Krapuhaaste: sikafilosofiaa

Tiedättehän te ne pari-kolmevuotiaat, joilla suu käy koko ajan. Puhuminen on ihanaa ja kaikki pitää sanoa ääneen, mitä näkee tai ajattelee. Tyttö lauloi auton turvaistuimessa lumisena ja pimeänä joulukuun päivänä varmaan viisikymmentä kertaa: ”nöf nöf possut kaatuvat kaikki saparot suorana maahan”. Veljestä se oli hauskaa ja hänellä oli omat juttunsa ostettuna matkaviihdykkeeksi. Isä keskittyi talvisen tien ajamiseen. Tiedättehän Itä-Suomen mutkaiset tiet. 

Äiti alkoi miettiä, mitä niille possuille oikein tapahtui kun sillä tavalla keikahtivat ja suoristuuko se saparo oikeasti kaatuessa vai vasta kuollessa vai silloinkaan. Ja miksi sika herättää hilpeyttä. Ei hevoselle naureta.

Kuu alkoi valaista matkaa nöf nöf

Viikon krapuhaaste perustuu ylläpitäjän kuvaan. Löytyy täältä: https://susupetalsanat.wordpress.com/2023/04/02/hetki-ennen-luokanopettajan-hermoromahdusta/

Luolamiehenä lumileopardin kanssa

Oudosti vetää luonnon helmaan vaikka sataa räntää, on kylmä ja kaikki niin hankalaa. Hankala on kivaa. Kaikki arkiasiat ja murheet unhoittuu. Kissalla myös.

Siellä se kesä odottaa jään alla.

Sinisilmäisyyden loppu

Tyttö käveli kotiinsa tanssikengät kopisten aamuyön tunneille kallistuneena hetkenä. Katu oli pitkä ja näyteikkunat alkoivat heijastaa perässä seuraavaa varjoa. Varjo kulki samaa tahtia eikä se ollut tytön muotoinen.

Onneksi kotiovi oli pienen nurkan takana ja tyttö kaivoi käsilaukusta avaimet valmiiksi, syöksyi nurkan ympäri ja tunki avaimet lukkoon. Ovi sulkeutui hitaasti ja tyttö veti sitä väkisin kiinni. Samassa hetkessä varjo oli kahvassa kiinni ja katsoi hurjistuneena irvistäen tyttöä oven läpi. Tyttö juoksi hissiä odottelematta kolmanteen kerrokseen helpottuneena, ettei asunut katutasossa. Tyttö veti verhot kiinni ja tarkisti ne vielä pakkomielteisesti monta kertaa. Onneksi varjolla ei ollut siipiä.

Tarina on tosi.

Viikon krapuhaasteen sanat "katutaso, pakkomielteinen ja verhot". Ylläpitäjä:

https://susupetalsanat.wordpress.com/2023/02/26/hlm-touhua/

Miksen minäkin?

 

Miksen minäkin voisi luottaa, että rikon joka kevät kuplan, jossa olen talven elänyt ahertaen, joskus alakuloa vastaan taistellen, joskus oudosti talven vankina olostani nauttien.

Kesäihmiselle talvi on niin pitkä niin pitkä. Elämä on pitkä, liian pitkä. Kunnes aurinko räjäyttää kaikki ummehtuneet pölypallot silmille ja saa elämän voiman virtaamaan ihmiseen ja lähes juosten ryntään siivousvälineiden kimppuun antamaan huutia nurkissa piileskelleille pikkuöttiäisille.

Kasvit ja eläimet eivät malta odottaa, että pääsevät jatkamaan lajiaan. Tässä iässä on nautittava kesästä muista syistä. Liityn miekkavalaan seuraan. Sekin osaa ottaa ilon irti seniorivuosistaan tekemällä kaikkea, mikä sattuu huvittamaan.

Ensi talvena minäkin luotan, että kevätkupla puhkeaa.

Viikon krapuhaasteen ylläpitäjä:

https://susupetalsanat.wordpress.com/2023/02/19/vapaa-2/

Lenkkipolun lempipaikat

 Kävelylenkilläni on muutamia kohtia, jotka aina hivelevät silmää. Toinen niistä on tämä silta:

Toinen mutka on erityisesti kesällä kaunis ja kuvat ei tee sille oikeutta:

Sitten on lukemattomia yksityiskohtia, joiden ihailu vie suurimman terän kuntoilulta kun pyllistelen niitä kuvailemassa.

Pitää ajatella hyviä asioita, kun on vähän paha mieli vanhan kissan vuoksi. Se valvotti minua yöt ja kun kävimme lääkärissä ja sai särkylääkkeitä huonoihin niveliin, on nyt aivan hiljaa. Ei tule luo. On vain. Olisiko vielä dopingissa tai olisiko satuttanut niveltään, kun ei osannut varoa, kun särkylääke vei kivun. Aamulla luulin, että on halvaantunut takapäästään ja piti töniä takajalkoja Nousi sitten. Saattaa olla dementiaakin, kun on jo 15. Lääkäri sanoi, että kissakaan ei silloin muista onko edes syönyt.

Kaikki tärkeät asiat oli kuitenkin kunnossa ja niveliä hoidetaan. Eiköhän se tästä.

Viikon 4 krapu: Pelko

 

Kuljet ihan rauhassa nauttien siitä, ettei ole mitään häiritsevää mietittävää. Kaikki akuutit ongelmat on ratkottu eikä mistään kolota. Voit aivan rauhassa vetää iltaisin metsätiellä happea sisuksiisi. Vain vieno syksyn tuoksu muistuttaa luonnon tulevasta kuolemasta jälleen kerran.

Sähköinen virta virittää kehosi, joku tulee takanasi ja tummat varjot tummuvat entisestään. Mielesi tekee pinkaista juoksuun, mutta tiedät, että se on pahin virhe, koska sille ei tule loppua ja jos joku oikeasti aikoo sinulle jotakin, et pääse pakoon. Kevennät askeleitasi hiipiväksi ja olet valmiina toimimaan. Epäluuloisena uskaltaudut katsomaan taakse. Pieni pupu on pysähtynyt nuolemaan korviaan kietaisten käpälällä korvansa kielen ulottuville.

Haasteen ylläpitäjä:

https://susupetalsanat.wordpress.com/2023/01/22/nelj-asiaa-joita-et-tiennyt-minusta-etk-vlttmtt-olisi-halunnutkaan-tiet/

Monesti lupaamani pikkupihan rakennustarina

 Luovuttuani kuolinpesän talosta ja hartaasti rakentamistani kukkaistutuksista keskityin uuteen pikkupihaani, kunnes...

Taloyhtiö päätti tehdä piharemontin ja minä yritin pelastaa juuri kasvamisen alkuun saattamani kasvit astioihin varjon puolelle parvekkeelle.

Ehkä jollekin puutarhaihmiselle tilanne olisi huikea. Kaikki matalaksi ja uusi alku, mutta ei se ihan niin ole. Onneksi tämä minun touhuni on hyvin pientä.

Tulipa alkajaisiksi hankituksi uusi terassi, jonka sävytin viime kesänä harmaaksi. Kissa pääsee sinne suoraan ovesta itsekseen, kun se on rajattu aidoilla sekä eläintarvikekaupasta hankitulla metalliaidalla. Muksu on 15 eikä sillä ole aikomustakaan hypätä. Ehkä varjo kertoo atleettisuudesta.

Se on kissan reviiriä. Ei hoitokoira Carlosin.

Pitemmittä puheitta, parvekkeella suojelemani hortensia selviytyi ja voi hyvin. Tuija kuoli. Varsisyreenit kasvavat kituliaasti. Taloyhtiön pensasaita kasvaa millin vuodessa ja näkösuojaa eikä varjoa varsinaisesti ole. Se suututtaa.

Muuten olen hankkinut kaikenkirjavia monivuotisia ja yksivuotisia kasveja, Kukkaloisto on melkoinen, mutta sekava. Katson, mitä siitä tulee ja alan sitten ryhmitellä. Tumpelo kun olen.

Kiviä oli perintönä. Niitä oli minulla remontin aikana olohuoneessa tallessa, mikä nauratti monia. Tykkään kivistä. Kyllä tästä hyvä tulee 😸

,