16.7.16

Periaatteessa ite

Jokainen ihminen haluaa nähdä kättensä tuloksen, saada jotakin aikaiseksi - ihan mitä tahansa. Minä löysin mökin aitan myötä itsestäni remppareiskan.

Jotkut muistanevat aiempia juttujani tästä aitasta. Olen muuttanut sen muotoa neljän viime vuoden aikana: vaihdoin kattoon huovat, käsittelin ulkoseinät, tein oven aittojen välissä olevaan sisäseinään, käsittelin sisähirret ja katon, laitoin kaiteet etuosaan.

Ihan ite: siis houkuttelemalla sain pojan vaimonsa kanssa kattoapuriksi (huom. apuriksi, ei tekemään mitään sellaista, mitä en olisi itse tehnyt), voivottelemalla portaiden lahoamista, kun selkäni niksahti, sain vävyn ja tyttären toimeen. Se projekti on hiukan kesken, mutta katsotaan katsotaan.

Erikoisin viritys on nurkan alla. Nostin aittaa autovintturilla ja työnsin kiven alle. Noh, se ei ole kovin hyvin siinä, mutta kestänee seuraavaan jääkauteen saakka.


Aitta oli kyllä herttainen aiemmin. Todella ihanan näköinen, mutta totuus on, että rakennuksille on pakko tehdä joskus jotain. Katto alkoi vuotaa ja hirret tuli täyteen pilkkuja. Sisältä synkkä. Lapset eivät siellä viihtyneet.


Tekstin ei ole tarkoitus olla itsekehua, mutta tämä on minun elämääni. Laitan haasteita itselleni ja missään ei sanota, että sukupuoli määrittelee, mitä sitä tekee. Rakentaminen ei ole rakettitiedettä ja voi että ne rautakaupan myyjät neuvoo. Miehenä en ehkä kehtaisi niin tyhmiä kysymyksiä tehdäkään.

Go on naiset!! Ja miehet kans.




20 kommenttia:

  1. Vaikka tykkäänkin tehdä kaiken ihan itse, niin tuohon hommaan minusta ei kyllä olisi ollut. Ei olis monesta miehestäkään ;) Hyvä sinä!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesken se vielä on. Pitäisi maalata sisältä toisen kerran, mutta innostuin mökin maalaamisesta. Ikä ja laiskuus ja ajanpuute on huono yhdistelmä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ihmisillä on joitakin loputtomia projekteja : )

      Poista
  3. Vastaukset
    1. No ei nyt ihan, mutta ei kannata antaa rakennusten mennä huonoksi.

      Poista
  4. Hieno homma.Kaunis paikka.

    VastaaPoista
  5. No vau, nostan hattua! Rempata tykkään, mutta tuohon en olisi pystynyt, tarvitaan jo muskeleitakin. Muuten kyllä ei enää naisten ja miesten töitä tarvii erotella, kaikki voi oppia kaikkea, ihan tahdosta kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muskeleiden puutteesta johtuen jaoin homman neljälle kesälle : )

      Poista
  6. Hyvältä näyttää. Et turhaan kehu itseäsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehuminen on minulle vierasta, mutta tunnustan, että olen tyytyväinen, kun tuli tehdyksi.

      Poista
  7. Kyllä kannattaakin kehaista. Hyvä sinä! Olet melkoinen mestari remppa-allalla. Ihan tosi, vasara ja kirves pysyy naisenkin kädessä.
    Aitta on sievä. Kiva yksityskohta myös tuohikontti seinällä ja bannerikuvanasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirsi on aina kaunis. Tuohikonttiin liittyy ikävä muisto, kun lintupoikue menehtyi sinne, kun poikaset ei päässeet ulos. Siksi siinä on kukkakoriste.

      Poista
  8. Sitä osaa paljon sellaistakin, mitä ei etukäteen arvaisi. Työ tekijäänsä neuvoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hyvin sanottu. Juuri niin: työ tekijäänsä neuvoo.

      Poista
  9. Ihanan näköinen paikka. Olet taitava ja hyvä asenne tekemiseen sulla. Itse teen kanssa miesten hommia, jos osaan ja opin ja voimat riittää. Siitä tulee tosi hyvä tunne, kun on selvinnyt jostain uudesta ja vaikeastakin hommasta. Hyvä me naiset :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oppimisen kautta minäkin teen. Etukäteen ei voi olla varma, onnistuuko.

      Poista
  10. Aika kätevä olet. Hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupungissa on niin tylsiä hommia, että se purkautuu sitten mökillä : )

      Poista

Luetuimmat : )