16.1.10

Lapsemme syntyivät lähempänä taivasta kuin me



Lapsemme ovat syntyneet korkealla Andien vuoriston keskellä olevassa miljoonakaupungissa. Siellä, missä aurinko laskee ja nousee nopeasti, kukat hehkuvat sydämensä kyllyydestä, eucalyptuspuut hipovat korkeuksia ja puumat hiipivät metsissä. Siellä, missä voi nähdä krokotiilin pyrstön huiskauksen, jos matkustaa lähemmäs merenpintaa aina Karibianmeren rannikolle saakka, missä vesi on turkoosia ja jonne turistit halajavat. Olen ollut siellä, seisonut vauva sylissä palmun alla sillä aikaa, kun se ensimmäinen vauva, jo neljän vuoden ikäinen, ui isänsä kanssa meressä. Juttelin paikallisten kanssa kangertelevalla espanjan kielen taidollani siinä tähyillessäni merelle, onko siellä turvallista.

Lapseni ovat saaneet sieltä kauniista, kauniista maasta perinnöksi vilkkauden, avoimuuden ja paljon temperamenttia, musikaalisuutta ja runsaasti kädentaitoja. Siellä kaikki ihmiset hymyilivät paljon ja auttoivat, kukaan ei etuillut, töninyt, kiirehtinyt suotta tai korottanut ääntään - turhaan. Ehkä kaikki tapahtui vähän mañana -asenteella, mutta mitä se haittasi.

Siellä koin yhden elämäni ihmeellisimmistä tuokioista. Istuin viidennentoista kerroksen parvekkeella keskellä yötä syöttäen tyttärelleni tuttipullosta äidinmaidonvastiketta ja katselin merelle, jossa paistoi kuu ja salamat iskivät horisontissa; ääntä ei kuulunut. Iso, tumma laiva ilmestyi sieltä kaukaisuudesta, maapallon reunan takaa kasvaen koko ajan. Mies ja poika nukkuivat sikeästi sisällä. Olin onnellinen.

2 kommenttia:

Luetuimmat : )