14.3.12

Ilo ilman sarvia ja hampaita

Lastu haastoi minut muistelemaan 10 ilon aihetta. kiitos : ). Otsikkoni ei ole kirjaimellisesti otettava, koska vilpittömintä iloa, mitä olen nähnyt, on lehmän ilo. Siinä saa painovoima huutia, kun talven jalansijoillaan tönöttänyt lehmäressu pääsee keväällä ulos luontoon. Häntä huiskuu, selkä menee kaarelle, utareet heiluu sinne tänne ja sorkat kapsaa. Tässä rohkenen laittaa Mamma Mu -kortin sanojen vahvikkeeksi. Taitaa olla Mimmi-lehmä -lastenkirjasarja, jossa tämän lehmän edesottamuksia voi seurata enemmänkin.


Lehmät onneksi pääsevät nykyisin käyskentelemään vapaammin navetoissaan, mutta kyllä siellä sarvien välissä ilo liikahtaa, kun kevättuuli tarttuu kiiltäviin kylkiin ja alkaa leikitellä sierainten seutuvilla tuoden huumaavia tuoksuja kesän antimista.

Oikeastaan en tämän parempaa esimerkkiä pysty puhtaasta ilosta antamaan.Sitä voi soveltaa ihmiselämän tuntemuksiin, kun jokin asia saa niin iloiseksi, että tekee mieli hyppiä ja kiljua ja hymyilyttää niin, että on naama ratketa. Ne hetket kantavat ihmistä pitkälle ja sanoisinko että onneksi niitä on suhteellisen harvoin: muuten käy siten kuin appelsiinien kanssa. Ensimmäinen maistuu hyvälle, mutta kahdeskymmenes ei mene enää alas. Nauramisiin : )

Tällä kerralla haluan haastaa riemuloikka -blogin kertomaan 10 ilon aihetta, vaikka itse kuittasin ne yhdellä isolla ilolla. Toki ilon jatkaminen ja jakaminen on kaikille suotavaa, joten olkaa hyvä :)

22 kommenttia:

  1. Onpas sulla hauska ilonaihe :D Totta ihmeessä lehmästä on lystiä, kun pääsee ulos. Ei sitä oikein voi käsittää, miten niin fiksua eläintä kuin lehmä, on saanut pitää koko talven niin, ettei se pääse liikkumaaan kuin juuri ja juuri makuulle ja seisomaan.Iloista keskiviikkopäivää sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kenelle meistä riittäisi, että ruoka tuodaan nenän eteen, ei muuta. Jospa ne on oppineet meditoimaan kestääkseen koko talven : )

      Poista
  2. Joku kauhean älykäs ja lukenut ihminen kerran totesi, ettei eläimet tunne iloa sanan varsinaisessa merkityksessä tai että ihmisen ja eläimen iloa ei voi mitenkään verrata toisiinsa...ja siihen minä sanoin ja sanon että pöh ja pah. Jos kaikesta haluaa tieteelliset todisteet niin toki voi eläimen ilon osoituksia kääntää vaikka miksi, mutta kyllä ihminen sen riemun ja ilon näkee ilman todistelujakin.

    Ja kuinkas sattuikaan, lainasimme eilen kirjastosta ihkaensimmäisen Mimmi-lehmä -kirjan kuopuksen luettavaksi. :) Taisi olla sellainen kirja jossa Mimmi halusi keinua kuten ihmiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut. Emme voi millään tieteellisellä kokeella todistaa eläinten tuntemuksia. Itsekin olen istunut luennolla, jossa väitettiin, että eläimillä ei ole tunteita.

      Poista
  3. Mekin oikeastaan kadehditaan tuota koiran vilpitöntä valtavaa riemua aina kun joku tulee esim- kotiin. Eihän me ihmiset tosiaan jakseta samalla tavalla iloita ja hyppiä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläimen läsnäolo tekee niin hyvää ihmiselle. Ehkä sitä vilpittömyyttä vähän tarttuu : )

      Poista
  4. Ihana esimerkki aidosta ilosta ;) Mimmi-lehmä on yliveto pakkaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin saa nauraa niin makeasti lastenkirjaa lukiessa : )

      Poista
  5. Anonyymi14.3.12

    Kohta lehmät taas saavat tuon ilon. Olen nähnyt lehmiä talvellakin ulkona käymässä, mutta ei se varmaan tuolta tunnu, kun ei ole vihreää ruohoa eikä sinistä taivasta.
    Otetaan mallia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä meissä on sitä samaa tunnetta, kun kesä tulee : )

      Poista
  6. No ei kyllä ihan heti ilosta tullut lehmät mieleen, mutta hyvä että näin on :) Kyllä lehmän pitääkin olla iloinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aavistaakohan ne syksyllä talven tulon? Ehkä vanhemmat ja kokeneemmat lehmät : )

      Poista
  7. sehän on tuo lehmä vähän kuin minä, kun pääsen merelle, utareet heiluu ja peppu pyörii hullun lailla ja sorkat sohii ja parketti kopsahtaa;) kyllä on muuten tosi hauska ilon aihe ja nauran varmaan lopun vuotta hullulle lehmälle ja itselleni;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsilaivallakos tuollaista menoa on? : D

      Poista
  8. Kuvaa tuijotan ja tuijotan - aluksi kuin lehmän lehmäkaverit, hiukan miten sen nyt sanoisi, ihmeissään ja kuis hää tuollai tekkee, mutta sitten se tulee: naurunpyrskähdys. Miten sen saa loppumaan kun sitä tulee aina lisää vaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisessa meissä asuu pieni lehmä - vai miten se meni : D

      Poista
  9. Eläköön lehmän ilo, muistan sen lapsuudestani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on oikeasti nähnyt tilanteen, tietää mistä on kysymys. Hauska kuulla, että olet kokenut lehmän ilon : )

      Poista
  10. Ainutlaatuista on se ilo kun lehmä pääsee kesälaitumelle. Ja se tuore ruoho!

    Annoin sinulle tunnustuksen, käy kurkkaamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran vuodessa -tapaus : ) Jaha, tulen katsomaan...

      Poista
  11. Moikkelis,sinulle on blogissani jotain,käy hakee♥.Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sitä samaa. Minäpä tulen katsomaan : )

      Poista

Luetuimmat : )