22.7.16

Mitä niitä nyt onkaan

Kukkia sinne ja kukkia tänne. Talvi vei vanhoja, monivuotisia kukkia mennessään, mutta uusille tuli tilaa. Olen tällainen ripottelijahortonomi ja istuttelen kukkia intuition vallassa ilman suurempaa kunnianhimoa ja ns. rikkakasvit saavat loistaa mukana, jos sattuvat asettumaan mukavasti ja tuottavat iloa mehiläisille ja ihmisille. En lakkaa ihailemasta kasveja ja eläimiä.

Hortensia luottaa valkoiseen.


Kilpailevatko liljat keskenään, kuka ensin ennättää oikaista terälehtensä.


Tietääkö humala levitessään epätoivon vimmalla, että talvi tulee ja sen on ehdittävä levittää juurakkoaan niin pitkälle kuin mahdollista?


Voi kun kasvit ja eläimet eivät tietäisi, että kaikki se kesän ja lisääntymisen huuma loppuu. Ihmiset tietävät ja alkavat katsella ensimmäisiä syksyn merkkejä jo heinäkuussa. Jaakon kylmä kivi... Lapsenahan kesä ei loppunut ollenkaan - kunnes mentiin kouluun.

23 kommenttia:

  1. Ennen mentiin sentään kouluun vasta syyskuun alussa, nykyään jo elokuun puolivälissä, juuri kun kesä on parhaimmillaan. Sääliksi käy pieniä koululaisia.
    Kukka se on luonnonkukkakin. Minulla kasvaa koiranputkea kukkapenkissä kun minusta se sopii niin kauniisti valkoisine hörhelöineen muitten kukkien sekaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kuinka haikeaa oli aloittaa koulu, kun kesäloma loppui, mutta joku vanhempi voi olla helpottunut, kun on töissä eikä tarvitse huolehtia, missä lapset päivänsä viettävät.
      Koiranputki on kaunis : )

      Poista
  2. Nykyäänhän koulut alkavat jo elokuun toisella viikolla. Ei niinkuin minun lapsuudessa elokuun puolenvälin tienoilla. Kesä onneksi jatkuu elokuun loppuun asti, vaikka koivu kovasti jo keltaisia lehtiä puotteleekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet niin nuori. Minun ikäisilläni koulu alkoi syyskuussa.
      Kesältä vielä vahvasti näyttää.

      Poista
  3. Kyllä keltaista jo näkyy mutta silti on vielä kesää jälellä.Kauniit kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Kuuma kesä on tehnyt tehtävänsä.

      Poista
  4. Vielä on onneksi kesää jäljellä:) Ja toivottavasti pitkä syksy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuosien kokemuksella talvi tulee tammikuussa : )

      Poista
  5. Meilläkin humala rehottaa komeasti rapunpielessä. Loppukesässä on jo haikeutta ilmassa.
    Hyää sunnuntain jatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Humala on meilläkin tykännyt tästä kesästä. On erittäin runsas.
      Kiitos.

      Poista
  6. en suunnittele, saa kasvaa missä viihtyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (onko noitten kaikkien musiikkipätkien syy että hirmu vaikee täällä kommentoida...)

      Poista
    2. Voisihan niitä karsia, mutta itse laitan niistä jonkun soimaan bloggaillessani. En tiedä onko niiden syy. Minun on erittäin vaikea kommentoida erääseen blogiin, mutta en usko, että muilla on ongelmia.

      Poista
  7. Kesä parhaimmillaan ja ihmisen ajatus käväisee jo hetkittäin syksyssä. Sellaista se on, Suomen kesä on kovin lyhyt.

    Nautitaan vielä kesäpäivistä ja kaikesta kauniista ympärillämme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta alkaa kahden viikon loma ja ajatukset siinä : )

      Poista
  8. Kauniit ja kirkkaat kuvat. (Mutta kyllä se syksy jo hiipii...)

    VastaaPoista
  9. Minusta näyttää tähän aikaan vuodesta aina siltä, että kasveilla ei ole aavistustakaan lähestyvästä syksystä. Ne elävät loppumatonta kesää, ihan niinkuin me lapsena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla : ) Täysillä joka hetki : )

      Poista
  10. Onneksi pihalla on vielä ihan kesäistä, syksyä ei ole vielä ikävä.

    VastaaPoista
  11. Otetaan sama asenne, kesä ei lopu vielä aikoihin. Sinun pihasi ainakin näyttää kukkaiselta, ei merkkejäkään jostain syskystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruohonleikkuu ei ainakaan näytä loppuvan : )

      Poista

Luetuimmat : )