Kummasti talven tulo tuo arkeen normaaliutta; kodikkuuden tuntua sisällä, kun ulkona sataa ja tuulee. Mökille jätin hyvästit taas kerran. Pöllö vahtii uskollisesti rantaa.
Leikkauksessa kävin syöpäriskin vuoksi. Lääkäri päätti niin ettei tarvitse juosta seurannassa ja koko ajan miettiä, tuleeko syöpä vai ei.
Sairaalaan kun menet, ilmottaudut viivakoodinlukijalle, joka ohjaa sinua seuraavalle viivakoodinlukijalle. Sitten menet pukuhuoneeseen vaihtamaan sairaalavaatteet ja neuvot samalla vanhempia, hermostuneita ihmisiä pienessä pukuhuoneessa, mistä vaatteet löytyvät. Sen jälkeen kävelet myssy päässä takaisin ala-aulaan viivakoodinlukijan ohjaamana. Mitä tapahtuisi, jos menisin ulos?
Esioperaation jälkeen takaisin ja käytävällä kahden mykän hoitajan tarkkaillessa epäilyttävät pillerit naamaan ja käytävää pitkin kohti leikkaussalia. Tältäkö kuolemaantuomitusta tuntuu; tulee liioitteleva ajatus mieleeni. Vahtihoitajat katsovat välillä taakseen, että tulen perässä enkä yritä karata enkä kompastu pillereihini. Kiipeän leikkauspöydälle. Kyllä on ajat muuttuneet...
Kaikki on naisia kirurgia myöten ja odotamme anestesialääkäriä, joka on mies eikä näytä naamaansa. Ajoitus on suunniteltu hyvin: samanaikaisesti isketään kylmä maadoitusjuttu mahan päälle ja kirvelevä aine suoneen, kaasunaamari naamalle ja se on menoa. Mistä minulle taas tuleekin ajatus, että mitä jos nyt huudan apua. Tämä on 9. leikkaukseni enkä pelkää vai pelkäänkö sittenkin...
Hyvin kirjoitit potilaan näkökulmasta leikkaukseen menosta. Olen muutaman kerran, myös vieraillut leikkauspöydällä, mutta muuta kummempaa ei ole mieleeni jäänyt, kuin kerran, kun sanoin nurelle narkoosilääkärille, että katsokkin sitten, että nukun, enkä herää kesken leikkauksen.
VastaaPoistaNuori lääkäri siihen, ettei hänen käsittelyssään ole kukaan hereille jäänyt...ja sitten heräsinkin valvomossa..:))
Olen ymmärtänyt, että jotkut potilaat ovat hereillä, mutta sitä ei nähdä. Hyvä kuitenkin, että nukuit sikeästi :)
PoistaTuollaista se on, ne fiilikset kun on menossa isoon sairalaan leikkaukseen. Teknistä on kovin, ilmottautuminen viivakoodinlukijalle monessa paikkaa. Eksyä siellä meinaa.
VastaaPoistaHyvää toipumista sinulle.
Varsinainen hoitohenkilökunta oli kyllä hyvää, kun sinne asti päästiin, mutta se aloitus on ohjattu hyvin oma-aloitteiseksi. Kiitos.
PoistaHyvin on muistissa minullakin syöpäleikkaus. Illalla kotona itse piti pistää esilääkitys. Aamulla aikaisin linja-autolla kaupunkiin ja sairaalaan. Minulla kävi tuuri kun sain olla sairaalassa leikkauksen jälkeen melkein viikon, toiset joutuivat jo seuraavana päivänä koteihinsa. Kohta kai mennään siihen että itse leikataankin, annetaan vain ohjevihkonen käteen. Kipeänä ja pökkerössä näitten viivakoodilaitteitten kanssa voi olla vaikeuksissa, liian tekniseksi on mennyt koko homma.
VastaaPoistaMiten ihmeessä sinä linja-autolla menit? Eikös pidä olla syömättä ja juomatta. Naiset pukuhuoneessa alkoivatkin nauraa, kun sanoin, että kohta kai leikkaamme itsemme. Sinulla olikin vakava leikkaus ja hyvä, kun sait olla sairaalassa riittävän kauan. Poika haki minut kotiin ja hänen oli oltava yö seurana sairaalan vaatimuksesta, mutta sehän oli tietysti mukavaa.
PoistaOnhan niistä viivakoodilaitteista tietysti se hyöty, että järjestelmästään näkevät, missä potilas liikkuu vai liikkuuko ja alkavat sitten etsiä - viikon päästä :D
Huh mikä kokemus noiden laitteiden ja ”mykkien” hoitajien kanssa. Ahdistavaa ja pelottavaa.
VastaaPoistaParempaa toipumisaikaa - ja ympäristöä ilman viivakoodeja.
Ei se oikeastaan pelottavaa ollut. Tehokasta ja kylmää kylläkin :)
Poista