Pakoon paparazzia

Olen sinnitellyt ajatuksen kanssa, että minusta ei ehkä tulekaan varsinaista valokuvaajaa ja senkin tunnustan, että kamerani on Canonin 8.0 megapixelin kamera, mutta että eläimet ja kasvitkin sen tietää ja lähtee karkuun...

Perjantaina myöhään näin pihalla siilin lyllertämässä. Olen ruokkinut niitä vuositolkulla ja seurustellut niiden kanssa, mutta viime aikoina niitä on ollut vähemmän. Sieppasin kameran ja juoksin ulos.

Se tietysti heittäytyi normaaliin puolustus- ja puksutusasentoon, mutta sitten se säikähti niin kauheasti kameran salamaa, että puksutukset unohtui ja se häipyi kuin pieru Saharaan. En ole ikinä nähnyt siilin niin nopeasti juoksevan. En ehtinyt toista kuvaa räpsäyttää, kun se oli jo tiessään. Kas tässä:

Se juoksi monta metriä kahden kameran laukaisun välissä.

Varsinainen paparazzin takaisku odotti töissä. Olin monta päivää kypsytellyt sireenin kukkivaa latvustoa. Päätin ottaa ennen juhannusta kuvan ja verrata talvikuvaan (blogissani 13.2.). Se on aina näyttänyt kukkamereltä, kun toisen kerroksen ikkunasta katselee puiden latvustoa.

Minä kurvaan töihin. Miten täällä on niin valoisa piha. KAIKKI PUUT ON KAADETTU! Minun kukkivat sireenini olivat kutistuneet metrin mittaisiksi rungon tyngiksi. Pakottaako jokin puutarhalaki leikkaamaan ne juuri, kun ne ovat puhkeamassa kukkaan. Seuraavaksi ne kukkivat, kun minä olen jo eläkkeellä. Olisin mennyt sinne puun latvaan yöksi nukkumaan, jos olisin aavistanut ja köyttänyt itseni ketjulla kiinni. Olisin vetänyt ikkunasta tietokoneen sinne ja tehnyt siellä töitä.

Siis että siili juoksee karkuun kuvaustani, mutta että puutkin...