27.3.15

Iloinen sekamelska


Tulin ottaneeksi auringonpimennyksestä kuvan. 20.3.2015, kun työkaverini tarjosi Sokoksen sinistä muovipussiaan, jonka läpi katsoimme. Kuvan otin rätkäisemällä "sinnepäin". Kuva ei ole kummoinen, mutta minulle se kertoo siitä historiallisesta hetkestä, jonka sain jakaa työkaverini kanssa. Ilman häntä olisin unohtanut koko pimennyksen.


Vinttiä tyhjentäessä törmäsin pojan kanssa myös lasten kirjoihin. Muutama oma oli joukossa. Satukirjoja selaillessa huomaa selvästi, kuinka opettavaisia ja julmiakin lasten satukirjat ovat olleet. Onneksi niissä usein oli onnellinen loppu, mutta ruma ankanpoikanen kertoo kiusaamisesta oikein koskettavasti. Voin hyvin muistaa sen tunteen, mikä lapsena tuli, kun hoksasin, kuinka hyvin joutsenen poikaselle kävi.


Kuinka moni teistä on lukenut näitä Tammen kultaisia kirjoja? Kotonamme ei kyllä montaa ollut. Ei siihen aikaan keräilty sarjoja, hyvä jos yhden sai ja se luettiin sitten "loppuun". Tästäkin on vain takakansi jäljellä : )


Näitä tuli kyllä ostetuksi lapsille jonkin verran. Verrattuna vanhoihin satukirjoihin sävy on lempeä ja herttainen. Pidän silti hyvänä, että vanhat sadut olivat opettavaisia raa'allakin tavalla.


Tarkastaja totesi eilen talon hyväkuntoiseksi ja pidin vuorokauden paussin ahertamisessa. Nyt lähden rautakauppaan ostamaan maalia. Joka paikkaa särkee tämä remontointi enkä ole vielä ihan varma, onko se hyvää vai huonoa särkyä. Se selviää aikanaan.

Kissalla on pitänyt hermot aika hyvin. Pari poran ja ilmanvaihtokanavien imurin ääntä on saanut sen luikkimaan piiloon. Muksu ihmettelee, kun olen lomalla ja yrittää saada "lähtöraksuja" joka kerta, kun menen käymään jossakin : )

10 kommenttia:

  1. Mä olen lukenut lapsena Tammen kultaisia kirjoja. :) Ja sain jonkun noista Pupu Tupunoista lahjaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat satukirjat muistaa kyllä ikuisesti.

      Poista
  2. Minä muistan hyvin Tammen kultaiset kirjat:) Olivat todella rakkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkaita olivat ja luettiin tosi tarkkaan.

      Poista
  3. Nyt on Muksun maailmankirjat sekaisin:D Minäkin muistan Tammen kultaiset kirjat. Ja vauvallekin on jo ostettu yksi!

    VastaaPoista
  4. Tietää hyvää, että talosi sai täydet pojot tarkastuksessa. Talon myynti ja tyhjennys on iso urakka. Muista huilia välillä.
    Kyllä Tammen kultaisia kirjoja olen lukenut Tupu Tupunaa sen sijaan en.
    Auringonpimennyksen kuva on ihan hyvä tunnelmaa myöten,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi muuttoon ei tässä iässä enää kovin monesti tarvitse ryhtyä. Kauan sitä epäröinkin.

      Poista
  5. Meillä on luettu aina paljon. Pojalle oli suuri kasa noita Kultaisia kirjoja ja tytöllä oli melkein kaikki Pupu Tupunat. Osa on onneksi vieläkin tallessa, eikä niitä hukatakkaan.
    Älä nyt rehki liikaa se talosi kanssa ettei terveys mene. Muista levätä ja nautiskellakin välillä.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveyshän siinä meni. En ole kymmeneen vuoteen ollut sairaampi. Nautiskelu on nykyisin minulle hyvin vieras laji.

      Poista

Luetuimmat : )