1.5.12

Jakkaranalus on tyhjä

Ajattelin ensin, että enää ei tarvitse...mutta asia on niin, että enää en saa...

... heti herättyä ja töistä tultua viedä pupulle salaattia, porkkanaa, reissumiestä, kanin täysravintoa, heinää ja tietysti varmistaa, että hänellä on juotavaa. Tyhjyys iski jo eilen, kun menin kauppaan ja kuljin porkkanahyllyn ohi. Se iskee vielä monta kertaa.


                                                        (tyttären ottama kuva seniori-Ullasta)

Enää en saa ottaa Ullaa syliin ja nähdä, kuinka hänen silmänsä osoittavat hyvää oloa ja hampaat hiljaisesti kalkattavat samasta syystä ja suloinen pieni vartalo rentoutuu.

Enää en saa tuoda lenkiltä Ullalle syötäväksi voikukanlehtiä ja siankärsämöitä tai ojakärsämöitä. Minä katselen ojanpientareita vielä monta vuotta apetta etsien.




                                                        (Aihekohdasta "kanit" löytyy lisäkuvia ja tässä linkki Ulla-tarinoihin.)

10 kommenttia:

  1. Jokainen lemmikki vie mennessään pienen osan sydämestä. Onneksi ihmisen sydän on niin suuri, että siitä on jakaa monelle.

    VastaaPoista
  2. Kuinka rakkaita ne lemmikit ovatkaan!

    VastaaPoista
  3. Voi, otan osaa...aina ne on rakkaita!

    VastaaPoista
  4. Osanotto täältäkin. Lemmikit ovat niin tärkeitä! <3

    VastaaPoista
  5. Voi surkeus, voimia sinulle.

    VastaaPoista
  6. Voi miten surullista! Kun suru hälvenee, niin onneksi ihanat muistot jäävät ja lopulta niitä muistelee hymyillen.

    VastaaPoista
  7. Jaan tunteesi, joka kerta se tuntuu yhtä ikävältä luopua lemmikistä, perheenjäsenestä.

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka ikävää :( Onneksi rakkaista eläimistä jää ne kauniit muistot kun ne meidät jättävät.

    VastaaPoista
  9. Kaunis kuva seniori Ullasta ja sitten lohduttavasti raikasta vihreää.

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaikille kommenteista.

    VastaaPoista