27.12.09

Musta raita elämässämme



Kaikki se keveys ja pelleily teksteissäni on vastareaktio kuvan kesälle 1997. Joku suurempi voima päätti, että mieheni ja lasteni (4- ja 8-vuotiaat) isän elämän mitta oli tullut täyteen. Hän siirtyi näkymättömän rajan toiselle puolelle toukokuun viimeinen päivä. Kun lähdimme sairaalasta, aamuaurinko valaisi tien ja hiirenkorvaiset koivut huikean kauniiksi ja minusta tuntui, että se oli silta sieltä toiselta puolelta. Sillä hetkellä tiesin, että puolet minusta tulee puuttumaan, mutta minä kasvan niin, että näytän kokonaiselta. Tiesin tasan tarkkaan oman elämäntehtäväni: lasten hyvinvointi.

Olen ollut matkalla siitä saakka. Mieheni jäi asemalle ja etäännyn hänestä koko ajan jollakin tasolla. Jossakin pisteessä aloitan paluumatkan ja lähestyn häntä jälleen kunnes kohtaamme ja kaikki on hyvin.

6 kommenttia:

  1. Dramaattinen auringonlasku, kuva saa uuden merkityksen kirjoituksesi myötä.
    Luin blogiasi enemmänkin ja kirjoitat elämästä ja kokemuksistasi hyvin lämpimästi.
    Laitahan auringonlasku-kuvia lisää, ne ovat aina upeita ja kyllä niitä mielellään katselee.

    VastaaPoista
  2. Suurin osa parhaista kuvista on albumissa paperiversiona. Pientä tason laskua tapahtuu siirrossa.

    Olen katsellut blogisi kuvia jo pidemmän aikaa ihaillen.

    VastaaPoista
  3. Samana vuonna, kesäkuun 7 päivänä, nukkui myös minun mieheni ikiuneen. Auringonlasku kuvaa hyvin sen jälkeistä elämää.

    VastaaPoista
  4. Tiuku. Olemme siis olleet yhtäaikaa surun murtamia.

    VastaaPoista
  5. Kauniisti ja viisaasti sanottu tuo: .."Jossakin pisteessä aloitan paluumatkan..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on jo alkanut.

      Poista