28.5.11

Suunnitelmat todeksi (samalla alkukirjaimet - RA kuten raksa)

Pari vuotta sitten se alkoi. Tytär alkoi puhua kissojen ulkohäkistä, johon ne pääsevät ikkunasta itse. Eei...ei..?
Joku hirveä hökötys talon kupeeseen. Asia hautautui. Minä jatkoin painavien kissojen ja kanin kantamista erilliseen ulkohäkkiin. Viime kesänä asiasta puhuttiin uudelleen. Kukaan ei ehtinyt. Maaliskuussa pantiin suunnitelma paperille. Eilen toimeksi.

Onneksi minulla on käsistään taitava poika ja hyviä tukijoukkoja. Tosin työmatkalla järkytyin, kun minulle soitettiin, että "nyt sinun pensaasi leikataan". Ette kyllä leikkaa, minä siirrän sen. Painoin kaasua, pensas on pelastettava. No, periksi oli annettava, kolme silmäparia tuijotti minua epäystävällisesti - me ei ruveta tuota surkeaa pensasta kaivamaan. Tämä oli näky, kun tulin töistä:


Homma etenee.


Ja vielä. Olipa hankala homma saada aukko aikaisiksi. Se oli minun työ : )


Onko tämä totta??


Kani toki kannettiin ja se oli yllättävän reipas.



Kissat ihmettelivät ja ihmettelivät. Illalla, kun olimme itse sisällä, ne kulkivat sisälle ja ulos aivan kuin varmistaakseen, onko tämä mahdollista. Tänä aamuna ne menivät taas ulos mielissään, kas tässä. Juuri tätä kirjoittaessa rupesi satamaan ja olohuoneesta kuului kahdeksan kertaa töps - osaavat suojautua.


Häkistä puuttuu vielä katto ja "sisustus". Uhkasin jo ripustaa kukka-amppeleita ja poika sanoi, että "uskallappas". No kiviä sain viedyksi ja ihan varmasti istutan humalan taimia ja maisemoin häkin kauniisti ympäristöön sopivaksi. Jos sinne perustaisi pienen kasvilaatikon, kani voisi syödä salaatit suoraan tuoreena : ).Sisälle pitää laittaa kiipeilytelineitä ja tasoja ja ja ja... Hyvä mieli nyt meillä kaikilla. Iloista lauantaita ja toukokuun loppua kaikille.

16 kommenttia:

  1. Ihana kissa/kaniterassi :) Ja näytäthän sitten kuvat myös sisustuksesta!

    VastaaPoista
  2. No niin. Hieno on! Kyllä kavereiden nyt siellä kelpaa :) :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä tuommoinen kelpais meillekin, ettei tarvitsisi kymmentä kertaa yössä nousta ovea aukomaan kissoille. Ne kun eivät koskaan voi tulla tai mennä samalla oven aukaisulla. Vuokraisäntä ei vaan hyväksy tuommoisen tekemistä :( Minäkin odotan kuvia, sitten kun se on "sisustettu".

    VastaaPoista
  4. Kylläpäs on kissat nyt mielissään :) Ja kani myös, arvaan.

    VastaaPoista
  5. Voi, kuinka kiva idea! Eläimet ovat varmaan onnesta soikeita. Hauskaa, että kaninne ja kissanne tulevat noin hyvin juttuun.

    VastaaPoista
  6. Upea ulkoilutila!Kun olin nassikka,meille tuli oman kissan lisäksi hoitoon kesäksi kaksi kissaa.Isä rakensi niille ulos kanaverkosta häkin ja kopin.Kävi vain niin,että kissat söivät verkon ja tiensä ulos alta aikayksikön.Olivat muutenkin hauskoja otuksia,kun niille vapaus koitti,eivät pihapiiristä minnekkään karanneet,vaikka olimme niille vieraita.Koko kesän sitten asustivat pihallamme naapureina,välillä tulivat tietty ruokaa meiltä hakemaan.

    VastaaPoista
  7. Aivan hurmaava aitaus asukeille. Ihanan näköisiä kissoja, jotka aivan selvästi ajattelevat voiko tämä olla totta vai nähdäänkö unta. Ehkäpä johonkin nurkkaan mahtuu kukkimaan ruukku mirrinminttua :D

    VastaaPoista
  8. Hieno! Kyllä sitä kannattaa somistaa, tekee siitä vain entistäkin mielenkiintoisemman paikan!

    VastaaPoista
  9. Mahtavaa! Teillä on sitten kätevää porukkaa.
    Aina tuota miestäkin täällä ihmettelen miten se loihtii vaikka lauteet saunaan, kun itse en osaa mitään käytännöllistä tai RAkentavaa.

    Tosi kiva nähdä tuota kissojen, ja kanin, iloa.

    VastaaPoista
  10. Todella hieno, kyllä tulla passaa olla.
    sisustusta jäänkin odottelemaan mielenkiinnolla.
    Mukavaa pyhäiltaa ja alkavaa viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
  11. Siinä onkin ollut hommaa!

    VastaaPoista
  12. Tämähän oli loistava vastaus haasteeseen ja aivan upea tarha kissoille sekä kanille! Eikö vaan kannattanutkin suostua "hökötyksen" rakentamiseen? Nopeasti se sulautuu ympäröivään maastoon ja silmä tottuu. Pääasia kai kuitenkin, että eläimillä on hyvä ja turvallinen ulkoilupaikka ja vapaus mennä ja tulla oman mielensä mukaan, eikö vain.

    VastaaPoista
  13. Voi sielläpäs on upea tarha rakennettu! Se on kissoille todella mukavaa, että pääsee suoraan ikkunasta itse pihalle. Ja sisälle. Ja pihalle. Ja sisälle. Ja pihalle. Ja... :)

    Meillä mies pisti pari viikkoa sitten aitauksen pystyyn, mutta en kauneudesta en ole kyllä ihan samaa mieltä.. Olen tuumannut, että jos laittaisi edes maalia päälle, niin saisi siihen vähän näköä..

    VastaaPoista
  14. Kiitos mielenkiintoisista kommenteista ihan jokaiselle! Kiva, että ymmärrätte, mikä ilon päivä kissoille koitti : )

    VastaaPoista
  15. Meillä on kanssa kissa-aitaus rakenteilla tänä kesänä. Hieno ja kätevä tämä teidän!

    VastaaPoista
  16. Hillastiina: laita sitten kuvia. Kyllä kannatti rakentaa. Eläimet voi hyvin.

    VastaaPoista

Luetuimmat : )