6.8.14

Erilainen viikonloppu

Helle laittaa ihmisen välillä unohtamaan työn ja touhun ja pakottaa tekemään sellaista, mikä on uutta : )

Veneilemään ja ihmettelemään kalastusta. Kaloja ei onneksi tullut.


Katselemaan mökkiä vastarannalta eli saaresta.


Tutustumaan kohteeseen, josta ne kellot soinnahtelee pitkin vettä.


 Siellä ne sankarit lepäävät. Kuinka moni heistä tunsi itsensä sankariksi? - mutta sitä he olivat. Voiko kukaan antaa enempää jonkin asian puolesta kuin henkensä?


Viitasaaren kirkkoon emme sisälle päässeet, mutta katseltavaa oli kirkkosaaressakin. Se on todella kaunis.

Toivon, että kaikilla lukijoillani on ihana elokuu : )




14 kommenttia:

  1. Erittäin, erittäin kauniisti hoidettu hautausmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy vielä kirkkoon päästä sisälle joskus.

      Poista
  2. On surullista, että monet nuoret eivät enää edes tiedä sankarivainajista. Historia ei kiinnosta, vaikka sillä on paljon kerrottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sodan uhka leijuu Euroopan yllä...

      Poista
  3. Kauniit kukkaistutukset kirkon pihassa ja sankarihautausmaalla.
    Oikein ihanaa elokuuta sinullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämmästyin todella kauniista kirkkomaasta.

      Poista
  4. Ajattelemisen aihetta kauneuden äärellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäistä kertaa oikeastaan kunnolla ajattelin niitä miehiä noissa rivistöissä.

      Poista
  5. Ihanaa elokuuta sinullekin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku mainitsi tässä sanan syksy. Mikä se on?

      Poista
  6. Hih, minäkin olen ajatellut joskus, että onneksi ei tullut kalasaalista! Myönnän, että olen tumpelo kalan perkaamisessa, en ole oikein oppinut sitä koskaan, haluaisin kyllä oppia. Olen jopa harkinnut pilkille menoa, ihan itsekseni, mutta esim. pienet ahvenet pitäisi silloin osata nylkeä....

    Leppoisaa viikonloppua Mayo....=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perata osaisin, mutta en halua tappaa kaloja. Hyviä ne kyllä on : )

      Poista
  7. Kalastus on ihan ok, yritä vielä kerran. Leppoisaa elokuun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ok : ). On kaloja tullutkin ja hyvää oli.

      Poista

Luetuimmat : )