26.12.09

Kukonaskel kevättä kohti


Sain sitten joululahjaksi tällaisen ruusukannen. Yllätyin kovasti ja se kai oli lasten tarkoitus, kun nauroivat melkein kippurassa. Juu en ollut laittanut toivelistalleni. Ehkä jotain sellaista oli käynyt mielessä, mitä voisi ripustaa kaulaan, jospa tätä en kuitenkaan : D
Se on hyvä, että meillä jouluna nauretaan. Aattona nauratti kovasti, kun hoksasimme, että kauppahalli oli menossa kymmenen minuutin kuluttua kiinni. Ehdimme juuri ostaa porot, lohet, rieskat ja piirakat ja vähän luumu- sekä karpalojuustoa eikä ollut ruuhkaa ollenkaan. Olisimme voineet myöhästyäkin.

Pahin pelkoni toteutui, kun laitoimme kynttilät kuuseen eikä ne toimineet. Olen joka joulu pelännyt sitä ja nyt kun en ollut uhrannut asialle ajatustakaan, pam - se tapahtui. Kannattaa pelätä. No, loikin 25 asteen pakkasessa kiskomaan ulkopensaasta valot ja ne sopivat yllättävän hyvin kuuseen. Melkeinpä paremmin.

Aamulla oli epänormaali? kissa jo kaatanut kuusen viiden minuutin sisällä sen pystyttämisestä. Samoin se kaatoi kukkamaljakon. Olin ostanut punaisia neilikoita ja hopeaoksia ja se halusi syödä neilikat. Maljakko rikkoi kaatuessaan yhden lasikoristeen. Kaiken hulinan keskelle tuli pojan koira yöksi. Seuraavassa kuvassa se on hoksannut, että paketissa on luu. Kissa yritti varastaa luun ja sähisi koiralle kovasti. Se normaali? kissa.


Parasta tässä kaikessa: kukko loikkaa tänään sen kuuluisan askeleensa kevättä kohti.

3 kommenttia:

  1. Kissaa käy sääliksi kevään lähestyminen, jos joulusta noin paljon nauttii :/

    VastaaPoista
  2. Se vaikuttaa sopeutuvaiselta...

    VastaaPoista
  3. Anonyymi1.1.10

    otto on iha hyvä koira! :D

    VastaaPoista