jota katsellaan.

    VastaaPoista