Back in bisnes : )

Kotona taas. Laitan jotain sekavaa elonmerkkiä, koska olen superväsynyt. Olen sitä mieltä, että ketään ei varmasti jaksa kiinnostaa tuntemattomien matkat, mutta esitän nyt kuitenkin jotakin matkastamme, joka oli perusteltu ja harkittu teko. Minusta matkustelu sinänsä on ajan haaskausta tai työkseen sitä tekevien hommaa. Joskus voi kyllä käväistä katsomassa, onko ne ihmiset muualla oikeasti elossa vai esitetäänkö meille vain joitakin vanhoja faktoja : ).

Menomatka oli pitkä kuin nälkävuosi. Ensin kävimme siellä kotikuntani kirkkomaalla. Huomasin, että joutsen kaipaa puhdistusta ja kivi oikaisua. Tässä rippi- ja vihkikirkkomme lokakuisessa iltapäivässä. Onnea siskolleni, jonka häät olivat 1.11. kauan sitten tuossa kirkossa.

Tuo navigaattori ei sitten ole minun enkä sellaista hanki. Meinasi hermo mennä kehä kolmosella, kun piti Flamingoon päästä. Hotelli oli vieressä  (väärällä puolella) ja navigaattori hoki, että "pysy vasemmalla kaistalla" ja sitten yhtäkkiä olisikin pitänyt kääntyä toisen kaistan yli oikealle ja ulos. Ajettiin kolmen liittymän ohi ja nuoriso kälätti "oisit päästänyt minut rattiin". Ajan paljon paremmin ilman vekottimia, varsinkin kun vauhtini on melkoinen.

Yövyttiin Pariisissa, koska lennon vaihtoon oli niin vähän aikaa. Aukesipa minulta silmät. Olin lukenut viisi vuotta ranskaa ihan turhaan, koska ranskalaisten arvostukseni romahti. Ensin meillä maksatettiin hotelli toiseen kertaan. Eivät muka löytäneet matkatoimiston suoritusta. Huoneessa oli kolme sänkyä vieri vieressä eikä juuri muuta. Eiffelin torni on ruma. Miksi kukaan ei ole kertonut sitä. Katsokaa vaikka. Luulin aina, että se on teräksen harmaa, mutta se olikin ruosteen ruskea:

Taksikuski rupesi tappelemaan kesken ajon. Huruttelimme pitkin aukiota sikin sokin ja niinhän siinä sitten kävi, että mopo oli vasemmassa ja auto oikeassa kyljessä. Kuskimme rupesi huutamaan ikkunasta mopoilijalle enkä viiden vuoden ranskallani ymmärtänyt kuin sanan "perkele". Mopolija löi nyrkillä auton konepeltiin ja silloin olin valmis ottamaan jalat alle. Poika oli ratketa nauruun. Taksi otti vielä sen oikeankyljenautoilijan kiinni ja sama huuto. Kun pääsimme tornille, maksoin äkkiä enkä jäänyt odottelemaan vaihtorahoja. Paluumatkalla Bogotasta juoksimme minkä kintuista irtosi pitkin Charles de Gaulle -lentokenttää ja ehdimme nipin napin Finnairin koneeseen. Kiljuin kaikille varmuuden vuoksi kaikilla osaamillani kielillä anteeksipyyntöjä ja ihmiset lakosivat kuin Punainen meri. Kyllä valui hiki ja toinen suomalaispari oli tehnyt samanlaisen spurtin Kalifornian koneelta. Emme halunneet jäädä moiseen kaupunkiin, mutta matkalaukut halusivat. Sain ne vasta tänään puolen päivän maissa kotiin tuotuina. 

No oli siellä jotain kivaa : ). Tämä teki vaikutuksen ja ajatukset palasivat ensimmäiseen maailmansotaan, tosin ei omakohtaisesti.

Olisin totta tosiaan mennyt tähän Vuittonin putiikkiin laukkuostoksille, mutta se oli kiinni - voi harmi : )

Se oli Pariisi - tällä vauhdilla ehdin ennen eläkettä nähdä yhden jos toisenkin paikan.  Tarina jatkuu... Vakavammat tapahtumat toisessa blogissa, villimmät tässä : )