21.6.10

Pakoon paparazzia

Olen sinnitellyt ajatuksen kanssa, että minusta ei ehkä tulekaan varsinaista valokuvaajaa ja senkin tunnustan, että kamerani on Canonin 8.0 megapixelin kamera, mutta että eläimet ja kasvitkin sen tietää ja lähtee karkuun...
Perjantaina myöhään näin pihalla siilin lyllertämässä. Olen ruokkinut niitä vuositolkulla ja seurustellut niiden kanssa, mutta viime aikoina niitä on ollut vähemmän. Sieppasin kameran ja juoksin ulos.

Se tietysti heittäytyi normaaliin puolustus- ja puksutusasentoon, mutta sitten se säikähti niin kauheasti kameran salamaa, että puksutukset unohtui ja se häipyi kuin pieru Saharaan. En ole ikinä nähnyt siilin niin nopeasti juoksevan. En ehtinyt toista kuvaa räpsäyttää, kun se oli jo tiessään. Kas tässä:

Se juoksi monta metriä kahden kameran laukaisun välissä.

Varsinainen paparazzin takaisku odotti töissä. Olin monta päivää kypsytellyt sireenin kukkivaa latvustoa. Päätin ottaa ennen juhannusta kuvan ja verrata talvikuvaan (blogissani 13.2.). Se on aina näyttänyt kukkamereltä, kun toisen kerroksen ikkunasta katselee puiden latvustoa.

Minä kurvaan töihin. Miten täällä on niin valoisa piha. KAIKKI PUUT ON KAADETTU! Minun kukkivat sireenini olivat kutistuneet metrin mittaisiksi rungon tyngiksi. Pakottaako jokin puutarhalaki leikkaamaan ne juuri, kun ne ovat puhkeamassa kukkaan. Seuraavaksi ne kukkivat, kun minä olen jo eläkkeellä. Olisin mennyt sinne puun latvaan yöksi nukkumaan, jos olisin aavistanut ja köyttänyt itseni ketjulla kiinni. Olisin vetänyt ikkunasta tietokoneen sinne ja tehnyt siellä töitä.

Siis että siili juoksee karkuun kuvaustani, mutta että puutkin...

10 kommenttia:

  1. Tuo siili juttu oli niin hellyyttävä! Toinen ressukka pinkaisee salamavalojen räiskettä metsän kätköihin = )
    Mutta voi törkimys sitä, joka kaatoi sireenit kukkimisaikaan tai antoi siihen kehoituksen. Kun sireeni kukkii, siihen ei sahalla kosketa!!! Nuuhkitaan vain sen huumaavaa tuoksua ja ihastellaan sitä ainutlaatuista kukintaa!!! Harmittaa niin vietävästi täälläkin!!!

    VastaaPoista
  2. Siilit on hellyttäviä, en ole nähnyt vuosiin yhtään!::O
    Voi ei ja kauniit sireenit leikattu, käsittämätöntä, oli varmasti pettymys :(

    VastaaPoista
  3. Siilillä on niin tarkka kuulo- ja hajuaisti, että ei siinä kameran pikselit auta, jos se päättää pötkiä pakoon. Eikö sillä ole aika somat pienet räpylät?? Yllättävän vikkelästi ne liikkuu ;) Tuo syreenijuttu on tosi törkeä, varmasti asialla on joku MIESpuolinen olento, joka ei ymmärrä puista yhtään mitään, HARMI!

    VastaaPoista
  4. Hurmaava siili, hän on ujo ja tahtoo pysyä poissa julkisuudesta :)

    sireenien suhteen olen valmis uskomaan edellistä kirjoittajaa; putkiaivossa oli lovi tuon päivän kohdalla; kaada...

    VastaaPoista
  5. Söpö siilipallero, ehkä hieman ujokin. Yhdyn Elisan mielipiteeseen sireenien kaatajasta.

    VastaaPoista
  6. Ihana piikkipallero, varmaan salama sai sen pötkimään pakoon. Meillä ei ole koskaan ollut siilejä, nyyh.
    Minäkin veikkaan sireeninkaatajaksi miespuolista henkilöä. Meillä päin niitettiin tienvarsia tänään ja kaikki kauniit kukkaset saivat huutia.

    VastaaPoista
  7. Taru: siili teki kyllä elämänsä kiihdytyksen : D.
    Puiden kaatamisesta minä en kyllä toivu. Saan nyt katsella likaista seinää, paikattua, roskaista kattoa ja ruosteisia peltejä : (

    Seijastiina: minä taidan ottaa sairaslomaa henkisistä kärsimyksistä johtuen : )

    Elisa: olen huomannut siilin tarkat aistit. Jos vien sille ruokaa ja tulen sisälle katsomaan, on mukava seurata, kuinka se nokka pystyssä haistelee ja löytää ruokakupille.
    Olento oli sopiva sana sille puunkaatajatörkimykselle.

    Manna: siili oli kuullut kuiskeita, että joutuu blogiin : )
    Aika reikäisiä putkia tuntuu olevan liikkeellä : D

    Famu falsetissa: Vaikka se tanssisi tuossa pihalla, en enää mene kuvaamaan sitä. Pelkään, ettei se tule enää.
    Taidamme olla kaikki yksimielisiä, että sahamies on ollut mies!

    Manteli: en osaa sanoa, miksi niitä ei teilläpäin ole. Meilläkin oli joskus paljon, pariin vuoteen ei ollenkaan ja nyt sitten tuo yksi, joka onneton säikähti : )
    Muistan lapsuudesta, kuinka tienvarret myrkytettiin. Se oli kamala näky. Ruskeita, pystyynkuolleita kasveja.

    VastaaPoista
  8. Ihana siili! :) Hiukan ujo eikä halunnut olla salamavalojen räiskeessä.

    Samaa mieltä edellisten kommentoijien kanssa - sireenien kaataminen oli ehdottoman väärin!

    VastaaPoista
  9. Meillä siilit tuhisevat pihalla eivätkä edes koirista välitä. Olen muutaman kerran avannut takaoven ja nähnyt siilin oven takana. Pimeässä niiden ääni tuntuu pelottavalta ennen kuin muistaa mikä siellä ulkona puhisee.

    VastaaPoista
  10. Sirpa ja Kollo: harvinaiset ujo siili tai sitten vain pelkää ukkosta = salamaa : )

    Tiuku: siili on niin varma piikeistään, ettei sen oikeastaan tarvitse pelätä. Hauska ääni siitä lähtee : )

    VastaaPoista

Luetuimmat : )