22.11.13

Odotus palkitaan?


 Voisiko ihminen joskus lähestyä eläimen kauneutta - sisäisesti? Jotkut ovat jo lähempänä kuin toiset. Joillakin kestää ymmärtää, että toisen loukkaaminen ei nosta itseä.


17 kommenttia:

  1. Kauniiisti ajateltu ja herkkä upea kuvaus ♥

    VastaaPoista
  2. Kauniisti ja osuvasti ajateltu. Kiehtova kuva, kuin unesta

    VastaaPoista
  3. Joillekin ihmisille toisen loukkaaminen on elämän suola.
    Hymy kirkastaisi päivän. Kokeilen sitä ihmisiin, jotka tärkeinä törmäilevät kaupassa ostoskärryineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kun hymyilen, joku katsoo, että onkohan tuo tärähtänyt : )

      Poista
  4. Kauniisti ilmaisit asian. Niin sanoin kuin kuvankin kautta.

    VastaaPoista
  5. Antaessaan saa... jos kaikki ymmärtäisivät, että toista loukatessa ei saa itselleen ainakaan mitään hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole aina niin helppoa kääntää sitä toistakin poskea : )

      Poista
  6. Kaunista, herkkää, koskettavaa..
    Kuva kuin unesta, salaperäinen.
    Rauhallista iltaa sinulle.

    VastaaPoista
  7. kaunis kuva ja hyvin sanottu.♥

    VastaaPoista
  8. Minusta tuntuu, että nämä toisia loukkaavat vain purkavat omaa pahaa oloaan. Oikeastaan minä säälin semmoisia ihmisiä. "Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa", eli eipä semmoisilla loukkaavilla ihmisillä useinkaan ole montaa oikeaa ystävää.
    Kaippa sitä itsekkin tulee välillä möläyteltyä sammakoita, jotka toinen kokee loukkaaviksi, vaikka en itse niin ole tarkoittanut.
    Jahas, tästä tuli nyt tämmöinen "elämänviisauksienoppitunti". Hihi, ei ollut tarkoitus =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eipä tässä mitään pulmusia olla. Kanssakäymisessä väistämättä tapahtuu tahattomiakin tölväisyjä, mutta jos joutuu jatkuvan piilovinoilun kohteeksi, se on aika raskasta.

      Poista
  9. Voihan viehe, pitkästä aikaa kun pompin blogimaailmassa, on paljon luettavaa ja katsottavaa. Siksi myös kommenti pitää sisällään vähän kaikkea, sillä on helpompi kirjoittaa yksi pitkä kommentti kuin monta pätkää.

    Siniseen kadonnut lokki kaisloineen, monia mielikuvia herättelevä kuva. Loppukesästä ei vielä ole kauaa aikaa ja tulipa hetkeksi muutama kesäinen ajatus mieleeni.

    Eläinsilta, miten koominen ajatus ja toteutuuko käytännössä. En minä ainakaan siilinä kipittelisi ylämäkeen kun tasamaatakin on tarjolla, vaarallista sellaista, mutta kuitenkin. Ajatus sillan takana on kaunis, mutta olisiko pitänyt mietiskellä vielä hetken kauemmin. Ei näistä päätöksistä ota päätönkään selvää...


    Lokakuu:
    Miten kauniit maisemat oletkaan tallentanut, syksyä upeimmillaan. Ja kuitenkin kuvissasi vielä kukat kukkivat, syksy on todella ristiriitaisen kasvun ja kuoleman aikaa. Pörröinen kaverisi (käväisin lukemassa tekstin) taitaa olla melkoinen prinsessa, jolla on hyvähermoinen ihmispalvelija...

    Syyskuu:
    Käväisin kuikuilemassa myös uutta blogiasi ja sieltäpä löytyi mielenkiintoinen aarrekätkö. Olen perinnyt melkoisen kasan vanhoja lehtiä, sukupolvien takaa ja niitä joskus olen vilkuillut, jäänyt lueskelemaan... Hmmm, aika on ollut erilainen, olivatko myös ihmiset, ajalle annettiin aikaa ja ihmiset ehtivät ajattelemaan, näin olettaisin.

    Usvakuviisi suorastaan imeydyin sisään, juuri tuollaista hämäryyttä ja yksinäistä yksityisyyttä löytyy silloin, kun kulkee rannoilla ja niityillä oikeaan aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho. Nyt olen mielissäni, kun olet oikein paneutunut höpötyksiini : D. Tuon uuden blogin pitäminen on vähän takkuillut. Se vaatisi kovasti sitä kuuluisaa aikaa eikä aineisto ole ihan käden ulottuvilla ja muistikin takkuilee : )
      Kiitos mielipiteistäsi ja kommentistasi!

      Poista

Luetuimmat : )