9.10.11

Rakennustarkastus - hui

Oli aika suorittaa rakennustarkastus kissojen ulkohäkkiin, joka keväällä rakennettiin : )

Emäntä otti minut ystävällisesti vastaan


Hän tarjosi minulle muovituolia. Itse saisin sen kyllä nostaa pystyyn ja pehmukkeita siinä ei ole kuten emännän tuolissa, mutta olinhan kuitenkin vain tarkastaja eikä virkamiehiä saa lahjoa. Vain siitä syystä ei ole kahvitarjoiluakaan.


Välillä emännän tarkkaavaisuus tarkastajaa kohtaan herpaantui. Piti vartioida reviiriä. Rakennus kun on ns. avointa mallia, ei sitä hetkeksikään voi jättää vartioimatta varsinkaan pimeään aikaan.


Jaahas, täälläpä on hieno orvokkilamppu. Aika heikkovaloinen, olisiko säädetty tarkastuksen ajaksi?


No mutta, kuinka emäntä saa kasvit pysymään Oulun korkeudella lokakuun 8. päivä näin vihreinä? Ai salaisuus. Vai olisi niitä enemmänkin, jos pupuryökäle ei olisi napsinut suuhunsa muutamaa vartta sieltä alapäästä. Kannattaa vähän valikoida, ketä päästää kylään. Ai, tuo puun runko ei sitten kiinnosta, vaikka ihmiset raahasivat sen siihen nurkkaan kiipeilyä varten?



Tarkastajan tehdessä lähtöä emäntä tempaisi turkkinsa taskusta valokuvan kesältä, jotta koko rakennuksen erinomaisuus tulisi tietoon:


Puuosia on maalattu (ei hyllytasolta). Naapurin rouvakin käy kuulemma rapsuttelemassa häkin raosta tuodessaan pyykkiä ulos. Kuva on rakennusväen ottama. Halusivat testata, kestääkö hylly emännän painoa - mikä loukkaus!

Tarkastaja kiitti ja muisteli lähtiessään, kuinka meinasi ensimmäisellä kerralla kompastua kynnykseen ja läjähtää mahalleen uuteen kissa-asuntoon. Sitä virhettä ei pidä nyt tehdä, se olisi aika noloa koko tarkastajien ammattikunnalle. Jälkeenpäin tuli tunne, että emännällä taisi olla oma lehmä ojassa, kun kutsui pimeään aikaan. Tarkastaja meni sisälle ja toinen asukki sanoi: "Jokos siitä päästiin, minä en viittiny osallistua, kun mua niin palelee. Pitäs vissiin lähteä Hulluille Päiville katsomaan jotain talvikampetta".

7 kommenttia:

  1. Ihana kissakämppä! Ja emäntä on niin emäntä :)

    VastaaPoista
  2. Hieno on kämppä. Siellä onkin turvallista ulkoilla, ei tarvitse koko ajan pelätä autoja ja naapurien vihaisia koiria.

    VastaaPoista
  3. Rakennuksessa asustaa ilmeisen omanarvontuntoista väkeä. He osaavat kasvattaa viherkasveja ja tehdä hienon orvokkilampun. Pitävät myös rakennuksensa asiallisessa kunnossa, joten tarkastus sujui luonnikkaasti.

    VastaaPoista
  4. Kiva kun kävit kommentoimassa haasteblogissa, kiitos! Komea häkki on teillä!;)

    VastaaPoista
  5. Onpa kissatalossa oikein kissanpäivät! Kyllä kelpaa loikoilla, kiivetä ja kynsiä, kaikkeen on varauduttu. Ja vielä viihtyvyydestä huolehdittu, viherkasvit ja kaikki. Upea postaus.

    VastaaPoista
  6. Nostan hattua, on niin viimesenpäälle;) Hyvä toteutus

    VastaaPoista
  7. Hieno kissatarha (oon niin kade)! Ja minusta tuo raapimapuukin oli tosi hieno, kas kun eivät osaa sitä arvostaa.

    VastaaPoista

Luetuimmat : )