24.11.12

Iloisen syötäviä

Hymyilyttää niin monet asiat ympärillä jatkuvasti. Kuten tämä porkkana. Onko se pillillä imeskeltävä porkkana vai siskonmakkaraporkkana vai ilmapalloporkkana, jota ei ole jaksettu puhaltaa loppuun saakka. Ehkä se ei kuitenkaan räjähdä.


Entäs tämä peppuomena tai sydänomena.



Parasta kaikesta on uusi suklaalöytö. Jo pakkaus on niin ihana, että se on pakko ostaa, mutta oli myös hyvää. Nam, vaikka heti tuntui, kuinka sentti lisääntyi ympäri kehoa.





Sukat tein siskolle. Ihania nämä valmiiksi kirjavat langat, ei tarvitse kuljettaa monta kerää mukana. Hankalinta oli saada kuviot kohdalleen eri sukissa. Siskosta on tulossa kaksosten mummo, mutta ei kerrota kenellekään : )


Jouluvalot on must.


Oton on päästävä mukaan tekstiin. Hän on niin loukkaantunut kissablogistani, että näyttää tässä mielipiteensä minulle ollessaan yökylässä meillä.


Muksu lupasi jäädä Oton kaveriksi tähän blogiin. Lepohetki häntä piilotettuna, ettei sitä enää kuvata.


Ylitit sallitun kuvaamisajan.


Haluutko nähdä, kun oikeesti nousen tästä!


Nyt menen päivittämään toista blogia. Hetki sitten oli usko loppua, kun vaadittiin maksua tai ei tipu kuvan kuvaa. Kävin sitten kirjautumassa googleen ja plussaan ja pirkkaan ja syötin intiimit tietoni vähän joka paikkaan. Pankkitilinumeron ja henkilötunnuksen syöttämisen jälkeen tuli tekninen virhe - onneksi, vitsi vitsi - melkein. Sitten yhtäkkiä sain kuvat Picasa verkkoalbumista haetuksi. Näin tuli todistetuksi, että bloggaus kehittää jopa tällaista varhaiskeski-ikäistä ; )

13 kommenttia:

  1. Bloggaus on kehittävä harrastus, toteaa myös tämä keski-ikäinen (kukkahattu) täti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ehdottomasti. Toisaalta hyvä, että neuvoja ei helposti löydä ja pitää itse ratkoa eteen tulevat ongelmat. Olen kyllä myöhäiskeski-ikäinen, mutta pitäähän sitä vähän lieventää : )

      Poista
  2. Vitsit miten makeita kuvia. Kalevin mustikkavalkosuklaa, nam. Ja miten ihana Otto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otto on ihana. Minun silmissäni hän on kaunis kaikkine ryppyineen : )

      Poista
  3. Otto on kyllä niin lutusen näköinen, että voisi MELKEIN muutua kissafanista koirafaniksi :)
    Tuosta porkkanasta tuli mieleen kun lääkäri yritti aikanaan saada minua laihduttamaan ja sanoi: " Minähän en voi koko aikaa olla vahtimassa onko sinulla kädessä pulla vai porkkana". No, minä olen valinnut pullan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkana on kyllä hyvää varsinkin keitettynä, mutta pulla on parempaa : D Onkos ne kaikki lääkärit muka laihoja? Eivät ole.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kaduillakin kuulemma ihmiset tulevat sanomaan, että Oton näkeminen pelastaa heidän päivänsä : )

      Poista
  5. Mukavan näköisiä porkkana ja peppuomena.
    Voi Ottoa ja Muksua kun heillä on kissan päivät.♥

    VastaaPoista
  6. Sorruin myös tuohon suklaaseen, kun blogisi lukemisen jälkeen osui hyllyllä silmiin. Porkkanapussin ohitin tyylikkäästi. Piristävän näköisiä kuvia näin pimeänä päivänä. Voi noita ihania karvakuonoja!

    VastaaPoista
  7. Elämä on suuri seikkailu, jokaiselle;)

    VastaaPoista
  8. Ensinnä: Bloggailu on kehittävää,todellakin.
    Toiseksi: Vihannekset ja hedelmät on ok, muttei aina maistu. Minun suklaalistallani on myös virolainen Kalev, just tuo mustikkainen ihan ykkösenä. Ja noista vähemmän makeista tykkään nauriista. Ovat hyviä.
    Kolmanneksi: Kissat on ihania. Tykkään, muttei omaa ole.
    Neljänneksi: Neuletyöt on pramilla minulla myös.

    VastaaPoista
  9. Ymmärsi sitten lähtä, ennenkuin näytit kissan merkit. Heh. Hieno taito kissoilla kertoa jo katseella mitä tuleman pitää. -myrttikollipoika-

    VastaaPoista

Luetuimmat : )