26.8.17

Hyvän ja pahan taistelu

Viime aikoina on erityisesti suututtanut ihmisten negatiivinen asenne asioihin. Pessimistinen ajattelu leviää ja pahentaa tilannetta. Tunsin voimattomuutta kaiken kielteisen keskellä ja lähdin parin päivän lomalle.

Tämä näkymä Kärsämäellä pakotti ottamaan kuvan. Vielä kun töttörökioski olisi ollut auki, hetki olisi ollut täydellinen : )


Erityisesti pidän auringosta, jonka valo on punertava. Tässä se on värjännyt puuosat ihmeellisen värisiksi. Kalanruoto varoittanee, ettei paljun vettä kannata liikaa keittää.


Tunnelmallinen arki-illan kuva aitasta. Usein mietin Oulussa, että siellä se Keski-Suomessa aurinko paistaa ihmissilmän näkemättä kaikkia ihanuuksia. Kuun lumoava valo kurkkii sisälle ja hopeoi maiseman.


Täytyy myöntää, että pikkasen kylmä tuuli harmitti ja lähden kotiin suunniteltua aikaisemmin. Vadelmia löysin runsaasti lähimetsästä, kun mustikoita en halunnut poimia rannasta tuulen vuoksi. Se puhalsi luihin ja ytimiin.

Hiiri tuli polulla vastaan ja pelastautui viime hetkellä kissalta kivenkoloon. Henkilökohtainen hyvä ja paha taistelivat minussa, kun näin hiiren tulevan kiven toiselta puolelta; näyttääkö se kissalle vai ei. Kissan mielipaha siitä, että ei ole saanut hiiriä kahteen vuoteen on kuitenkin pienempi kuin hiirelle koko elämän päättyminen.

Tässäpä kamera osana kuvaa.


Sain kuin sainkin pihalleni muutaman kukan loihdituksi tänä ensimmäisenä kesänä.


Automatkalla kuuntelin keskusteluohjelmaa siitä, kuinka helppoa on tuntemattomia ihmisiä moittia sosiaalisessa mediassa. Se kuulemma johtuu siitä, että ei näe toisen reaktiota ja ilmeitä. Jos on kasvotusten, ei olekaan niin helppo laukoa omia mielipiteitään. Ovat nyt kehittelemässä ilmaisimia someen eli ohjelma "varoittaisi", että tulikos nyt mentyä liian pitkälle.

Iloa syyspäiviinne! Aurinko ei ole jättämässä meitä vielä pitkään aikaan, vaikka se tässä kuvassa vähän ahtaalle joutuukin.


16 kommenttia:

  1. Minä olen viime aikoina pitänyt suuni visusti kiinni tietyistä asioista, etten kiihottaisi ketään enempää ilmaisemaan mielipiteitään. Tunnen valitettavan monta rasistista ihmistä =(
    Minulla on kaunis muisto Kärsämäeltä. Kun 15 vuotiaana liftailin siellä niin paikallinen pastori tuli juttelemaan minulle ja antoi kauniin uskonnollisen kiiltokuvan suojelukseksi. Kiiltokuva on vieläkin tallella 50 vuoden jälkeen. Se oli minusta niin kaunis ele papilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joitakin asioita kannattaa vältellä, koska keskustelun avaaminen ei johda mihinkään.
      Olipas ihana ja ymmärtäväinen pappi. Näki varmaan sinusta, että kuva tulee olemaan tärkeä ja - tarpeellinen :)

      Poista
  2. Voi miten kauniita kuvia olet ottanut♥ Luonnossa on niin paljon kauneutta..kaikki eivät sitä näe kun eivät kerkiä lainkaan pysähtyä..Tuo some maailma on karupaikka kun sitä väärin käytetään:( monta murhetta on varmasti aiheuttanut..ja voi miten olikin kauniita kukkia pihaasi tullut😍 Kaunista elokuun jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun tekisi monta kertaa mieli kurvata autolla tienposkeen kuvaamaan, mutta tilanne menee niin nopeasti ohi ja aiheutuisi vain vaaraa. Eilen näin sinisen pellon! Jotain ohdakkeita pelto täynnä. Se oli upea.

      Poista
  3. Negatiiviset ihmiset imevät energiaa ympäriltään, mutta myös sisimmästään. Tuntuu kurjalle olla aina valittavan ihmisen seurassa. Olisi parempi keskittää ajatukset siihen, mitkä ovat hyvin eikä siihen, mikä on huonosti.
    Kuvissasi on ihanaa valon ja varjon leikkiä. Hienot kuvat!
    Onnellista viikonvaihdetta Sinulle, Mayo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut. Ihminen on energiasyöppö, jos näkee kaiken negatiivisena.

      Kiitos, samoin : )

      Poista
  4. Kauniita kuvia! Mukavaa viikonloppua viileästä huolimatta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jos sataa, ollaan sisällä, jos ei, voidaan mennä ulos : )

      Poista
  5. Upea tuo viimeinen kuva!
    Olen opetellut välttelemääm ihmisiä, joilla asiat ei koskaan ole hyvin...tuntuu, että yrittävät vetää mukaansa tuohon negatiiviseen suohon.
    Onhan kaikilla ihmisillä, joskus asiat huonosti ja mieli maassa. Tuntuu, että mistään ei tule mitään, mutta sitten on heitä, joille koskaan ei tapahdu mitään hyvää. Ihan vaan esimerkkinä säätila...milloin on liian kuuma, milloin kylmä, milloin sataa koko ajan ja milloin aurinko porottaa liikaa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiteytit niin osuvasti asiat. Kaikilla meillä on murheemme ja saa ja pitää niistä kertoakin, ystävät tai ammatti-ihmiset auttavat.
      Tällä hetkellä tuulee ja sataa, mutta laitan sadetakin päälle ja yritän vielä poimia mustikoita talveksi : D

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kamerani ei ole oikein hyvä, mutta kiva, kun tykkäsit : )

      Poista
  7. Tunnelmallisia kuvia ja upeat liljat! Mukavaa alkavaa viikkoa! P.s. blogissani on puutarhakirja-arvonta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Liljoista tykkään kovasti. Käyn katsomassa blogiasi : )

      Poista
  8. Koko kuvasarja täynnä positiivista energiaa, samoin kuin tekstikin. Kiitos.

    VastaaPoista

Luetuimmat : )