Kaikille muillekin kuin minulle ja hevoselle tuli hiki, kun yritin päästä sen selkään. Naurua riitti; lapset ja niitten kaverit nauroi kippurassa. Tytär tarjosi käsiään ponkaisualustaksi, mutta en uskaltanut laittaa elopainoani käsien varaan. Sitten tuotiin kori ja toinen ja kolmas ja neljännen korin jälkeen pääsin perille.
Siellä minä sitten istuin hevosen selässä korkokengät jalassa ja tuntui mukavalta. Otin oikein menoasennon ja silloin se laittoi kaviot tanaan ja olin lentää selästä. Meille tuli kommunikaatiohäiriö. Tytär talutti hevosta ja minä istuin kuin päiväkotimukulat ponin selässä. Ei päässyt oikein uljas "tässä minä ratsastan tukka hulmuten auringon laskuun" -tunne tulemaan : )
Tässä vähän uljaampi kuva tyttärestäni ja oikeasta ratsastuksesta.
Opin näistä kertakokeiluista sen, että asioita ei pitäisi arvioida, jos ei ole ottanut selvää ja tutustunut. Jos joku päättäjä sattuisi lukemaan tämän: terveisiä vain: ottakaa selvää, asiat eivät useinkaan ole siten kuin luulisi niiden olevan.
Ihaa, minä lähden saunaan : )
Olitpa rohkea, ei se hepan selkään kiipeäminen ja siellä oleminen ole ihan iisiä hommaa.
VastaaPoistaJa vielä korkkarit jalassa : )
Itse haaveilen, että saisin ratsastaa maastossa, kuin leffoissa ikään. Mutta pelkään hevosia...tai ainakin niiden selässä olemista!
Eihän sulla ollut satulaakaan, miten pysyit selässä. Ihania tuollaiset muistot ja muistelut, tuovat mausteita siihen elämän soppaan.
VastaaPoistaTaru: tämä hevonen oli aika matala, leveä ja rauhallinen. Tuskin olisin mennyt korskean ravurin selkään. Kokeile ihmeessä, kun kerran haluat. Joku varmasti opettaa ja pelko katoaa.
VastaaPoistaPehmyt piirto: jäikin vaivaamaan, miltä tuntuisi satulan kanssa. Varmaan ihan erilaiselta; turvalliselta. Ehkä vielä joskus...: )