15.1.11

Puuttuvat osat

Minussa syvästi asusteleva mietiskelijä löysi vahvasti symboliikkaa elämän kanssa näistä vanhoista palapeleistä. Muutama pala on kadonnut lopullisesti, mutta kokonaisuus pysyy kasassa - aivan kuten oma elämäni ja ihmisten elämä yleensä. Virikkeitä ei lapsena ollut, joten näitä kasattiin uudelleen ja uudelleen, ihailtiin ja arvostettiin. Ne kuuluvat varmaan vanhimmille siskoilleni, koska olin kuopus ja kaikki oli aina toisten vanhaa. Taisin saada 13-vuotiaana ensimmäisen oman talvitakin. Joku varmaan hoksaa, että keskellä on Mayo-pupu : )


Vielä joskus täydennän tuon äitipupun? naaman.
Tässä toinen:


Jos nykylapselle antaa palapelin lahjaksi, katse kertoo "niin, ja missä se lahja viipyy?". Kuitenkin sitten niitä 1000 palan pelejä tehdään laidasta laitaan, teinistä vaariin. Jokin niissä viehättää kuten sanaristikoissa. Ihminen ei elä pelkästä leivästä.



13 kommenttia:

  1. Suloisia nämä ovat ;) Harmi kun ei ole omasta lapsuudesta säilynyt.. muistan kun sain ukiltani kerran kartta-aiheisen palapelin. Ukki ei yleensä ostanut lahjoja kellekään, joten olin varmaan hänen lellikki ;)

    VastaaPoista
  2. Hassua, juuri julkaisin postauksen 1000-palan palapelistä. Ja sen jälkeen tulin tänne, sinäkin olit kirjoittanut palapeleistä :) :) :)
    Palapelit on ihan mahtava ajanviete. Oon tehnyt niitä teinistä asti. Teen ja puren ja kierrätän eteenpäin. Ostan sitten aina kirpparilta lisää...

    Ihania palapelejä sinulla!

    VastaaPoista
  3. Nostalgisia palapelejä. Kyllä lapset päiväkodissa kokoavat ahkerasti, sellaiset 3-4v. Mutta se voi olla, että hieman vanhemmat lapset toivoisivat lahjaksi jotain muuta.

    VastaaPoista
  4. Oikea hyvän mielen kuva- ja tarinapostaus! Puuttuvat palat "täydentävät" muistoja ja elämän vertauskuvallisuutta. Koskaan ei elämä valmiiksi / täydelliseksi tule, aina puuttuu jokin pala, mutta vaillinaisenakin hyvä elämä saapuu ja sellainen on.

    Meillä on korkkaamatta tyttäreltä joululahjaksi saatu 1000 palan palapeli. Hän on teetättänyt sen valokuvastaan, teemana lehmä keväisessä koivikossa. Jospa tänään aloitamme, postauksesi innoittamana :)

    VastaaPoista
  5. Ennen tehtiin palapelejä ja leikittiin paperinukeilla....hmmm, menettääköhän nykylapset jotain, vai luulenko vain. Nykyään istuvat jo pienenä tietokoneen ääressä pelaamassa pelejään, eikä paperiversiot kiinnosta. Minulle mummona ainakin tulee haikea olo ja tunne, että jossain kohtaa on alkanut mennä pieleen. Kai tämä on sitten vain sitä kehitystä. Onneksi itsellä on vielä tallessa muutama lapsuuden palapeli ja paperinukke, voi ainakin itse vielä tunnelmoida niiden ääressä :)

    VastaaPoista
  6. Palapelit ovat aina viehättäneet.
    Minulla ei niitä lapsuudessa ollut, niinkuin ei muitaan osettuja.
    Paperinuket teimme itse.
    Lapsilleni olen ostanut kun olivat siinä iässä.
    Tyttäreni oli tosi innokas niitä kokoamaan.

    VastaaPoista
  7. Nostalgiaa minäkin tunsin katsellessani ja lukiessani. Muistan lapsuudestani myös sellaisen karttapalapelin, jossa eri maiden muotoisia paloja ja palapelissä oli pahvitaus ja reunukset. Palapeliä kyllä kokosivat aikuiset kilpaa, ottivat aikaa kellolla kuka saa nopeimmin palat oikeisiin kohtiin.
    Naimisiin mentyämme kokosimme mieheni kanssa joka joulu uuden palapelin, se oli varsin viihdyttävää. Myöhemmin lasten syntyessä ei voinut enää koota palapeliä lattialla ja tämä mukava jouluperinne jäi.
    Tyttärelläni on monta pahvipohjalle liimattua eläinpalapeliä, hän oli nuorempana innokas niitä kokoamaan.

    VastaaPoista
  8. Ihastuttavia palapelejä lapsuudesta.
    Itse teen noita 1000 palan pelejä, olen aina tehnyt..kamala kasa.
    Vaatehuone pursuaa myös uusista ihan pakkauksissa, ja tässä pöydällä on :sudet 3d kesken.
    Pidän palapeleistä niissä on helppo ratkaisu.
    Niin, mikähän niissä viehättää ;D

    VastaaPoista
  9. Jotain oudon tuttua ja nostalgista näissä on, vaikken (muistaakseni) ole koskaan näitä nähnyt.
    Symboliikka tuo väistämättä mieleen, että ehkä äitipupu on jo siirtynyt pilvenreunalle, ja toisella silmällä sieltä katsoo pikkuisiaan.

    VastaaPoista
  10. Palapelit ovat aina olleet osa elämääni. Pienenä olen tehnyt juuri tuollaisia kuviesi näköisiä, varmaankin äidiltä perittyjä pelejä, kunnes teini-iässä siirryin niihin tonnisiin. Muistan eräänkin joululoman kun paras kaverini lähti maalle ja minulla ei muuta tekemistä kuin koota kolme tonnin palapeliä, siinä minun lomani =)
    Kaapissa odottaa ensimmäinen 1500 palaiseni ;)

    VastaaPoista
  11. Palan puuttumisesta huolimatta peli pysyy koossa. Niinhän se taitaa olla. Minulla ei lapsena ollut palapeliä. Sellainen palikkapeli oli, jossa palikoita kääntämällä sai aikaan erilaisia upeita purjelaivoja. Ihanan nostalgisia palapelejä sinulla.

    VastaaPoista
  12. Ovatpa kaunita nuo vanhat palapelit! Minäkin muistan sellaisen palikkapelin, josta tiuku tuossa kertoo.

    VastaaPoista
  13. Elisa: hyvänen aika, ukin lahja. Se on kyllä harvinaista, eihän ne miehet ennen : ).

    Katjusha: kävin katsomassa : ) Näin voi joskus käydä.

    Pehmyt piirto: äitini yli 85-vuotiaana kokosi taas niitä lasten pelejä : )

    Lastu: täydellisyys on ahdistavaa. Pystyn näkemään lehmän siellä koivikossa hiirenkorvien lomassa : )

    Sude: kyllä ihmisellä varmasti menee aivot pilalle, kun ei käsillä enää tehdä mitään; hiirtä vaan napsutellaan ja näppäimiä : ).

    Sylvi: olettepa olleet taitavia, kun itse teitte paperinuket!

    Manteli: monen elämään palapelit näköjään kuuluvat, erilaisina eri elämänvaiheissa : )

    Seijastiina: vaatii kyllä vähän aikaa ruveta kokoamaan. Ei sitä ihan siivouksen keskellä : )

    Kutuharju: nyt kyllä sanoit niin hyvin. En taidakaan ruveta peliä korjailemaan. Antaa äitipupun valvoa toisella silmällä.

    Pirjo: ymmärrän sinua hyvi. Minä vietin yhden talviloman palapelejä tehden. Siihen tulee intohimo.

    Tiuku: muistan nähneeni kertomiasi palikkapelejä. Minulla teki sellaista mieli, kun serkulla oli : )

    Famu falsetissa: siis sinullakin palikkapeli ja minä en saanut, byääh...

    VastaaPoista

Luetuimmat : )