10.3.10

Viattoman unta

Lapset ja eläimet ovat parhaimmillaan nukkuessaan. Minne se söpöys katoaa: ei nukkuva aikuinen ole ollenkaan söpö : ) Joskus käy lämmin läikähdys, kun näkee aikuisen nukkuvan ja tietää, että hän on jostakin hyvin väsynyt tai jopa sairas, mutta muuten tekee mieli herättää varsinkin päivällä: auttamaan siitä!
Lähden nyt tienaamaan tälle unikansalle ruokaa; Cilla vähän raotti silmiään, että tuokin sitten namuja. Se on saanut lempinimen "Saukko", koska on AINA selällään.


Otto on tosin tässä vain rekvisiittana, kuorsaa varmaan pojan sängyssä toisessa kodissa. Oli kuulemma meinannut tukehduttaa itsensä, kun makasi selällään pää alaspäin ja ylähuuli oli lörpsähtänyt nenän päälle. Kuului kertoman mukaan aivan omituinen ääni, kun piti siellä huulen alla hengittää : D


Koululaisenikin nukkuu kevätlomaansa pois. Äkkiä täältä ulos ennen kuin kömmin itsekin peiton alle takaisin.

4 kommenttia:

  1. Siinäpä Cilla ja Otto tuntevat olonsa täydellisen turvalliseksi:)

    VastaaPoista
  2. Hurmaavat nukkujat! Toitko Cillalle namuja?

    VastaaPoista
  3. Kaupan kautta kotiin: kissoille ruuan lisäksi Dentabits -kissannamuja : )

    VastaaPoista
  4. Melko surkuhupaisaa, jos koira tikahtuu omiin poskiinsa. Olis järjellä käyttöä, tuossa jalostusasiassa. :(

    Mutta suloiset nukkujat, joka tapauksessa.♥

    VastaaPoista

Luetuimmat : )