29.7.14

Rakas oma puutarhani = pöheikkö

Koska kiinnostuksen kohteeni ovat suuntautuneet aivan muualle kuin ruuanlaittoon ja pihanhoitoon, rakastan pihapöheikköäni. Siihen on kertynyt vuosien kuluessa kaikenlaista kukkaa ja luonnonkukatkin saavat rehottaa. Pöheikkö kukkii sopivasti huhtikuusta lokakuulle


Olen lomallani niin paljon mökillä, että kaupungissa pitää ottaa se riski, että kukat kuolevat kuivuuteen. Keväällä yritän aina hillitä kasvustoa, mutta en tunnista, mikä on mikäkin laji joten en uskalla nyhtää epämääräisiä tuppoja pois.

Eri kasveilla alkaa olla tunnemuistoja ja luulen, että jos muutan tästä, minun tulee eniten ikävä kasvejani. Hassua, epäviherpeukalo kun olen.

Takana on kultapiisku, joka on siirretty lapsuuden kodistani ja kukkii hääkuvani taustalla 1978. Vasemmalla on ruusu, jonka olen nimennyt tyttäreni mukaan, koska se kukkii aina tytön syntymäpäivänä kesäkuussa.

Hiukan hillintää pöheikkö tarvitsee. Tänä iltana käyn toimeen. Tässä humalan valloittama kissan kesäkoti.


Pöheikkö näkyy hyvin joka suuntaan. Myös olohuoneeseen. Talvella siihen keskelle tulee lintulauta. Se meni hiukan rikki kun puita kaadettiin ja on kunnostettavana. Aivan ikkunan edessä on myös lapsuuden kodistamme tuotu pensas. Se leviää ja siirrän sitä parempiin paikkoihin. Siinä on samanvärisiä kukkia kuin takana näkyvässä syysleimukukan alussa. Pensas toi tullessaan metsämansikoita ja mansikka on levinnyt aivan hulvattomasti. Sitähän ei voi estää, joten en leikkaa ruohoa ikkunan alta ollenkaan : )


Tässä vielä kissa istuskelemassa pihakodissaan. Se ei haluaisi tulla sieltä ollenkaan sisälle : )




12 kommenttia:

  1. Ihanaa runsautta puutarhassasi! Jokaiselle oma puutarha on paras paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi puhua puutarhasta. Tämä on pelkkä kaupunkitalon pikkupiha : )

      Poista
  2. Varsin hellyyttävä tuo viimeinen kuva ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muksun silmät on niin tumman näköiset, kun turkki on vaalea : )

      Poista
  3. Olen itsekin runsaiden puutarhojen suuri ystävä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muotoonleikatut pensaat on vähän hassuja : )

      Poista
  4. Komppaan Minnaa, viimeinen kuva on nimenomaan hellyyttävä ♥ ♥

    VastaaPoista
  5. Samanlainen on minun pieni kukkapenkkini. Joka kukalla on oma tarinansa ja muistonsa. Koiranputket vain revin keväisin pois.
    "Ethän pakota minua sisälle, ethän", voi toista =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiranputketkin on niin ovelannäköisiä ihan pienenä, että niitä ei tunnista : )

      Poista
  6. Kaunishan tuo kukkapöheikkösi on, olen runsaiden istutusten ja puutarhojen ystävä. Kissa viihtyy pihalla, ymmärrettävää tuo.....=))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En raaski muuttaa muualle, ettei kissa menetä pihatarhaansa : )

      Poista

Luetuimmat : )