Ajelin avoauton kyydissä lierihatun nauhat ja kiharat hulmuten. Pallokuvioinen kellohame auringon loisteessa hehkuen. Jalassa valkoiset tennarit ja punaiseksi lakatut kynnet ja huulet maailmannaisen ilmettä antamassa.
Todellisuus: Istuin työvaatteissa letukan etupenkillä, kun auto putputti lonksuvalla renkaalla pienen ympyrän asfalttipihalla.
Hyvä siitä tulee, pojan autosta. Hänellä on unelma, josta on tullut yhteinen hänen vaimonsa kanssa. Unelmia pitää olla ja asia etenee. Pölyisestä kojetaulusta tulee mieleen siskon rippijuhlat. Lähdettiin kirkkoon taksilla ja olin odottanut taksikyytiä kovasti. Jouduin istumaan puristuksissa isän ja kuljettajan välissä ja mukavuus oli kaukana.
Mökillä on tekemistä. Juurihan minä toukokuussa siivosin ja kaikki on taas saman näköistä! Myrsky täällä on ollut ja venevajan sisällä vettä. Kiipesin katolle. Ehkä joku muistaa, kuinka itse laitoin huovat LINKKI. Jälleen todistetaan, että heikoin lenkki määrittää kokonaisuuden vahvuuden. Se viimeinen reuna, johon laitoin lisäkaistaleen, oli pettänyt ja myrsky oli repinyt alapuolella olevan reunan ylös, jolloin muodostui tasku, joka oikein ohjasi veden sisään. Tässä naisellinen korjaukseni.
Ampiaispesä sitten päätti asettua huussin oveen. Hetken säikähdyksen jälkeen havaitsin, että se on tyhjä ja itse asiassa saa olla koristeena. Ehkä se jouduttaa jonkun vierailua eikä muodostu jonoja :D
Kissa on mukana ja aamuisin se mouruaa, että ulos pitäisi päästä ennen MINUN aamukahviani. Hävytön. Se ei onnistu. Kun sitten kahvin jälkeen menimme, ei ilma ollutkaan hänen ylhäisyydelleen mieleen, koska tuuli liikaa. Kaivoi rantahiekkaan kuopan, pissasi, peitti ja syöksyi mökkiin niin, että olin mahalleni lentää. Jospa se unelmoi uudesta häkistään, jonka juuri ehti kotiin saada, kun piti tänne landelle vääntäytyä. Olisikohan se teini-iässä?
Tässä voi olla varjossa häkin alakerrassa ja toisessa päässä olevasta luukusta pääsee kulkemaan ylös ja sisälle ja häkin päästä näkee "maisemia".
Tässä näkymä, kun tullaan mökkitielle. Tässä vaiheessa huolet ja murheet haihtuvat taka-alalle. Niitä kyllä on riittämiin, mutta joskus niistä pitää saada tauko.

Ihana, hyvänmielen postaus♥
VastaaPoistaTuon autoon kyytiin haluaisin minäkin...vaikka pihalenkille..:)
Kopsautin ihan ekana pääni, kun siinä oli katto paikallaan : )
Poista:)
VastaaPoistaMeidän Rikulla on myös teinien tapoja, pari vuotta sitten Lapissa se oli ihan surkea, "tänne korpeen toitte, kamalaa" sen ilme kertoi ja se kieltäytyi jopa syömästä.
Kyllä eläimet osaavat näyttää mielipiteensä :) Muksu on alkanut kävellä valjaissa autolle päin, vaikkei olla vielä lähdössäkään.
PoistaHyviä oli mietteet.
VastaaPoistaIhana tuo mökille vievä tie.
Huoletonta kesää sinulle.♥
Kiitos kauniista toivotuksesta ja sitä samaa sinulle :)
PoistaKivoja muistoja. Ai, ne ihanat pallokuvioiset kellohameet.
VastaaPoistaPalloissa on sitä jotakin :)
PoistaPoika-ystävälläni nuoruudessani oli Letukka, olihan se komeeta istua vieressä, vaikkei itse poika kovin hääppönen ollutkaan =)
VastaaPoistaSinullahan hyvä tuuri kävi kun sait tyhjän ampiaisenpesän huussin oveen. Nyt ei tarvi ruveta mitään valepesiä virkkailemaan, eikä ampianen pistä pyllyyn. =D
Oli sitten edes jotain hyvää sillä pojalla ;)
PoistaEi onnistuisi ampiasipesän virkkaaminen ja pisto veisi minut luultavasti terveyskeskukseen joten olisihan se vähän noloa, jos paukama olisi...