Pidin äidinkielen tunnilla esitelmän Beethovenista ja kerroin Kuutamosonaatin sävellystilanteesta. Silloin opettajaltani alkoivat kyyneleet valua. Halusin ainakin ajatella, että esitelmäni ei ollut kovin huono, vaikka olin vasta 12-vuotias. Aikuisena opettelin soittamaan kappaleen enkä kyllästy siihen koskaan. Jos kuuro säveltää tällaista katsellen ikkunasta kuutamoa, voiko sitä kukaan ylittää?
(Jos kuva on musta, voit klikata siitä huolimatta tai seuraavaa tekstiä:)
Kaunis kappale!
VastaaPoistaNiin on : )
PoistaIhana kappale. Onneksi on kuutamoiltoja.
VastaaPoistaTäällä kaupungissa kuutamot jäävät näkemättä.
PoistaKuutamosonaatti, aina yhtä kaunis ja koskettava!
VastaaPoistaLämpöistä ja rauhaisaa alkanutta adventtiaikaa sinulle.
Musiikki on suuria ilojani. Kuten tämäkin kappale. Olin juuri kamarikonsertissa ja sellon ensisävelet saivat kauneudellaan silmäni kyyneltymään. Niin vaikuttavia ne olivat.
VastaaPoistaTunnelmallista adventtia!
Olen itsekin aina saanut lohtua musiikista. Sello on upea soitin.
PoistaMinä pidän myös Kuutamosonaatista. Pistän sen melko usein soimaan kirjoittaessani.
VastaaPoistaAlbinoni Adagio ja Lisztin Liebestraum vaihtoehtoisesti. Musiikki on nautinto.
Minäkin pidän monien säveltäjien teoksista. Ehkä Mozartin vähiten, mutta suklaa on hyvää: Mozartin kuulat : )
Poista