22.11.09

Ei mikä tahansa tiensuu


Edellisessä kuvassahan ei ole mikä tahansa tusinamaisema, vaan juuri se tiensuu, jossa kaikkea suurta tapahtui. Kaikki iloiset saapumiset tapahtuivat juuri siinä. Kun linja-auto (se ensimmäinen kolmesta päivän aikana etelään päin menevästä) pysähtyi ja mummon jalat tipahtivat auton toisella puolella, me lapset tulimme hyvin iloisiksi. Kun linja-auto sitten huristi tiehensä, siinä seisoi mummo ruudullisessa esiliinassaan eikä lähtenyt pois ainakaan vuorokauteen. Se tiesi kaikkea kivaa.

Siitä poimin kissankäpälät ja tunturikäpälät kasvistoon. Kyllähän se biologian opettaja saa sanoa mitä tahansa; että muka tunturikäpäliä kasvaa vain Lapissa ja se vaaleanpunainen on vain kissankäpälän värimuunnos. Kasvistossani lukee jopa latinaksi, että tunturikäpälä eikä se silloin voi olla väärin.

Siitä tiensuusta lähdin siskon kanssa metsäpolkua pitkin korpeen viemään isälle kahvia ja ruisleipää kunnon lihakimpaleella päällystettynä (ei mitään ohuen ohutta). Se on jäänyt meille molemmille mieleen, koska se oli tärkeä tehtävä: saimme auttaa isää ja olisimme voineet suurta tehtävää toimittaessamme eksyä tai tulla susien syömäksi.

Siinä tiensuussa näin ensimmäisen kerran, kun kissa puri toista niskasta ja juoksin sanomaan äidille, että menee pelastamaan sen toisen. En ymmärtänyt moneen vuoteen, miksi äiti ei auttanut vaan hymyili vienosti.

Tiensuusta myös lähdettiin; viimeisenkin kerran.

2 kommenttia: