27.11.09

Suurella luonnon pensselillä ja tyylitajulla

Kuinka usein pysähdynkään niille jalansijoilleni matkalla jonnekin: aitalle, venevajaan tai puuliiterille. Pysähdyn ja ahmin sitä autuasta näkymää, joka avautuu järvenselälle. Kuinka usein syöksyn sisältä katsomaan mitä erilaisimpia auringon maalaamia maisemia ennen sen vaipumista metsän taakse. Keskikesän aikaan se on pelkkä notkahdus. Juuri sen verran, että ihmiset malttavat mennä nukkumaan; kuka sisälle, kuka aittaan ja joskus on miehitetty vinttikin.



Pilvet etsivät muotojaan sähköisen purkauksen jäljiltä ja luonto saattoi huokaista helpotuksesta; oravalapset ja västäräkinpoikaset pesissään, pikku jänöset ja ketunpoikaset. Pikku koppakuoriainenkin risti kaikki jalkansa vatsan päälle ja hymyili.



Itse otettuun kuvaan liittyy aina muisto. Kuva on ikkuna siihen hetkeen, jolloin se on otettu. Mieleen palaavat tuoksut ja äänet tai äänettömyys, mielentilat ennen ja jälkeen kuvan. Impressionistina en häiriinny lainkaan tekniikan puutteesta. 
Toisen ottama kuva on aina pieni yllätys, joka tuo mukanaan huikeita ajatuksia ja näkökulmia. Siinä voi nähdä ihan mitä itse haluaa.

6 kommenttia:

  1. lentävä hevonen28.11.09

    Kaunista maisemaa sinulla on mitä kuvata. Taiteellisuutesi tulee hyvin esille. Tulisinhan maisemia ihailemaan, jos emäntä ei passaisi niin kamalasti ja syöttäisi semmoseen ähkyyn että viikkoon ei pysty liikkuu. Kopppakuoriaisen asento on otettava. Siitä tienhaarasta on lähdetty riijuureissulle, kouluun,töihin ja maailmalle.

    VastaaPoista
  2. Taisi se riijuureissu olla mieluisin : )

    VastaaPoista
  3. Oi rakastan ylintä kuvaa. =)

    Katsopas:
    http://hallatar.blogspot.com/2009/10/ajan-virtaa.html

    Ihan kuin olisimme olleet katsomassa samaa taivasta. =)

    VastaaPoista
  4. Jospa olimme saman niemen eri puolilla, niin ovat samanlaiset värit : )

    VastaaPoista
  5. Hienoja kuvia...toi "header" kuva sivun yläosassa on kerrassaan upea.

    VastaaPoista
  6. Kiitos. Luonto järjestää kaikenlaista kivaa.

    VastaaPoista