9.1.10

Lainahöyhenissä



Nyt pörhistelen lainahöyhenissä: kuva on tyttären ottama, mutta vastustamaton. Jos bloginpitoni loppuu, olen joutunut kuvan lainaamisesta edesvastuuseen. Toisaalta, lainaaminen on hyvä sana tai vaihtaminen vielä parempi: minä voin antaa hänelle jonkun kuvan tilalle : )
Tarkemmin ajatellen maisema on osittain minun tai ei oikeastaan kenenkään, ehkä joku saisi jokamiehenoikeudella kävellä tuossa rannalla ohimennessään vaikka pelastustehtävissä. Eikös sitä saa kävellä toisen tontin ohi jos hätä tulee ja tarviiko sitä nyt hätäkään olla, voihan sitä tulla sokeria lainaamaan tai jotain kipsitöitä kauppaamaan kuten eräs myyntimies lapsuuden kodissamme. Myyjä suuttui niin kovasti, kun emme ostaneet hänen kipsikynttilänpidikkeitään (jonkinsortin enkeleitä), että nakkasi ne maahan tiensuussa. Haimme tietysti ne haljenneet pidikkeet sieltä ja liimasimme eikä kukaan huomannut niissä mitään vikaa. Tässäkin tarinassa olisi monenmoista opetusta, jotka saa jokainen mielessään funtsata.
No palatakseni rannallakävelyyn. Tai juoksukin voisi tulla kysymykseen, jos on siis hätä, mutta kukapa silloin kuvia rupeaa ottamaan. Juoksun suuntakin voisi olla ilmeinen, onhan meillä viksu huussi tontin kauimmaisessa nurkassa. Minä olen kofeiiniriippuvainen ja tässä aamukahvia lipitellessä karkaa mopo käsistä, eli juttua tulee tauotta : )
Niin tarkoitukseni oli puolustautua kuvan lainaamista vastaan. Tytärhän saa tässä ilmaista kunniaa ja mainetta, kun esittelen hänen kuvaansa. Ja mitäs meni laittamaan kuvansa kotikoneemme C-asemalle ja mitäs nukkuu pitkään. Järjestelmäkamerakin on osittain minun maksamani, joten eikös se ole melkein velvollisuus tuottaa mutsille muutama kuva. Jos minä nyt herätän hänet ja kysyn tätä asiaa, hän suuttuu niin paljon että sanoo EEII, joten en herätä : [.
Sitäpaitsi minulla on muutenkin suuri murhe: kaadoin eilen tavaroita raahatessani hänen kitaransa ja tietysti siitä kaula katkesi. Voi hyvät sylvit. Miten se nyt niin helposti kaatuessa katkeaa. Mietin, kuinka rokkarit raahaa keikkabusseissa ja kaikissa epämääräisissä olosuhteissa soittokalustoaan eikä ne mene rikki. Tai sitten menee ja ne rikkoo sitten tahallaan niitä jo valmiiksi hajonneita soittimia siellä lavalla. Niin se täytyy olla, kukapa nyt ehjää kitaraa hajottaisi edes bisnesmielessä.
Käytyäni läpi kaikki ajatukset sinitarrasta, puuliimasta, teipistä ja pakettinarusta lähtien ei auta muu kuin lähteä kitarakauppaan keskustelemaan. Kun soitin hajosi eilen ja poika oli paikalla, sovimme että kerron myöhemmin, koska tytär pihisi jo valmiiksi, kun läppäri ei valmistunut korjaamosta mukaan, kun hän lähtee sunnuntaina viikoksi taas opiskelupaikkakunnalle. Olen kuitenkin rehellinen ja rupesin varovasti tunnustamaan ja ennen kuin ehdin varsinaiseen asiaan jonkin aikaa kiemurreltuani, sanoi tyttö: "rikoit sitten mun kitaran" salamakatse, salamakatse. Teineillä täytyy olla huippukuulo. Mahtoi tyttö nauraa huoneessaan, kun mietti, miten äiti tuosta aikoo selvitä : )
Mikähän siinäkin on, että kaikki koneet hajoaa samanaikaisesti. Yksi digiboxi odottaa eteisen pöydällä lääkäriin lähtöä, tytön läppäri on siis rikki, auto vähän väliä ja nyt siis kitara. Kaukolämpöhuoneestakin kuului aamulla kummallinen ääni. Sitä se nyt puuttuisi tässä 30 asteen pakkasessa.
Hyvänen aika, minähän masennan näillä jutuilla itseni ja siinä sivussa jonkun muunkin. Pääasia, että itse ollaan terveitä, kissat kehrää mahat pullollaan keitettyä seitä, kanit suupielet heinissä eikä kukaan ole kuollut (siskoni lanseeraama lause pahan paikan tullen). Tai siis varmasti joku, mutta kuten jokainen tunnustanee, kaikille "kukaan" tarkoittaa lähipiiriä.

6 kommenttia:

  1. Ei meinnyt masennuksen puolelle, kun sinun jutustelu luin, ei ollut pohjavireinen. Kaikista noista vastoinkäymisistä huolimatta kirjoituksesi henki myönteisyyttä.
    Se on kyllä tosi, että kaikkea tapahtuu sellaisissa ryppäissä, ainakin vastoinkäymisiä, mutta tuolla asenteella menee läpi vaikka harmaan kiven, eikä saa etes päänsärkyä.
    Kuvan on upea, ja tuskin tyttäresi suuttuu. Onhan sinulla pätevät perusteet kuvan käytölle.

    VastaaPoista
  2. Hyvää arkipäivän tarinaa, jossa kenelle tahansa voi sattua mitä tahansa. Kai kaikesta aina selviää sitten jotenkin : )
    Yleensä en jaksa blogeissa kauhean pitkää stooria lukea, mutta nyt jaksoin. Jotakin hyvää meininkiä oli kirjoituksessasi. Ja kuva oli tietysti ensin se, joka verkkokalvoilleni iski, hienot värit.

    VastaaPoista
  3. Juu kiitos molemmille. Ei paljon päätä pakota, vähän niskaa : ) ja nyt villahousut jalkaan ja kitarakauppaan.

    VastaaPoista
  4. Olen sanaton. Sanaton kertakaikkiaan.

    Nimittäin kun katson tuota valokuvaa. Niin uskomattoman kaunis ja tunteita herättävä!

    VastaaPoista
  5. Ihana auringonlasku Mayo!
    Tulin heti vierailulle blogiisi, ja aivan ihania kuvia ja kissoja ja koiria!
    Tulen viihtymään sivuillasi vastakin.
    Kivaa!
    T.Seijastiina (seijastiinan mietteitä)

    VastaaPoista
  6. Kiitos, kiitos Seijastiina ja myös Marika. Kyllä alkaa taas pikkuhiljaa kesä hiipiä mieleen.

    VastaaPoista

Luetuimmat : )