Tätä koiraa ei onneksi palellut ja paikallinen ravintoloitsija Kolumbiassa oli ihana, kun antoi ainakin yhden koiran tulla ravintolan avoinaiselle ovelle ja vähän sisällekin. Sai varmasti sieltä sen verran ruokaa, että pysyi hengissä.Tai oikeastaan koko ravintolassa ei ollut varsinaisia seiniä. Suomessa en olisikaan jättänyt asiaa siihen, mutta vähän paha alkaa Kolumbiassa puuttumaan laihan koiran oloihin : (
Kuva ja runo saavat pohtimaan.
VastaaPoistaRuoka saa maailmassa aikaan kaikenlaisia ongelmia.
PoistaSurullinen kuva, ihan tuli paha mieli kun ei asiaan voi vaikuttaa mitenkään.
VastaaPoistaTätä koiraa ei onneksi palellut ja paikallinen ravintoloitsija Kolumbiassa oli ihana, kun antoi ainakin yhden koiran tulla ravintolan avoinaiselle ovelle ja vähän sisällekin. Sai varmasti sieltä sen verran ruokaa, että pysyi hengissä.Tai oikeastaan koko ravintolassa ei ollut varsinaisia seiniä.
PoistaSuomessa en olisikaan jättänyt asiaa siihen, mutta vähän paha alkaa Kolumbiassa puuttumaan laihan koiran oloihin : (
Ilman tuota kuvaa, runosta tuli mieleen erilaiset syömishäiriöt, miten ruoka vangitsee, kahlitsee kehonkuvaa.
VastaaPoistaHyvin oivalsit, Tarkoitin myös syömishäiriöitä.
PoistaTodella koskettavaa!
VastaaPoistaKiitos kommentista.
PoistaOi sydäntä riipaseva!
VastaaPoistaKiitos kommentista.
PoistaKaikkien elävien olentojen kärsimykset koskettavat.
VastaaPoistaHarmitti, kun en oikein voinut tehdä koiran hyväksi mitään vieraassa maassa - vai olisinko?
Poista