18.4.14

Neulatyyny päässä

Oletteko koskaan ajatelleet, että ihmisen identiteetti liittyisi hiuksiin? Kaljuuntuvat miehet surevat, hiusten menetys syöpäsairauden hoidossa voi olla jollekin iso asia. Ääripäänä mallitytöt itkevät muodonmuutoksessa.
Moni tulee kampaamosta ärtyneenä, että "ei se taas tehnyt kuten halusin".

Hiuksilla keimaillaan, protestoidaan, annetaan haluttuja vaikutelmia: napakka, huoleton, huoliteltu, boheemi. Muodikas: hiuksista näkee parhaiten, millä vuosikymmenellä mennään.

Minun juttuni on pitkä tukka. Parinkymmenen vuoden jälkeen annoin sen taas kasvaa ja on kuin olisin tullut kotiin. Kävin eilen kampaamossa siistiytymässä ja pyysin nutturavinkkiä. Sain mallipään: "takaa kuin Tauno Palo, eestä kuin Esa Pakarinen".


Lopputulos oli kaunis, mutta itsetehtynä tavoittamattomissa. Ensin tehtiin niskahiuksista ponihäntä, joka tupeerattiin ihan kamalaksi pörröksi ja käännettiin pampulaksi. Siitä tuli siis neulatyyny, johon ylemmät hiukset pieninä suikaleina kiinnitettiin vuoropuolilta vedettyinä. Hiuslakkaa tupsutettiin niin kamalasti, että sitä on varmaan pikkuaivoissa asti. Tässä se alkaa jo hajota:


Menin hoitokoiran kanssa lenkille ja nuttura alkoi pistellä niin kauheasti, että kotiin tultuani hajotin sen. Kärsimystä olisin kestänyt korkeintaan linnanjuhlissa tai lapsen häissä. Tässä lopputulos: olinko siis ostanut 51 eurolla hiuspinnejä ja yhden kuminauhan? Turvatarkastuksesta en ainakaan olisi päässyt läpi. Mieleni harhaili siihen, kuljettaako joku hiuksissaan huumetta tai rahaa tai kielletyn lemmikkieläimen. Käärme olisi helppo pyörittää rullalle ja kieltää sitä näyttämästä kieltä koneessa takana istuvalle matkustajalle. Afrokampauksen saloja en edes uskalla ajatella ja mitähän Sofi Oksasenkin päässä oikein liikkuu?


Kun kissa nyt päätti herättää minut piiitkän perjantain aamuna klo 5, söi ja meni takaisin nukkumaan, esittelen teille ämpärillisen mämmiä:


Ei "vaiskaan", se on saumausainetta, jota levitettiin laihdutuskilpailunvoittolattiaani. Minulle jätettiin tehtäväksi poispeseminen ja kynsivalleistani se ei lähde koskaan. Olen piilotellut käsiäni töissä, kun näyttää siltä, että olen unohtanut pestä käteni pottupellolla käynnin jälkeen.

Projektin loppusuora. Hyvä tuli lopulta. Minulle olisi riittänyt muovimatto, mutta poika päätti toisin : )


Vettä sataa, koira kuorsaa, pitkän pitkä perjantai. Onneksi tänään tulee Voice of Finland. Tupsukka loikkii pihalla. Taidan viedä sille porkkanan vai käyköhän siinä niin, että se haluaa toisen ja kolmannen ja siitä tulee ihmisriippuvainen? Neuvoja, kiitos?

Jos huomaatte pääsiäisyönä taivaalla nutturapäisen noidan ja pyöreän kissan, terveisiä minulta ja Muksulta : D







14 kommenttia:

  1. Upeat hiukset sinulla! Minulla on puolipitkät, mutta en oikein osaa nutturan laittoa.

    Hieno lattia myös, juuri tuonkaltaista laattaa olen miettinyt, kun meille tulee remppa nyt kesällä.

    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaa on vähän muotiväri, mutta tuskin siihen kyllästyy : )

      Poista
  2. Nuttura on oikein kätevä kampaus. Siiihen kannattaa tökkiä sukkapuikkoja, pysyy hyvin kasassa ja puikot on tarpeen tulle heti käsillä =)
    Ei vaiskaa , hieno tuo kampaus on varmaan ollut. On sinulla kauniin väriset ja terveen näköiset hiukset. Oli minullakin joskus, mutta nyt ne on harmaat =D
    Oikein Hyvää Pääsiäistä Sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös kiinalaiset syömäpuikot ja miksei jakoavainkin pysyisivät mukana : )
      Harmaat hiukset ne vasta kauniit ovatkin!

      Poista
  3. Pitkät ja paksut hiukset, niistä moni nainen vain unelmoi. Olet onnentyttö!
    Mukavaa pääsiäistä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukuvika, mutta kiitos sanoistasi : )

      Poista
  4. Hyvin kauniit hiukset sinulla! Niihin sopiikin pitkä hiusmitta. Terveisiä Tupsukalle....=)

    Rauhaisaa pääsiäisenaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tupsukka kiitti terveisistä ja nimestä : )

      Poista
  5. Ihana hiuspehkosi! Ja upean väriset vielä lisäksi. Minulla myös pitkät hiukset, mutta liian ohutta säkkärää, ennen luonnonkiharaa. Kietasen vaan nutturaksi tai ponnariksi. Ei kylläkään hevosenhäntä enää taida tän ikäistä pukea.....hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsohan Aira Samulinia ja mieti sitten, sopiiko ponihäntä iäkkäämmälle : D

      Poista
  6. Moikataan jos tavataa taivaalla! Tunnistat varmasti ainakin Helmin :) Hieno kampaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmin tuntee koko Universum, mutta en sitten huomannut teitä : D

      Poista
  7. Paksut kauniit on hiuksesi. Niihin sopiikin hyvin pitkät hiukset, kun ovat näyttävät.
    Vuosien lyhyiden hiusten jälkeen olen myös kasvattanut pitkät (ovat paksut) hiukset. Tuntuu mukavalta.

    Mukavaa pääsiäisen aikaa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenhän meillä on sama malli : )

      Poista

Luetuimmat : )