14.3.15

Onnellinen talo?

Nyt ei ole aika itkeä vaan sitten myöhemmin. Myymme kotimme ja muutan pienempään. Lapset tarvitsevat perheissään omat rahansa. Myyntiajatus on aivan omani pienen henkisen kypsyttelyn jälkeen; lapset eivät ole sitä pyytäneet.


Kuvassa poika kiipesi puuhun sahaamaan oksia, kun naapurin Kallen kanssa kaadettiin puita rajalta. Siinä taitava mies ja pojalle tarpeellinen miesesikuva.

Kolme vuotta mieheni ehti elää talossa ennen kuin jouduin hänet viimeisen kerran kärräämään pyörätuolilla kynnyksen yli. Tiesimme sillä hetkellä molemmat, että hän hyvästeli siinä kotinsa.

Mutta nyt ei ole muistojen aika vaan myöhemmin. Nyt keskityn siihen, että ulkopuoliset ruotivat ja arvostelevat talon. Rinta rottingilla olen myymässä; talo on hyvä talo ja rehellisesti kerron kaiken asioihin vaikuttavan. Kaikki rahani olen sen kunnossapitoon laittanut ja parhaani tehnyt. Viikon kuluttua tulee kuntotarkastaja. En aio satsata ylimääräisiin stailauksiin vaan rehellinen ostaja näkee rehellisen myyjän tarkoituksen. Hevosen suuhun saa katsoa : )

Muksu on suorittanut esitarkastuksen useasti ja koko tontti on hiirivapaata aluetta. Jos joku on sattunut eksymään pihallemme, ei ole voinut eksyä toista kertaa : D



Vaikka olen päättänyt jäädyttää tunteeni, yön hiljaisuuden hiipiessä näen lasteni kirmaavan pitkin pihaa, leikkivän hiekkalaatikolla, hoitavan kaneja, pomppivan trampoliinilla, rakentamassa pihaskeittiramppia, Se näky muuttaa minun mukanani. Se ei katoa minnekään. Talo voi saada uuden elämän uuden perheen myötä. Ehkä minäkin saan uuden elämän...

12 kommenttia:

  1. Vanhasta ja tutusta luopuminen on aina rankkaa, mutta edessäsi avautuu uusia ovia ja uusia polkuja joissa kulkeminen vaatii uskallusta. Katse eteenpäin ja onnea uuteen elämään ♥

    VastaaPoista
  2. Muistoja ei kukaan voi viedä (jos vaan muisti säilyy :). Toisaalta sitten pääset helpommalla pienemmässä asunnossa... Valoa päivääsi <3

    VastaaPoista
  3. Kodista luopuminen on rankka vaihe, mutta kyllä siitäkin yli pääsee, muistot seuraavat mukana uuteen kotiin, uuteen elämään, ehkä helpompaan. Onnea matkaan!

    VastaaPoista
  4. Muistot pysyvät ja uusi elämä odottaa:) Onnea uudelle alulle!

    VastaaPoista
  5. Muistot lämmittävät jatkossakin, ja lapset ja Muksu pysyvät. Ei muuta kuin annat tuulen kuljettaa uutta kohti<3

    VastaaPoista
  6. Toivotan kovasti hyviä talokauppoja. Aina tämä koti sinun muistoissasi säilyy ja silmät sulkiessasi saat esille vaikka mitä tilanteita ja tapahtumia sieltä.
    Eittämättä tekee kipeää jonkun aikaa, mutta hyvin suunniteltu ja itselle perusteltu kodin myynti ei ole ylen määrin raskas, vaan muuttuu pian helpottavaksi.
    Tämä on itse koettua, kun muutostani on vasta kolme vuotta ja risat.

    VastaaPoista
  7. Ooh, lämpimiä ajatuksia sinulle. Ei helppo, muttei myöskään mahdoton!

    VastaaPoista
  8. Talon voi myydä, mutta muistot säilyvät mielessä aina. Muutos ei ole helppoa, mutta monesti tuo mukanaan jotain uutta ja hyvää. Niin se vain on, että elämä tuo muutoksia tullessaan. Onnea kauppoihin, toivottavasti ne sujuvat mukavasti. Onnea myös uudelle alulle sinun elämääsi!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille kommenteista, kannustuksesta ja ymmärryksestä!

    VastaaPoista
  10. Kaikkea hyvää ja onnea talon myyntiin! Ihana tuo teidän kissa :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos Aavalle myös : )

    VastaaPoista

Luetuimmat : )