Käännekohta elämässä

Tiedättehän tunteen, että juna kulkee vieressä raiteella ja itse puuskuttaa siinä sivuraiteella resiinalla. Ei uskalla tai osaa tai muut ei anna hypätä kyytiin. Nyt minulla on tunne, että olen saanut jo toisen jalan junan oven astinlaudalle. Kun vielä saan otteen kahvasta, saa resiina jäädä itsekseen vaeltamaan niin kauan kuin vauhtia riittää.

Muutos ei ehkä aluksi ole niin konkreettinen, mutta henkinen on. Kun aurinko tuon metsän rajan taakse vajoaa ja uuteen aamuun nousee, on maailma erilainen: linnunpojat emonsa siiven alla hiukan kasvaneet : )