Olipa kerran liian suloinen vasikka tullakseen myydyksi Karjaportin autoon. Se sai jäädä Mansikki-äitinsä hellään kosketusläheisyyteen. Kas tässä (jos ei nipoteta; voisi olla hän):
Olin jotain kahdentoista ikäinen, kun vanhemmat päättivät jättää vasikan kasvatettavaksi, eikä sitä myyty pois kuten kaikki aikaisemmat. Taisin olla vähän yksinäinen, kun isommat siskot olivat irtautuneet/irtautumassa omille teilleen ja vasikan hoitaminen oli enemmän kuin mieleen. Se kulki päivät metsässä emänsä ja muiden lehmien kanssa ja illalla se tuli veräjän taakse kärkkymään navettaan pääsyä. Minä sain taluttaa sen veräjältä navettaan. Siellä se sai punaisen ämpärillisen piimää (tai jotain, mitä ne vauvalehmät juovat). No, aika kului ja vasikka kasvoi - ja vauhti. Yhtäkkiä huomasin, että vasikka vie minua enkä minä sitä. Sattui vielä liukkaat kengät ja kostea nurmikko ja minulla ei ollut mitään sanottavaa. Sinne se viuhtaisi häntä huiskuen ja navetan ovenpielet rymisten ämpärinsä kimppuun vedettyään ensin minua monta metriä kunnes oli pakko päästää ketjusta irti. Jos joku olisi katsellut kauempaa pellolta, olisin varmasti näyttänyt vesihiihtäjältä : D.
Talutus stoppasi lopullisesti siihen päivään, kun se katkaisi veräjästä innoissaan pari puuta rymistäessään ämpäriään kohti. Ei mitään pelkoa, että se olisi karannut muille teille. Menkööt sitten ihan itse.
Mutta ei tässä kaikki. Minä lähdin äidin kanssa marjametsään. Rupattelimme kaikenlaista kuten ihmiset marjareissussa rupattelee. Oli jotenkin helpompi kysellä äidiltä kaikkia "salaisiakin" asioita siinä marjastaessa, kun ei tarvitse tuijottaa silmiin : ). Mustikoita alkoi olla jo isot kipot. Minulla pienempi, josta kaadoin äidin ämpäriin, kun pikkukippo tuli täyteen. Siinä se tuli; taikasana, ämpäri, punainen ämpäri = 1+1 = 2 vasikka!
Sieltä se ryntäsi kuin sähköiskun saaneena. Jippii, minulle tuodaan piimää metsään saakka, mitä huippupalvelua! Teimme salamannopean ratkaisun, en muista kumpi sen keksi vai kumpikin yhtäaikaa. Vasikalle emme ämpärillistä mustikoita antaisi. Äiti on vahvempi, siis äiti vasikan kaulaan. Tytär on nopeampi, siis tytär ämpärin kanssa juoksuun kohti piikkilanka-aitaa, johon housunlinkasta irtosi lisäriekale muistoksi lepattamaan punaisten kangassuikaleiden kanssa, jotka oli laitettu ketunpelottimiksi. Yksi kana oli joutunut uhrautumaan ennen kangassuikalekeksintöä. Äiti oli juossut kesken lypsyn ketun perässä pitkin sammalmättäikköä ja ketulla kana suussa. Niin jäi ketturepolainen nuolemaan näppejään, kun äiti tempaisi kanan. Niin jäi vasikka nuolemaan huuliaan - ainakin iltaan saakka, kunnes pääsi piimä-ämpärille.
Mutte me, kekseliäät naiset nauroimme isälle ja siskoille suut mustikkamaidon makeuttamina. Mustikkamaidon, jossa oli ehdottomasti talkkunajauhoa ja sokeria. Niitä talkkunoita löytyy vieläkin kaupasta ihan saman näköisessä pussissa. Ja sitä vasikkaa ei koskaan myyty Karjaportille vaan naapuritaloon, kun karjanpito loppui kokonaan. Minä kuvittelin aina, että vasikka oli hyvin, hyvin onnellinen : )
10.2.10
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Luetuimmat : )
-
Mökillähän sitä voi rempata mitä vaan, kun ei millään ole väliä, mutta tätä kotiremppaa pitää aina tarkemmin suunnitella, jos vaikka myy jo...
-
Ruskeat, lempeät silmät katselivat maailmaa miettien suuria asioita. Mökillä Otto oli niin vauhdissa, että oli aina juosta kuv...
-
Kummasti talven tulo tuo arkeen normaaliutta; kodikkuuden tuntua sisällä, kun ulkona sataa ja tuulee. Mökille jätin hyvästit taas kerran. P...
-
Kun ensimmäiset mariskoolit tulivat kauppoihin, tuhahdin lapsille, että eihän tuo ole aito: meillä on mökillä sellainen. Tästä on sitten vää...
-
Pääsiäinen tuo hyviä muistoja ja on iloinen juhla, vaikka kansakoulussa pidin peukkuja, että Pontius Pilatus olisi pelastanut Jeesuksen, m...
Ihan taatusti oli onnellinen :)
VastaaPoistaMiten ihana juttu mun päivieni iloksi, tuota tulen muistamaan vielä monta kertaa. Kirjoita siitä lastenkirja!
VastaaPoistaPiristystä aamuun, niin elämmakuinen ja positiivinen kertomus. Eloisasti kirjoitettu.
VastaaPoistaVoi kiitos, tämä juttu piristi päiväni! Vedet silmissä täällä naureskelen...Vasikkahakaan minäkin aina iltaisin vein ämpärin jos toisenkin, silloin joskus, pienenä.
VastaaPoistaKuka voisikaan väittää, että maalla on tylsää : )
VastaaPoistaMukava kuulla, että Tuikullakin on vasikkakokemuksia ja ehkä muillakin.
Tyty: onko sinulla omaa blogia?
Hih, melkoinen vasikkatarina.
VastaaPoistaTalkkunoita pitäisikin kokeeksi ostaa. Muksuna ne olivat suurta herkkua, vieläköhän maistuisivat?
Lempilehmäni oli valkoinen ja nimeltään Kaunikki.
VastaaPoistaAnskukka: ostin pari vuotta sitten talkkunoita, mutta eivät ne maistu ilman tuoreita mustikoita : )
VastaaPoistaa-kh: täysin valkoinen lehmä taitaa olla harvinainen. Kaunis nimi : )
Elämänmakuinen tarina.
VastaaPoista