aimarii haastoi minut esittämään kuusi kesäkuvaa. No mikäpä siinä. Minun kesäni vain oli talonmyynnin vuoksi kovin vähäkuvainen ja niistäkin harvoista olen jo osan esittänyt, joten tässä jämät.
Kevätkesä aukeavine lehdyköineen on aina yhtä juhlaa.
"Kesäkissani", joka matkustaa mökille mukaan ja tunkee joka paikkaan. Rupesin maalaamaan tätä koria valkoiseksi, mutta piti vähän odotella.
Tämä ei ole kaunis, mutta mielenkiintoinen. Jos joku arvaa, mistä se on, ihmettelen. Kuvaa ei ole käsitelty muutoin kuin suurentamalla vähän.
Aamu-unisena voi nähdä vaikka harhoja, että talo huojuu.
Pikkiriikkisen keittiöni ikkuna vasemmalla, mutta kukapa sitä keittiössä mökillä ruokaa laittaa, kun nuotiokin on keksitty.
Kaikki kauemmin blogiani lukeneet tietävät, että en kyllästy koskaan auringonlaskun sutimiin värileikkeihin.
En vie haastetta tällä(kään) kertaa eteenpäin, mutta kiitän ja kumarran ja toivotan hyvää joulukuuta.
Ihanaa katsoa kesäkuvia
VastaaPoistaNiin minustakin.
PoistaKiitos vain, että nappasit haasteen.
VastaaPoistaJossain välissä olet kuitenkin ehtinyt kuvia napsia.
Arvuuttamasi kuva ei paljasta salaisuuttaan. Kerro.
Aamu-unisen harhanäky on kaunis. Silloin kannattaa kuvata enemmänkin.
Aamu on parasta mökillä, kun saa mennä aamuviileään ulkoilmaan vaikka yöpukusillaan.
PoistaKuva on keittiön ikkunamuovista. Se on väritön, vaikka ei siltä näytä. Sellainen muovi kiinnitettynä ikkunan alaosaan. Estää näkemästä läpi.
Kiva haaste ja todella kauniit kesäkuvat. - Blogissani on puutarhakirjojen arvonta, käyhän kurkkaamassa. Mukavaa viikonlopun jatkoa Pihakuiskaajan puutarhasta.
VastaaPoistaMinulla ei ole nyt juuri puutarhaa, mutta kävin kyllä katsomassa : )
PoistaIhant kesäkuvat. ♥
VastaaPoistaKiitos.
PoistaNo onkos tullut kesä nyt talven keskelle...Alkoi soimaan päässä näitä kuvia katsoessa. :) Mukava joulun odotusta sinullekkin. <3
VastaaPoistaKiitos. Joulu on ihan lähellä jo.
PoistaKesäkuvia on ihana katsella nyt! Arvoitus ei auennut...
VastaaPoistaVastaus on aimariin kommentissa.
PoistaKiehtovia kesäkuvia. Iltaruskon purppurapilvet niin kauniita, jännittävältä näyttää huojuva talo, arvoituskuva edelleen mysteeri.
VastaaPoistaAh kesä, mutta se tuntuu paremmalta, kun on välillä talvi. (arvoitusvastaus aimariin kommentissa)
PoistaUpea nuori lehtipuu rannalla, kaunis kuva.
VastaaPoistaJoka kevät/kesä on suuri ilon tunne kasvua seuratessa.
Ihania iltaruskon kuvia.
En saa selvitettyä kuva-arvoitusta, mikä on?
Varsinkin maalla on ihmeellistä, kun joka ikisestä paikasta pukkaa uutta elämää. (kuva selviää aimariin kommentista)
Poista