Elämä tietysti muuttuu, mutta jotakin on kadotettu, kun ihmiset on eristetty sairaista ja vanhoista sekä kuolemasta ja samalla tv syytää sarjaa toisensa perään pyörien väkivallan ympärillä ja kuolleista tehdään lähes pilkkaa (CSI).
No, miksi minä tällaisia mietin? En ole masentunut : ), en edes kaamossellainen. Kävin vain eilen sanomassa miehelle moi, kun lähden käyttämään yhteisiä lapsiamme siellä, mistä heidät yhdessä haimme. En ole tullut hulluksikaan : ) Hän ei vastannut - ainakaan ääneen : ). Niin, ja vielä iloisempi olen, kun automatkamme ohittaa keskisuomalaisen pikkukylän, jossa on vanhempieni ja veljen hauta ja voin viedä sinne syysistutuksia.
Tässä eilisiä koristuksia:
Kun kävelin hautausmaalla parkkipaikalle päin ja katselin, että kauniista omenapuista (jotka kukkivat huikeasti alkukesästä) ja syksyn väreistä huolimatta, hautausmaa on paikka, joka on väistämättä ankea ja ehkä askel vähän kiihtyy poispäin tultaessa, tuli mieleen: mitä jos olemme väärässä? Jospa meidän elämämme onkin se ankea osuus siihen verrattuna, mitä siellä jossain on? No, näitä on varmaan miettinyt jo homo sapiens kivikaudella : ).
Voipi olla, että minusta ei kuulu vähään aikaan mitään ainakaan uusien tekstien muodossa. Seuraava viikko menee kiireessä ja kaksi seuraavaa reissussa. Jos tyttö ottaa läppärin mukaan, saatan toiseen blogiini jotakin huitaista ja taatusti käyn lukemassa kaikkien teidän kirjoituksia. Joten hyvää lokakuun loppua vaan : ). Katselin kissan pyllypuolta, kun se tuli aamuhämärässä yöpöydälleni takamus minuun päin ja tajusin, miten ikävä minulle tulee kissoja ja kania : o.
Kaunis ja upea kirjoitus sinulta!
VastaaPoistaPaljon antoi mietittävää....
Hyvää viikonloppua sinulle :)
Nuo ajatukset ja mietteet, jotka kirjoitit, pyörivät varmaankin monien mielessä. Sitä kuitenkin menee valtavirran mukana, mutta miten tuo virta muodostuu, jos on myös toisenlaisia ajatuksia, kuka sanelee, mihin tämä aika vie.
VastaaPoistaItse pidän hautausmaista, erimaissa on erilaiset perinteet myös nissä viimeisissä lepopaikoissa.
Nuo mainitsemasi kuuset, ne saavat tuomion myös minulta, tosi synkkiä ja tuovat ahdistavia ajatuksia.
Antoisaa matkaa ja hyvää viikonvaihdetta.
Mikähän siinä tosiaan onkin että hautausmaalla on yleensä paljon kuusia! Hieno kirjoitus sinulta. Voimia matkallenne oikein kovasti ;)
VastaaPoistaOman läheiseni kuoltua huomasin, miten vaikea ihmisten on kuolemasta puhua. Kaipa kuolema täytyy itse läheltä kokea ennen kuin asian ymmärtää. Kaunis ajatus käydä kertomassa miehelle matkalle lähdöstä ja viedä värikkäitä terveisiä. Voimia sinulle tehdä tämä matka ilman lasten isää.
VastaaPoistaKun tulee minun ikäisekseni, ja joka sunnuntain lehdestä lukee jonkun tuntemansa henkilön kuolinilmoituksen, kuolemaan alkaa suhtautua lempeänä lähtönä.
VastaaPoistaOikein hyvää matkaa sinulle ja lapsillesi!
Odotan matkakertomusta sittemmin.
Hei Mayo ♥
VastaaPoistaKuolema on arka keskustelun aihe monille, mutta kuitenkin se on jokapäiväistä ja ,kuten sanoit, ainoa varma asia elämässä, kyllä siitä pitää pystyä puhumaan.
Joskus sitä ajattelee, joskus ei, ihminen on ihminen ja pohtii näitä asioita.
Hautausmaalla tulee käytyä harvoin, kun läheiseni jotka on pois menneet, ovat Kuopiossa ja itse täällä hiukan etelämmässä, mutta siellähän on rauhoittavaa kävellä, pitäskin lähteä tuohon ennen lumen tuloa käyskentelemään.
Mukavaa lomaa ja terveisiä Keski-suomeen!
Ihania koristuksia kuvissa ♥
Mitä vanhemmaksi tulee, sitä luonnollisemmalta kuolema tuntuu, moni läheinen on jo kuollut. Puhuminen on silti vaikeaa ainakin minulle.
VastaaPoistaToivotan hyvää matkaa sinulle ja lapsillesi♥
Hanna: kiitos kauniista sanoistasi ja hyvää syksyn jatkoa : )
VastaaPoistaPehmyt piirto: parempi luottaa oman sisimpänsä ääneen, mutta voihan sitä olla avoin muidenkin ajatuksille. - Juuri tätä kirjoittaessa ulkona alkoi sataa lunta : ( . Kiitos toivotuksesta ja hyvää syksyä : )
Elisa: kiitos toivotuksesta ja pidähän blogimaailma aktiivisena : )
Tiuku: ei siitä ole helppo puhua ja olisiko se syy, miksi ihminen usein jätetään yksin surunsa kanssa verukkeella, että halutaan antaa rauha.
Kiitos ja voimia sinullekin : )
Famu falsetissa: näinhän se on, että ikäpolvet kulkevat käsi kädessä... Kiitos toivotuksista ja pidähän Amanda lämpimänä tuolla räntäsateessa : )
Seijastiina: taidammepa ajaa siitä sinunkin kotikaupunkisi läpi tai ohihan ne valtatiet nykyisin menee. Kiitos kommenteistasi ja hyvää syksyn jatkoa : )
Manteli: ikä tekee tehtävänsä eikä nuorten ole tarvettakaan miettiä liikaa sitä kaukaista asiaa : ) Kiitos toivotuksesta ja hyviä kuvaushetkiä luonnossa : )
Kaunis kirjoitus. Minäkin olen monella tavalla joutunut elämässäni kuoleman kanssa tekemisiin jo nuorena, ja nytkin se koskettaa läheltä minuakin edelleen "nuorta" (perinnöllisen riskin muodossa), ja siksi siitä on tullut blogiinkin kirjoitettua. Olen myös ajatellut, että se ei ole "suosittu aihe" blogeissa.
VastaaPoistaOlen joskus ollut ristiäisissä, jossa pappi sanoi, että ainoa varma asia kastettavalla lapsela on kuolema ja synnin tekeminen(ei kaikkein onnistunut puhe siinä tilanteessa).
Kiitos Sorvatar kommentistasi. Rohkeutta sinulle perinnöllisen riskisi kanssa. Taisi olla mainitsemasi pappi vähän vanhakantainen, kun meni tuollaisia puhumaan : )
VastaaPoistaMayo, kiitos koskettavasta tekstistäsi! Niin se on, että elämään kuuluu myös kuolema. Kukaan ei voi sitä välttää. Omat vanhempani ja rakkaan tätini, joka oli minulle kakkosäiti, olen jo menettänyt. Kipein asia oli kohdata se mahdollisuus, että oma lapsi kuolee. Poikamme loukkaantui niin vakavasti moottoripyöräonnettomuudessa, että lääkäri soitti meille valmistaen meitä pahimpaan. Ihme tapahtui, poika selviytyi ja siitä olemme niin äärettömän kiitollisia!
VastaaPoistaEn voi kuvitella, miltä teistä on tuntunut se lääkärin puhelu. Varmaan pahinta maailmassa. Hyvä, että tilanne päättyi onnellisesti.
PoistaMiehen kuolema oli minulle pahin. Vanhemman ihmisen kohdalla on kuitenkin olemassa se luonnollisuus.