Neuman sanoi upeassa Vain elämää -ohjelmassa noin. Asia on juuri niin. Jos elämä on pelkkää pullamössöä, ihmisellä ei ole mitään annettavaa muille ihmisille päivittäisessä kanssakäymisessä tai taiteessa, työpaikoilla, kodeissa. Ikääntymisen onni on juuri siinä, että on mistä ammentaa muille annettavaksi ja kaikki turha karisee pois. Suuri sääli valtaa mieleni tavatessani narsisteja, kiusaajia, besserwissereitä, minua ei voi enää satuttaa, olen pirstaloitunut niin usein, että palaset ovat teräksenlujat. En kehoita kuitenkaan kokeilemaan, jos satun hajoamaan, paluuta ei ole.
Tässä se ainoa, mikä elämässä on tärkeää - on paikka, mistä löytää ystävien kanssa naposteltavaa : )
Tässä se ainoa, mikä elämässä on tärkeää - on paikka, mistä löytää ystävien kanssa naposteltavaa : )
Niin se on, monenmoiset elämänkokemukset ja -tilanteet kasvattavat ja auttavat näkemään elämää laajemmasta näkökulmasta.
VastaaPoistaKun on itse kulkenut mutkikkaitakin polkuja, arvostaa toisilta saatua tukea, empatiaa ja ymmärrystä suuresti. Ja toivon mukaan osaa antaa niitä myös toisille, kun he sitä tarvitsevat.
Ja naposteltavaa siinä samalla - aina parempi...=)
Toisen auttaminenkin on taitolaji. Osata tukea jäämättä tukipylvääksi. Nykyajan säälimättömyys on tuhoisaa.
PoistaKokemukset tuovat mukanaan ymmärrystä ja armeliaisuutta lähimmäisiä kohtaan.
VastaaPoistaKun ei vaadi ihmeitä muilta, ei tarvitse vaatia niitä itseltäkään. Voi istahtaa rennosti saman pöydän ympärille.
Ikärasismikin on ihmeellistä. Mikä viisaus ja sivistys iäkkäissä piileekään.
PoistaVaikka kuinka olisi ihminen teflonia, niin aina jotain pientä kuitenkin tarttuu kiinni...
VastaaPoistaLauseesi antaa paljon ajateltavaa.
PoistaJa pulla suussa vielä vaikeampaa on viheltää;) Meitä on moneksi ja kaikkia ei voi miellyttää ja ei tarvitsekkaan. Onneksi kaikki ei kulje samaa polkua joten yhteentörmäyksiä on helppo välttää.
VastaaPoistaJuuri niin. Ei ole pakko jäädä törmäyskurssille. Nauraminen ja viheltäminen on myös hankalaa : )
PoistaPäivä piti miettiä mitä kirjoittaisin, että vaikuttaisin fiksummalta kuin olen =) En vaan vieläkään keksinyt miten ajatukseni saisin järkevään muotoon =)
VastaaPoistaNiinhän se kuitenkin on , että kun on saanut tarpeeksi kolhuja, oppii arvostamaan itseään ja toisia ihmisiä ja sitä kautta oppii iloitsemaan niistä pienistäkin asioista. Kaikillahan sitä kykyä ei ole , sääli heitä.
Ihan hyvin ilmaisit totuuden. Juuri sen fiksummalta vaikuttamisen voisivat kaikki unohtaa; sehän on pelkkää harhaa koko ns. fiksuus : )
PoistaViisasta tekstiä kirjoitat.
VastaaPoistaIkääntymisen myötä sitä oppii olemaan armollinen niin itselleen kuin toisillekin.
Niin minäkin luulin, että olisin jo kolhujen kestävä, mutta ei se vaan niin ollut. Kun tarpeeksi paha tulee vastaan, niin ikävuodet ja opittu pyyhkiytyy ikään kuin pois ja sattuu tavttoman kipeästi, mutta siitä on yksi tie, ryhdistäytyä ja selättää tuo pahuus ja koettaa olla olematta katkera.
VastaaPoista