22.1.23

Viikon 4 krapu: Pelko

 

Kuljet ihan rauhassa nauttien siitä, ettei ole mitään häiritsevää mietittävää. Kaikki akuutit ongelmat on ratkottu eikä mistään kolota. Voit aivan rauhassa vetää iltaisin metsätiellä happea sisuksiisi. Vain vieno syksyn tuoksu muistuttaa luonnon tulevasta kuolemasta jälleen kerran.

Sähköinen virta virittää kehosi, joku tulee takanasi ja tummat varjot tummuvat entisestään. Mielesi tekee pinkaista juoksuun, mutta tiedät, että se on pahin virhe, koska sille ei tule loppua ja jos joku oikeasti aikoo sinulle jotakin, et pääse pakoon. Kevennät askeleitasi hiipiväksi ja olet valmiina toimimaan. Epäluuloisena uskaltaudut katsomaan taakse. Pieni pupu on pysähtynyt nuolemaan korviaan kietaisten käpälällä korvansa kielen ulottuville.


Haasteen ylläpitäjä:

https://susupetalsanat.wordpress.com/2023/01/22/nelj-asiaa-joita-et-tiennyt-minusta-etk-vlttmtt-olisi-halunnutkaan-tiet/

15.1.23

Monesti lupaamani pikkupihan rakennustarina

 Luovuttuani kuolinpesän talosta ja hartaasti rakentamistani kukkaistutuksista keskityin uuteen pikkupihaani, kunnes...


Taloyhtiö päätti tehdä piharemontin ja minä yritin pelastaa juuri kasvamisen alkuun saattamani kasvit astioihin varjon puolelle parvekkeelle.


Ehkä jollekin puutarhaihmiselle tilanne olisi huikea. Kaikki matalaksi ja uusi alku, mutta ei se ihan niin ole. Onneksi tämä minun touhuni on hyvin pientä.

Tulipa alkajaisiksi hankituksi uusi terassi, jonka sävytin viime kesänä harmaaksi. Kissa pääsee sinne suoraan ovesta itsekseen, kun se on rajattu aidoilla sekä eläintarvikekaupasta hankitulla metalliaidalla. Muksu on 15 eikä sillä ole aikomustakaan hypätä. Ehkä varjo kertoo atleettisuudesta.


Se on kissan reviiriä. Ei hoitokoira Carlosin.


Pitemmittä puheitta, parvekkeella suojelemani hortensia selviytyi ja voi hyvin. Tuija kuoli. Varsisyreenit kasvavat kituliaasti. Taloyhtiön pensasaita kasvaa millin vuodessa ja näkösuojaa eikä varjoa varsinaisesti ole. Se suututtaa.

Muuten olen hankkinut kaikenkirjavia monivuotisia ja yksivuotisia kasveja, Kukkaloisto on melkoinen, mutta sekava. Katson, mitä siitä tulee ja alan sitten ryhmitellä. Tumpelo kun olen.



Kiviä oli perintönä. Niitä oli minulla remontin aikana olohuoneessa tallessa, mikä nauratti monia. Tykkään kivistä. Kyllä tästä hyvä tulee 😸



,


8.1.23

Helposti huijattava?

Minä en pärjää remppamiesten kanssa. He tekevät useimmiten työn hyvin, mutta tulee taloudellista tappiota. Jotenkin se vain tapahtuu vai tuntuuko minusta vain siltä.


40 vuotta vanha kiuas sai lähtöpassit mökiltä, kun halusin vesisäiliöllisen kiukaan tilalle. Siinä samassa muutaman vuoden vanha, 700 euroa maksanut vesisäiliö tuli tarpeettomaksi. Se oli hankalasti asennettu vinoon ja vaikea sytyttää.

No, oma ongelmansa on siinä, kun tilaa 240 km päässä tuotteen ja ajaa sitten tukka putkella katsomaan, onko sen joku vienyt. Siellähän se oli odottamassa enkä minä sitä yksin saanut paikoilleen. Vanhan kiukaan olin raahannut ulos ja vesisäiliön. En ole eilisen teeren poika.

Keskustelin lasten kanssa, mitä vanhalle vesisäiliölle tehdään. No remonttimies sanoi, että katso nyt, siellä pohjassa on reikä. Siis irrotetun säiliön alapuolella olevassa osassa. (En minä mitään nähnyt.) Se on kelvoton, hän vie sen pois. Lähtiessään huikkasi, että on tämä parempi kuin hänen nykyisensä, joten eiköhän hän jotain käyttöä sille keksi. Whaat. Sinne minä jäin vilkuttelemaan ja tajusin asian vasta myöhemmin.

Eikä tämä ole ainut kerta, aina ne katsoo, että vanha nainen se siinä. On jopa asuntokaupoilla taputeltu olalle. Kyllä pieni taputus saa ostamaan kosteusvaurioisen asunnon. No SE ei sentään mennyt läpi. En voi sietää, että minuun kosketaan alentuvasti.


Isompaa remonttia odotellessa ostin järven puolelle hätävaraikkunat, ettei lasit tipu. Myöhästyin 5 minuuttia tapaamisesta niin myyjä oli jo häipynyt ikkunakaupassa. Muut soittelivat takaisin. Minulla oli malli mukana ja kaksi kuukautta sitten odottelin. Olin jo lomalta lähdössä, kun soitin, että ei sattuisi olemaan niitä ikkunoita valmiina. No teille soitetaan kohta. Sitten ukko pukkasi ikkunat kainalossa paikalle ja työnsi ne koloihin. Pidikkeet ja saranat jäi laittamatta. Naulasin siten, etteivät tipu kun oli pakko lähteä. Asennuksesta tuli monen sadan lasku. En maksanut. Enkä maksa. Tuli mitä tuli.

Millaisia kokemuksia teillä on?


6.1.23

Kahden vuoden umpeenkuronta

Mitä minä olen kaksi vuotta tehnyt?

Ikuinen auringolaskun tuijottelija. Äitini kirjoitti kirjeessään kuinka aurinko ryömii pitkin metsää ja vuoren harjaa ja katoaa sitten notkelmaan. Äiti olisi nyt 103. Minusta se oli hienosti sanottu.

Rikolliset varastivat pojan rakkaan harrastuksen tuotoksen autohallista ja rikkoivat romutuskuntoon. Kyyneleitä vuodatettiin. Poika oli rakentanut sen tyhjästä. Se oli hieno. Kaikki sitä ihmettelivät eikä suotta. Itse maalasi pinnankin järkyttävän hienoksi. Se oli joillekin liikaa. Ihan huvikseen hajottivat toisen saavutuksen. Löysin itsestäni tunteita, joita en ehkä olisi hillinnyt, jos olisin tavannut varkaat. Heitä ei saatu kiinni. Heidät oli nähty ja kuvattu, mutta poliisi ei saanut kiinni. Ei istu enää mummo huivi hulmuten avoautossa. Sitä ei enää ole. Mummo on.


Mitäs muuta?  Rakastan yksinkertaisia asioita ja yksinkertaista elämää ja ruokaa. Minusta ei tule minkään tietyn kategorian bloggaria. Pieni ihminen olen suuressa "elämässä" edelleen.


Muotoilun helmi.


Viimeinen vilkaisu ennen yöpuuta.



Olen tehnyt kymmenittäin palapelejä ja sukkia. Sain lahjaksi mökkikuvasta palapelin ja kissa päätti mennä "mökille".



Heinät ja aurinko. Tarvitaanko muuta?


Siinä ne tärkeimmät. Eikös niin 💛

1.1.23

Viimeinen punnerrus tai ilo


Luultavasti viimeinen kokonainen työvuoteni alkaa. Se tuntuu oudolta, kun on työhullu ja vastuuntuntoinen ihminen, joka on revitellyt vain silloin tällöin. Kuvassa yksi sellainen hetki, kun menin pojan rakentaman avoauton kyytiin. Ymmärrän tunteen, joka autoilijoille, moottoripyöräilijöille, kilpaveneilijöille, purjehtijoille ja millä tahansa välineellä lenteleville tulee. Se sama tunne on lapsella huvipuistossa, kun ilo valtaa väkisinkin.


En ole matkustelija, mutta mistä sitä tietää, jos eläkeroposia alkaa kertyä, kun nuukasti elelee. Poikani löysi biologisen perheensä Kolumbiasta ja on käynyt siellä muutamankin kerran. Aivan ihana perhe. Kuvassa what to do -listalta outo eläin 😁. Olen minä siellä oudompiakin nähnyt kuten laiskiaisen. "Vanhemmat" lukijani varmaan muistavat postaukseni siitä.

Ainakin käyn Helsingissä, jossa tyttären perhe asuu. Hän on myös Kolumbiasta, mutta ei ole halunnut etsiä juuriaan.


Muksu täytti 15 ja rakastaa mökillä oloa. Mikä ihme siinä on, että tavallinen, yksinkertainen miljöö miellyttää niin ihmisiä kuin eläimiäkin. Olen katsonut remppa vai muutto lomakodit -ohjelmaa enkä voi käsittää, että tarvitaan neljä makuuhuonetta, kaksi kylppäriä... ei se ole enää mökki.

Hyvää vuotta 2023 kaikille! Loppukoon sota ja pandemiat. Vähentyköön työttömyys, löytäkööt tutkijat hoitomuotoja vaikeisiin sairauksiin. Tulkoon päättäjille viisautta hoitaa ihmisten asiat vauvasta vaariin, niin ettei kukaan jäisi yksin huoliensa kanssa.



18.12.21

Minä ja kissa, täällä vielä

Oli tässä vähän taukoa? Vuosi?

No täällä ollaan ja hengissä sekä minä että kissa. Kissa on 14 ja minä 25. Voimme molemmat paksusti.

Kokeilen samalla onko bloggaamisessa uusia teknisiä juttuja. 

Koronasta yritän olla välittämättä, koska sen kokoaikainen miettiminen ei auta mitään. Rokotukset otettu, maskit päässä ja etäisyydet pidetty. On ne ihmiset ennenkin selvinneet tai sitten ei. Olen pahoillani, jos joku lukijoista (onko teitä?) on sairastunut ja kärsinyt taudista. Kaikki tuntuvat olevan kovin rasittuneita nykyisin joten yritän olla positiivinen ja luoda helpotuksia ympärilleni töissä ja kotona. 

Uutta pihaani olen yrittänyt nostaa suosta, kuten kai lupasin viimeksi. Se on kivaa ja mielenkiintoista ja piha riittävän pieni. Teen siitä seuraavan postauksen. 





Hyvää joulua ja parhaita mahdollisia hetkiä elämäänne ensi vuodenkin aikana!




27.10.19

Tee-se-itse -leikkaus

Kummasti talven tulo tuo arkeen normaaliutta; kodikkuuden tuntua sisällä, kun ulkona sataa ja tuulee. Mökille jätin hyvästit taas kerran. Pöllö vahtii uskollisesti rantaa.



Leikkauksessa kävin syöpäriskin vuoksi. Lääkäri päätti niin ettei tarvitse juosta seurannassa ja koko ajan miettiä, tuleeko syöpä vai ei.

Sairaalaan kun menet, ilmottaudut viivakoodinlukijalle, joka ohjaa sinua seuraavalle viivakoodinlukijalle. Sitten menet pukuhuoneeseen vaihtamaan sairaalavaatteet ja neuvot samalla vanhempia, hermostuneita ihmisiä pienessä pukuhuoneessa, mistä vaatteet löytyvät. Sen jälkeen kävelet myssy päässä takaisin ala-aulaan viivakoodinlukijan ohjaamana. Mitä tapahtuisi, jos menisin ulos?

Esioperaation jälkeen takaisin ja käytävällä kahden mykän hoitajan tarkkaillessa epäilyttävät pillerit naamaan ja käytävää pitkin kohti leikkaussalia. Tältäkö kuolemaantuomitusta tuntuu; tulee liioitteleva ajatus mieleeni. Vahtihoitajat katsovat välillä taakseen, että tulen perässä enkä yritä karata enkä kompastu pillereihini. Kiipeän leikkauspöydälle. Kyllä on ajat muuttuneet...

Kaikki on naisia kirurgia myöten ja odotamme anestesialääkäriä, joka on mies eikä näytä naamaansa. Ajoitus on suunniteltu hyvin: samanaikaisesti isketään kylmä maadoitusjuttu mahan päälle ja kirvelevä aine suoneen, kaasunaamari naamalle ja se on menoa. Mistä minulle taas tuleekin ajatus, että mitä jos nyt huudan apua. Tämä on 9. leikkaukseni enkä pelkää vai pelkäänkö sittenkin...

Luetuimmat : )