11.6.10

Onni yksillä, kesä kaikilla

Minulla on ainakin kesä - onnesta ei tietoakaan : ). Mutta niin kiireinen, että ajattelin paukaista tänne edes yhden kuvan todisteeksi, että kesäkin on.

Kisuleilla hiukan paremmat näkymät kuin talvella:
Vertailukuva: lumikasa.


Joskus on ehditty aasien hammaskalustoa ja norsun (ei voi käyttää monikkoa, koska Suomessa oli vain yksi Vanni-norsu, joka sitten vietiin ulkomaille ja joka sitten lopulta menehtyikin, mutta ei ainakaan kylmään) kärsää tutkimaan:

Ei aasia kiusata tässä vaan annetaan ruokaa. Pojanviikari vain ei voinut vastustaa kiusausta kurkistaa hänen suuhunsa. Kyllä aasi on oikeasti surullisen näköinen, mutta se taitaa olla pelkkää hämäystä, kelpasihan hän ratsuksi joskus aikojen alussa.

Nämä olivat jossakin Turun lähellä, olikohan se Lieto?  Kävimme siellä, kun oikeasti olimme ohikulkumatkalla, mutta periaatteessa vangitut villieläimet eivät todellakaan kiinnosta. 

No nyt tulikin useampi kuin yksi kuva. Huomasin ilokseni, että täällä on joitakin uusia pohjia ja muitakin muutoksia. En malta odottaa, että pääsen illalla niitä tutkimaan puhumattakaan mieleisten blogien lukemisesta, joita olen kovasti kaivannut. 



9 kommenttia:

  1. Hyvä, että laitoit tuon lumikasakuvan mukaan. Muistuu mieleen nuo ajat, joten ymmärrän nauttia jokaikisestä kesähetkestä.

    VastaaPoista
  2. Hei Mayo,LIETO se on, eläintarha pikkuinen, vai onko se nyt Lietoa, mutta ainkin lähellä.Sisko on töissä Lietossa ja asunutkin, on käyty ainakin monet kerrat.
    Hyvä että ennätit paukauttaa kuvia, kiitos, ihania ovat taas!
    Hyvää iloista kesää! :)

    P-S Ja samaa mieltä en tykkää vangituista eläimistä, mutta käyn niissä joskus,kun muutkin menee! Aina sitä kuitenkin miettii noita ressuja, onko niillä niin hyvä olla..höö :(

    VastaaPoista
  3. Oh hoh, norsu!
    Aasit ovat sympaattisia, ja yläkuvan kissat selvästi nauttivat näkemästään.
    Hyvä, kun ehdit paukaista parit kesäkuvat : )

    VastaaPoista
  4. Kissojen kesämaisemassa on varmaankin paljon kiinnostavaa katseltavaa, niin keskittyneesti sitä tuijottelevat.
    Samaista norsua mekin olemme joskus ihmetelleet. Samalla näimme myös seepran, johon pieni tyttäreni ihastui ja halusi, että meillekkin hankitaan tällainen raitahevonen:D

    VastaaPoista
  5. Tuo Vanni-norsu sai kyllä pahalle mielelle. Että täytyi yksi yksinäinen raukka raahata tänne Suomen perukoille saakka. Säälittää kyllä Korkeasaaressakin ne tiikerit ja leijonat, jotka kiertävät kehää aitauksissaan.

    Mutta kissojen maisemakuvat ovat pop! :)
    Hauska tuo talvikuva kun tuijottavat lähinnä pelkkää lumikasaa.. :)

    VastaaPoista
  6. Voi ronsu parka! Mutta tuo kissojen maiseman tuijottelukuva on mukava, ja vertailu vielä mukavampi talveen. Tutun näköistä touhua täälläkin!

    VastaaPoista
  7. Tapasimme Vannin sen ensimmäisenä kesänä Liedossa ja vieläkin sääli täyttää mieleni sitä muistaessa. Silloin se oli kauhian stressaantunut ja ryntäili ympäriinsä seinästä seinään. Kissat ikkunassa ovat taas superkiva.

    VastaaPoista
  8. jotenkin tuo ronsu ei kuulu tuohon maisemaan, punamultaiseen aitaukseen, surku.
    Kisuleilla loistavat oltavat :)

    VastaaPoista
  9. Famu falsetissa: kesä on edessäpäin : )

    Seijastiina: muistin siis oikein. Samaa mieltä: ei tee mieli enää katsomaan eläimiä, mutta joskus olen käynyt.

    Taru: aasi on minunkin mieleen. Ei ole niin pelottava kuin hevonen : )

    Manteli: kissoilla on aina odotus päällä, jospa jotain sattuisi näkymään : )

    Marika: en halunnut mieltäsi pahoittaa. Me vain satuimme käymään siellä eikä sitä silloin huomannut, kun en ollut ikinä norsua nähnyt, mutta nyt kuvastakin näkee, että ei se oikein hyvin voi.

    Elisa: julma ihminen. Tuo viisaan norsun pohjolaan.

    Tiuku: rauhallinen se oli, kun kävimme, mutta eihän se sinne sopinut kuten ei kamelikaan.

    Tuikku: onneksi Vanni vietiin tuolta pois, mutta ei sen olisi pitänyt siellä koskaan ollakaan. Tulee mieleen laulu "elefantti Antti ja siili Suhonen".

    Nyt jo harmittaa, että laitoin koko kuvaa, mutta ei se ongelmia poista, jos niistä ei puhu. Päinvastoin; eläinten oikeuksista pitäisi puhua enemmänkin.

    VastaaPoista

Luetuimmat : )