Lähestyin ääntä: jää yritti nousta rannalle.
Kumarruin sen puoleen ja huomasin, että siellä oli pientä jääkansaa:
Ne kuiskasivat minulle, että haluavat ylös katsomaan, missä ovat olleet koko talven. Autoin niitä mielelläni:
Ne kiipesivät kiipeämistään...
... kunnes pääsivät huipulle. Siellä ne huokailivat onnesta nähdessään, kuinka paljon heitä oli. Kuinka paljon he olivat auttaneet ihmisiä hiihtämään jäällä, autoja, kelkkoja, pilkkiharrastajia, surffaajia, luistelijoita, jäniksiä, hirviä, kettuja ja vaikka ketä.
Ne palasivat alas sulautuakseen veteen ja antaakseen veneille, kanooteille, uimareille, vesihiihtäjille, linnuille ja vaikka kenelle mahdollisuuden pitää kesähauskaa.
(Olinkohan minä liian kauan yksikseni ; )
Ihana tarina, Kauniita ovat kuvasi.
VastaaPoista;) ihana tarina.. Tuskinpa olit..jää on kyllä kaunista - vaikkei sitä ikävä tulekaan!
VastaaPoistaSamanlaisia jäämuodostelmia sain ihailla eilen ja tänään Savossakin. Ja ne erilaiset äänet...Kauniit, harkitut kuvatja upea tarina.
VastaaPoistaLumoava ajatus jäisten elementtien keskellä. Tulee aivan satumainen olo näitä kuvia katsellessa. Luontoa ja tarinaa. Upeaa.
VastaaPoistaLumoava tarina hienojen kuvien kera. Ei, et ollut liian kauan yksin. Pääsit lähelle jotain josta voi rakentaa jotain suurempaa. Ihana ajatella sinua siellä rannalla , miettimässä jääkansan vaiheita, pohtimassa olevaa ja tulevaa.
VastaaPoistaUpeita kuvia keväisestä piikkijääkansasta!
VastaaPoistaHieno tarina. Olet ollut sopivan kauan yksin, et liian kauan.
Seijastiina, kiitos.
VastaaPoistaElisa: kyllä siinä oli aivan eri tunne, kun tiesi, että ne ovat lähdössä eikä tulossa : )
Irma: huomasinkin sivuillasi myöhemmin samanlaisia maisemia ja hienoja kuvia.
Tiuku: totta, satumainen olo minullekin tuli ja oli pakko tallentaa ajatukset : )
Pehmyt piirto: kyllä minä pohdinkin. Jos olisin päästänyt mielikuvituksen täysin valloilleen, tarinaani ei olisi tullut loppua vieläkään : )
Famu falsetissa: Kiitos. Vesi tarjoaa paljon virikkeitä kuten sinunkin blogissasi huomataan : )
Ihana postaus ja niin kauniit kuvat! Onneksi olit yksin, muuten et varmasti jääkansan juttusille olisi varmaan päässytkään.
VastaaPoistaNiin Anskukka, keittiössä olisin seisonut tiskaamassa : )
VastaaPoistaHihih, olet ihanan hassu :)
VastaaPoistaUpeita nämä kuvat! Kyllä voi olla jää kaunista, niin uskomattoman kaunista.
Sinulle on pieni tunnustus odottelemassa blogissani :)
Voi miten ihastuttavia kuvia! Porvoonjoen jääkansa antoi periksi jokunen viikko sitten ja onnistuin myös kuulemaan ja näkemään sen ryskeen. Se on huiman ihana näytelmä, kun kesä voittaa talven.
VastaaPoistakauniita kuvia :)
VastaaPoistaMarika: olen mielelläni hassu ja varsinkin ihanan hassu. Käyn kohta katsomassa mikä se sellainen tunnustus on, jännittää...
VastaaPoistaManna: joessa se rytinä on varmasti toista luokkaa kuin järvessä. Se laittaa sydämen pompottamaan kevään tahtiin.
Elina: kiitos kaunis!
Kaunis kertomus jäiden lähdöstä ja jäähyväisistä.
VastaaPoistaYksin oleminen antaa aivoille tilaisuuden tuuleentua ja keksiä kaikkea ihan jotain muuta!
Hauska tuo toiseksi alinkin kuva, siinähän sitä katsellaan, puhalsit jäätkin elämään.
Taru: olen elämässäni kävellyt hyvin paljon. On ollut pakko päästä jonnekin ihan yksin. Kuten sanoit, aivot saa uuden järjestyksen.
VastaaPoistaUpeita kuvia ja ihastuttava tarina jääkansasta...
VastaaPoistaSanoisinpa ettei tuo ole mielikuvituksesi tuotetta, onhan Sinulla selvää kuvatodistetta jääkansastasi! (=
Kiitos kissapelakuu, siltä minustakin tuntui, että en ollut yksin : )
VastaaPoistaSuloinen jääkansa. Niin paljosta heitä kiitän. Talvella. Keväällä. Kesällä. Syksyllä.
VastaaPoistaSukset, veneet, sukellukset, pärskeet.
Hymyn sytytät kuvillasi, tarinallasi.