Asiakas on aina oikeassa

Jotta muistaisin viiden vuoden päästä, ihan huvikseni kirjaan, millainen oli helmikuu herran vuonna 2011. Jääkauden alulta se tuntui. Koko puolipitkän ikäni aikana en ole moista kokenut. Jääpuikotkaan eivät ole koskaan näyttäneet seuraavanlaisilta työpaikkani ikkunasta katsoen:

Omenat ovat niin jäässä, että tilhet eivät ole pyrähtäneet niitä syömään tai tilhet ovat niin jäässä, että eivät pysty lentämään. Aiemmin olen katsellut, kuinka puun anti häviää maiskuttelevien tilhien nokkiin alta aikayksikön.

Odotan koko ajan, uskon, että kaikki ihmiset odottavat, kaikki touhuavat omiaan tässä odotellessa. Jos paukkupakkaset alkaisivat lokakuussa, ihmiset sekoaisivat, mutta nyt se kestetään, kun kaikki tietävät, että tulee se vähäluminen juhannus ihan varmasti. Nyt ei enää riitä, että pakkanen vähän lauhtui, haluamme tuosta lumesta ja viimasta eroon, nyt heti!

Olipa kerran rautakauppa:

Viikonloppusuunnitelmatkin menivät mönkään. En halua enää mennä rautakauppaan. Anteeksi etukäteen, jos joku on rautakaupassa töissä, mutta nämä ovat minun kokemuksiani. Teen sellaista naisen remonttia. Sen voi aloittaa makkarin kaapinovien maalaamisella. Se meni hyvin ja ostin uudet nappulat, mutta äh, osissa oli niin lyhyet ruuvit, että eivät yltäneet oven läpi. Kauppaan siis. Näin jo kaukaa, kun myyjä kaivoi sormellaan nenäänsä; puuttui vain, että olisi laittanut sormen suuhun. Askeleeni hidastuivat. Etsittiin sitten pidempiä ruuveja myyjän yskiessä ja pärskiessä aivan estottomasti. Melkein kiskoin myyjän sen nappulahyllyn luo ja selitin, että eikö kannattaisi käydä läpi ne nappulapussit, ettei muille asiakkaille tulisi samaa ongelmaa, koska osassa niistä on liian lyhyet ruuvit! Myyjä katsoi minua kuin lahna.

Edellinen tapahtui alkuviikosta. Eilen menin ostamaan kaakelimaalia otettuani ensin selvää, että kaakeleiden maalaaminen on teoreettisesti ja oikeastikin mahdollista. Siellä odotteli ihmisiä palvelupisteellä. Kysyin, ovatko odottaneet kauan. Ovat odottaneet. Huusin kovalla äänellä, että ONKO TÄÄLLÄ MYYJIÄ MISSÄÄN. Hyllyn takaa juoksi kaksi myyjää tasajalkaa. Minä haluan kaakelimaalia. Onko valkoista. Eipä näytä olevan, mutta hei tuo harmaakin on aika hyvä, mutta sitä on vain yksi purkki, voinko ostaa lisää, jos loppuu. Tietokoneelle. Kone sanoi, että valkoisia purkkeja on seitsemän hyllyssä ja lisääkin tilattu. Pyysin katsomaan, onko niitä harmaita lisää jossakin. Kone sanoi, että ei ole eikä edes keskusvarastossa eikä kone tiedä, minä vuonna niitä tulee.

Sinne jäi yksi harmaa purkki. En ota riskiä, että puolet kaakeleista jää maalaamatta. Valkoisiakaan en ostanut, koska niitä ei hyllyssä ollut, vaikka kone väitti niin. Yritin taas sanoa muita asiakkaita ajatellen, että voisiko asian jotenkin korjata: laittaa purkin kylkeen, että se on vihonviimeinen harmaa ja sinne koneelle, että valkoisia on vain olevinaan. Myyjä katsoi kuin lahna.

Tulin kotiin ja renttuilin remontin sijaan. Let it be!