5.2.14

Sumee päivä

Yritys X:llä on varmasti paljon hyviä ihmisiä töissä - muualla, koska kaupunkimme yhteen liikkeeseen on kerätty kaikki hmm...

Olen saanut siellä niin tajutonta kohtelua jo monia vuosia, että en mennyt kovin mielissäni asioimaan (nimenikin kerran vaihdettiin). Astuin siis ovesta sisään ja otin vuoronumeron. Ennen minua oli 10 numeroa, mutta vain 2 ihmistä. Kaksi oli lisäksi palveltavana ja SE oli perusteellista. Vaikka tila oli suuri ja asiointivuorossa olevilla miellyttävät istuimet, joilla varmasti viihtyy rupattelemassa ikuisuuden, yksityisyydestä ei tietoakaan. Me kolme odottajaa kuulimme taatusti kaiken, mistä puhuttiin. Ne kahdeksan numeroa oli lähteneet lipettiin kyllästyttyään.

Olin siis palauttamassa katselukorttia, jota kukaan ei meillä ole katsellut pariin vuoteen muuta kuin hyllyn päällä, mutta olen touhusta maksanut 11,94 €/kk, koska en ole halunnut käydä yritys X:ssä. Vihdoin pääsin tiskille ja laitoin kortin pöytään ja näytin laskua, jossa ne olivat (korttivuokra ja ohjelmapaketti) kaapeliTV- ja nettimaksujen seassa ja sanoin, että poistetaan nämä asiat nyt minulta. Siihen tämä röyhkeä kolmekymppinen (joka katsoi minua kuin olisin kömpinyt veneen alta hänen hienon työpäivänsä pilaamaan) sanomaan, että kuulkaa, ei niitä voi POISTAA, niissä on irtisanomiaika ja minä siihen, että sitten irtisanomisajan jälkeen, että kyllä minä tämän laskun maksan, johon ukko, että ei niitä niin vain POISTETA. Minä siihen, että sitten irtisanomisajan jälkeen, kun olen siihen saakka kaikki laskuni maksanut, toivoisin nöyrästi, että kyseisiä veloituksia ei enää laskussani näkyisi, johon ukko, että ei ole POISTAMISESTA kysymys.

Minun piti myös sopia laskutustavasta yleisesti, mutta hetken "keskusteltuamme" huomasin, että kumpikin puhui suomea, mutta myyjä oli jotensakin aivopesty olemaan ymmärtämättä tiettyjä asiakkaan sanavalintoja. Minulla alkoi verenpaine kohista ohimoissa. Siinä vaiheessa rupesi palohälytin soimaan ja menin ovesta ulos. Paloa, savua tai muutakaan ei näkynyt missään, mutta kaksi paloautoa tuli pillit soiden X-liikkeen ovelle. Ehdin juuri alta pois. Ne oli varmaan mun päreet, jotka paloi.

Kotona kerroin Muksulle joka nauroi niin, että oli mennä köntsät housuun, jos sillä siis olisi housut. Kuvistakin tuli niin sumeita, että pakko laittaa ne tänne. Onko ne muiden mielestä normaaleja?





15 kommenttia:

  1. Päreesi taisivat palaa sitten ihan perusteellisesti :D Muksu osasi reagoida juttuun ainoalla oikealla tavalla :D Kovin voimattomaksi olen tuntenut itsenikin mahtavien operaattorien edessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen ylimielisyys kostautuu asiakaspalvelussa jonakin päivänä.

      Poista
  2. Sille ukolle oli varmaan jo moni huutanut sinä päivänä ja se halusi purkaa mieltään ensimmäiselle sopivalle uhrille. Sinä taisit olla liian kiltin oloinen. Olen minäkin joskus tapellut eri asiakaspalvelijoiden kanssa, mutta yleensä voitolle jäänyt. =D Entisenä asiakaspalvelijana kun osaan olla yhtä jääräpäinen ja osaan temput, hihi =D
    Kyllä on hauskat kuvat Muksusta. En yhtään ihmettele, vaikka olis pienet pissit jo lirahtanut tuommoisessa naurun puuskassa ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan seuraavalla kerralla kissan mukaan ja sanon, että päästän sen irti, jos ei päästä yhteisymmärrykseen. Muksusta nimittäin kuoriutuu todellinen villipeto tuolla maailmalla, koska luulee että ollaan eläinlääkärissä : )

      Poista
  3. En ihmettele että Muksu nauroi katketakseen! Kyllä on minullakin sappi muutaman kerran kiehahtanut ja päreet palaneet, mutta ihan palokunta tuli paikalle:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitää varoa missä päreensä polttaa : D

      Poista
  4. Kuulostaapa tutulta. Itseltä paloi pinna pari kuukautta sitten erään operaattorifirman asiakaspalvelun kanssa, huh... Tosin minulla ei tullut palokunta paikalle, D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisipä leikisti hakea sinne töihin ja kuunnella, mitä ominaisuuksia hommaan vaaditaan : )

      Poista
  5. Ihanat kuvat nauravasta katista. Operaattorit ovat kuin viidakkoseikkailu avuttomana leijonan edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanne muuttuu tulevaisuudessa. Odotellaan vain rauhassa : )

      Poista
  6. Että pistää vihaksi huono ja ylimielinen asiakaspalvelu! Hauskaa kuitenkin, että jopa palolaitos noteerasi kärähtäneen pinnasi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sentään vettä alkanut ruiskuta pääni päällä : D

      Poista
  7. Raivostuttavaa on tuollanen , juu. Apteekissa usein sattuu edelle sellainen hlö, joka kertoo koko sairastushistoriansa sille farmaseutille, ja varmasti muutkin kuulee kuin se seutti, jota EVVK. Tämä nyt ei liity tuohon palveluun, mutta on ärsytävää kanssa, kun ei itsellä ole koko päivää aikaa aptekointiin. Komea Muksu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun menen "palveltavaksi", yritän esittää asiani nopeasti ja päästää seuraavan tilalle. Tuntuu kuin jotkut nauttisivat jonon tekemisestä : )

      Poista
  8. Kyllä, tuttua, niin tuttua. Enää en polta päreitäni, hoidan asiat todistettavasti joko sähköisesti tai puhelimitse ja vasta sen jälkeen painun paikan päälle. Tämä siis silloin, mikäli sähköinen lähestyminen on inhimillisesti katsoen ja kukkaroa tutkaillen mahdollista. Mutta aina joskus, vaikka kuinka haluaisin olla hillitty ja hallittu, poltan hihani ja välillä koko takkini. On se niin vaikeaa välillä, että meinaa omaan sappeensa tukehtua..., mutta onneksi vain välillä...:)

    VastaaPoista