31.12.15

60-vuotta eikä ihan suotta

Tulevan vuoden 2016 kunniaksi laitan kuvan itsestäni, jollaisena mieluusti haluaisin itseni nähdä, mutta ikäväkseni tulee mieleen isän lausuma "mistä ne äkäset akat tulee, kun naimisiin menee herttaisen naisen kanssa".  Lisäksi alan muistuttaa niitä suvun täti-ihmisiä, joista ajattelin, että voisi kai sitä jotain itsellensä tehdä. Olisiko siinä uuden vuoden lupaus?


Kuva 1976 Helsingin Lapinlahdenkadun/Yrjönkadun/Annankadun nurkilla? Tuikitärkeä puhelinkioski ja sen ajan automalli näkyy taustalla. Ei - ei ole synttärit nyt, ei pidä onnitteluihin sortua, muuten vain vuodenvaihde tuntuu taakse- ja eteenkatsomisen hetkeltä. Nuorena kulkee kasvot menosuuntaan, vanhana kasvot tulosuuntaan. Haikeus iskee ja kysymys, onko tämä oikeasti ihmisen ainut elämä?

Onnellista uutta vuotta kaikille!

29 kommenttia:

  1. Eihän siinä tulosuunnassakaan mitään vikaa ole, kerrataan ennen opittua, nähdään kaikki niin paljon viisaammin... ainakin siltä tuntuu kun vanhoja muistelee. Ja kun tarpeeksi kauan elää, riittää se ainutkin. Näin sanoi äitini, jonka ainutta elämää olen juuri tullut hyvästelemään. Katsotaan positiivisesti tulevaan! Oiekin hyvää uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitisi oli viisas nainen. Olen pahoillani tapahtuneesta.

      Poista
  2. Ihastuttava kuva! Jotenkin jaksan uskoa ihan perinjuurin luterilaisittain tulevaan :).
    Onnellista vuotta 2016 Mayo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hyvä, että emme tiedä : )

      Poista
  3. Ihana kuva, tuollaisia katselis vaikka enemmänkin :) Mukavaa vuodenvaihdetta ja onnea Uudelle Vuodelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, että vanhoja kuvia katselee mielellään. Varhaislapsuudesta saisi olla enemmän. Kiitos.

      Poista
  4. Kahden vuoden tai itseasiassa puolentoista vuoden päästä itsekin täytän 60...(ei sentään vielä ensi vuonna), täytyy lisätä, että "jos Herra suo ja saa elää", mutta tulevaan uskon minäkin :) Hyvää, siunattua uutta vuotta <3

    VastaaPoista
  5. Onnellista uutta vuotta sinullekin! Ihana kuva! Olen melkein kymmenen vuotta nuorempi, mutta muistan halunneeni juuri tuollaisen, edestä napitettavan hameen. Jos tämä todella on ihmisen ainoa elämä, on jokainen hetki sitä arvokastakin arvokkaampi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota hametta käytin varmasti 15 vuotta. Sitten rupesi vyötärö ahdistamaan ja lopulta siitä oli pakko luopua. Oli nimittäin aika napakka vyötärö, mutta aivan ihana hame!
      Ajattelen usein, että voi kun nuoret nauttisivat nyt nuoruudestaan. Se on kuitenkin sitä suurien tuntemusten aikaa : )

      Poista
  6. Ihana kuva. Onnellista uutta vuotta sinullekin:)

    VastaaPoista
  7. Nuoruuttaan on mukava joskus muistella ja samalla selailla sen ajan kuvia. Toisaalta olen taipuvainen uskomaan, ettei tämä elämä ole ainoa, mutta varmuuttahan siitä ei ole. Kukaan ei oikeasti ole rajan takaa tullut kertomaan, miten on.
    Pitää vain tarttua carpe diem ja löytää onni jokaisesta päivästään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua aina hävettää, jos tunnen oloni vaikka surulliseksi. Maailmassa on oikeasti hätää ja kärsimystä. Mutta ei se oikeastaan mene niin; ei voi olla onnellinen, jos on itsellä hyvin ja muilla huonosti. Sehän vain pahentaa oloa. Huoh.

      Poista
  8. Viehättävä kuva, olet kaunis. Vanhoja kuvia on joskus hyvin mielenkiintoista katsella, niistä nousee mieleen niin paljon muistoja ja ajatuksia.

    Onnea uuteen vuoteen Mayo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdestä kuvasta voi tulla koko silloinen elämä mieleen ja kaikenmaailman asiat.Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
      Kiitos samoin.

      Poista
  9. Suloinen kuva nuoresta neidosta! Me olemme tänään ja huomenna menossa juhlimaan kahta 60 vuotta täyttävää. Viime vuoden lopulla juhlimme niitä jo parin sukulaisen täyttäessä pyöreitä.
    Onnellista alkanutta vuotta SInulle, Mayo!

    VastaaPoista
  10. Hurmaava kuva:)
    Oikein ihana alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  11. Nätti tyttö se olet sinäkin ollut ja nätti olet varmaan vieläkin, vaikket enää ihan tyttönen =)
    Onnekasta uutta vuotta sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töissä ne kyllä tytöttelee, mutta minä sanon vuorostani miehiä pojiksi : D

      Poista
  12. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää vuoden jatkoa sinullekin : )

      Poista
  13. Ihana kuva :) Täällä tulee tänä vuonna täyteen 50. Ihmeelliseltä tuntuu. Iso luku vaikka olen näin nuori tytönhupakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 50 on oikeasti ihan tyttösen ikä : )

      Poista
  14. Hieno kuva! Itse viihdyn mummona ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä nuoruuden poukkoilua oikeasti kaipaa : )

      Poista
  15. Kiitos samoin, ihanaa uutta vuotta!
    Mekö ollaan sitten melkein samanikäisiä...?

    VastaaPoista

Luetuimmat : )