15.2.15

Viiskyt ja risat

Risat ei minun tapauksessani ole kovin vähän vuosia, mutta kuitenkin voin vielä sanoa noin. On siinä ja siinä ettei t-kirjainta voisi ottaa pois : )

Aika risaiseksi sitä itsensä tuntee taistellessaan kaupungin lumensiirtokoneita vastaan joka ikinen aamu ja ilta, että pääsee kodistaan pois ja takaisin. Ja se kaikkein suurin möykky pitää jättää just mun tiensuuhun. Viimepäivät ovat kyllä tuoneet asiaan parannusta; ei kaupungin vaan taivaankappaleen taholta.


Yöllä joku kävi ovellani, kukahan se on voinut olla?


Aamu alkoi tyypillisen ADHD ihmisen tapaan. Minäpä paistan munia: pannu tulelle, tilkka öljyä, mutta mikäs se tuolla lintulaudan päällä on? Onko se pulu, ei, se oli orava, joka loikkasi pois. Pitäisikin viedä niille ruokaa. Haen ensin uuden tabloid-Kalevan postilaatikosta. Aa, täällä on kylmä, laitankin aamuksi auton roikan päähän. Loikin lintulaudalle. Oravako se noin kätevästi kuorii auringonkukansiemenet? Pupun jäljetkin on. Yövieraasta pitää ottaa kuva. Minäpä haen kameran. Sitten menen sisään ja paistinpannu käryää kovasti, Apua! Ne munat!  

REMONTTINIKSEJÄ osa x?

Juttu on näin pitkällä, vaikka minun piti vain kertoa saunaremontista. Innostuneena sisustusohjelmista päätin rempata saunan. Hinta alle 200 euroa, Minun piti selvitä alle satasella, mutta kuinka hinta tuplaantui, siitä seuraavassa. (En sitten saa latin latia näiden tuotteiden "mainostamisesta", haluan vain tehdä helpoksi, jos joku toinen sattuisi harkitsemaan saunaremonttia.)

Tarvikkeet:





1.
Irroitin lauteista ne osat, jotka minun oli tarkoitus hioa. Tukirangan päätin käsitellä tummaksi kuten seinätkin.

2. 
Pesin saunan Supi saunapesulla

3.
Maalasin seinät kahteen kertaan. Valitsin helmiäishohtoisen saunasuojan. Se näytti aivan mustansiniseltä purkissa, mutta hyvin toimi. 


4.
Raahasin lauteet pojan firmaan tarkoituksena hioa ne, mutta päätimme lähteä Puukeskukseen, jossa selvisi, että apassilauteita saisi hioa maailman tappiin eikä niistä tulisi sen kummemmat. Kaikenlaista lautaa sitten esiteltiin, mutta joku niistä vääntyilee? ja päädyimme haapaan. Ostimme käsittelemätöntä haapaa, koska se oli huomattavasti halvempaa kuin käsitelty. Pintaan Supi-saunavahaa.


5.
Kun olin maalannut seinät, poika toi entisten mallien mukaan sahatut lauteet ja kiinnitti ne. Vaimonsa kanssa olivat vahanneetkin ne. Tunsin huijanneeni itseäni, koska tarkoitus oli tehdä ihan itse, mutta olin kiitollinen varsinkin siitä sahauspuolesta.


Ennen (en edes kehtaa laittaa koko kuvaa, kun se on niin paha)


Jälkeen




Poika tempaisi vielä loppulaudoista uuden jakkaran. Kävin eilen saunassa ja hyvältä maistui.
Suosittelen ilmeenmuutosta, jos on vähänkin sahaustaitoinen sukulais- tai muu mies : )


Kissa ei ole uskaltanut mennä sinne : )

12 kommenttia:

  1. No nythän on tyylikkään näköinen sauna. Ommaansa kannattaakin satsata.
    Minä niin odotin lämpimiä kelejä, mutta nyt toivonkin kovia pakkasia. Nollakelien myötä alkoi näet haisemaan niin kamalasti home ulkoseinästä.. Onneksi on vuokra-asunto, ettei tule homevauriot minun maksettavikseni. Ei auta kuin ruveta pikkuhiljaa katselemaan uutta asuntoa jostain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kauheaa. Älä vain sairastu siitä homeesta! Pitää kai vuokranantajan huolehtia, että on terve talo? Uutta asuntoa itsekin katselen, joten siksikin teen remontteja.

      Poista
  2. Onnea niistä risoista<3
    Komea sauna tulikin:) Kyllä tuolla kelpaa löylyä viskoa!

    VastaaPoista
  3. Tunnelmallisen näköinen sauna! Onnea risoista :)! Olen itsekin siirtymässä pian v:llä alkavalle vuosikymmenelle, vähän huolestuttaa, mitä se tuo mukanaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yli 50 on hyvä vuosikymmen. Oikein hyvä. Ei tarvitse huolestua. Olen siis jo lähempänä 60 joten tiedän, mistä puhun.

      Poista
  4. Onnittelut, nuori oot vielä. Hyvin on sujunut saunaremonttikin ja tulos oikein hyvän näköinen. Kumpaa kissa arasteli enemmän valokisia lauteita vai tummempia seiniä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissa ei ole suostuntunut kertomaan : ) En kyllä nuori ole, melkein 60 : )

      Poista
  5. Onnittelut! (Ja jeejee mikä aamu. Kuulostaa hieman meikäläisen puuhilta, vaikka ADHD en olekaan. Vauva vaan on sekoittanut pääni.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minullakaan diagnoosia ole enkä kai ole kuin aamuisin vähän energinen : ) Vauvan kanssa helposti säntäilee sinne tänne ja yrittää tehdä kaiken yhtäaikaa : )

      Poista
  6. Onnittelut!

    Hyvännäköinen sauna! Tein itse saman käsittelyn meidän saunalle viime vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli jotenkin niin tyylikkääksi. Istuinkin sievästi keskellä laudetta : D

      Poista

Luetuimmat : )