1.4.10

Munia taivaalta

Vahinkoja sattuu - varsinkin minulle. Kaikenlaisia. Apteekissa käydessäni eksyin Tiimariin ja ostin sieltä ripustettavia munia pussillisen. Kotona ihmettelin, miten niitä voisi käyttää. Ensin panin ukon ja akan pallomereen:
Ukko ja akka ovat mielestäni oikea muotoilun helmi. Sain ne lahjaksi enkä ole antanut pois, vaikka niitä on minulta kerjännyt eräs, joka tietää muotoilusta enemmän kuin minä : )

No, sitten hokasin, että olohuoneen katossa on ne kaksi salaperäistä koukkua, jotka jo edellinen asukas on kiinnittänyt ilmeisesti kukka-amppeleita varten. En ole kukka-amppeli-ihminen, mutta koukut ovat saaneet olla. Toiseen on ollut helppo kiinnittää joulukuusi, joten kyllä ne ovat vuokransa maksaneet. NYT keksin, että ripustan lahjanarun koukkuihin ja munat siihen riviin, koska munissa oli ripustuslenkit. Tuumasta toimeen, mutta lopputulos oli niin karsea, että päästin irti ja silloin se tapahtui: vahinkolelu kissoille. Muksu ihmettelee, että mistä taivaalta näitä munia tipahti:

Sieltä ne tuli
Sinne ne meni
Jess, nää on mulle
On kuin onkin : D
Lisään tänään naruun höyheniä ja muuta mukavaa, mutta poissaollessamme nostan hökötyksen siihen toiseen koukkuun kisuleiden ulottumattomiin, ettei satu mitään. Noiden narujen ja eläinten kanssa sietää olla varovainen. Mutta ulkona näyttää siltä, että nuoret kissamme pääsevät kohta sinne energiaa purkamaan. Minä puran nyt omat energiat siivoamiseen eikä tämä ole aprillipila : )

13 kommenttia:

  1. Sitähän sitä pitäisi alkaa tehdä, siivousta. On ihan vapaa päiväkin, mutta kun kaikenlainen muu on hauskempaa.
    Lumipenkat kyllä vauhdilla laskee, eilen oli jo lämmintä ja nytkin plussalla mukavasti, pilvistä vaan.

    VastaaPoista
  2. Taidamme asua naapurikunnissa sinun kanssa : )
    Katsohan ulos. Täällä sataa VETTÄ. Sataako siellä?

    VastaaPoista
  3. Voi, siivoamaan :( mistä ihmeestä inspis?
    Tosi kivat nuo sirottimet yläkuvassa, jossakin juuri niitä ihastelin...eikös ne saa halaamaankin toisiaan???

    Kissoillekin järjestit aivan mainion lelun, niin kissamaisesti tuo toinen kisu narun koukkaa käpäläänsä...ihana!

    Edellisen postauksen ajatukset ristiinnaulitsemisesta olivat samanlaisia, kuin itselläni siellä koulun penkillä pienenä : )

    VastaaPoista
  4. Taru: ei tule inspis, ei. Pelasin tässä jo pasianssiakin ettei tarttis siivota. Pitää varmaan sammuttaa koko kone, että pääsee siitä irti : ) Mattoja ei ainakaan voi viedä ulos, kun siellä tulee vettä ja mattotelinekin on lumen saartama : ) Hyvä!
    Joo sirottimet. Ne halaa. Jos ne on erossa, näyttää siltä, että ne kaipaa toisiaan.

    VastaaPoista
  5. lentävä1.4.10

    mitä ihmettä siivoamisella ressaat.minä potkasen isommat sohvan alle ja sillä siisti,meeen kissojen kanssa ulos ja etsin uroksia.nythän on .... juhla eikä siivous kisa.

    VastaaPoista
  6. Ei ole vaaraa, että MINÄ siivoaisin liikaa : )

    VastaaPoista
  7. Kissani Amanda luki tämän ja vaatii ehdottomasti samanlaisen pääsiäislelun. Leppoisaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  8. Amanda saa mielellään lainata ideaa, mutta ole varovainen, kun kiipeät ripustamaan sitä lelua, ei se Amanda kuitenkaan sinua passaa, jos jalkasi menee poikki : )

    VastaaPoista
  9. Oiva lelu kissalla!
    ja kissa on todella kaunis!

    VastaaPoista
  10. Kylläpäs kissalle ihanat lelut teitkin! Meilläkin kissa oli todella tyytyväinen kun pääsiäistrullit kävivät virpomassa. Valmiita leluja kissalle ;)

    VastaaPoista
  11. Elisa: sama juttu meillä. Kissojen mielestä virpomisoksat oli heitä varten tuotu - tietysti : )

    VastaaPoista
  12. Tuo suojelusenkeli taulu on myös tyttäreni seinällä lapsena ollut, minne lienee joutunut?
    Kanuiit raamit saitkin! :)

    VastaaPoista
  13. Seijastiina: monella on ollut ja kyllä enkeli onkin kaikkien lapsia suojellut : )

    VastaaPoista

Luetuimmat : )