On se ylösnousemus helppoa tässä iässä. Se on jopa niin helppoa, että viikonlopullakin nousee omaksi harmikseen kuudelta. Muistan, kuinka nuorena töihin nouseminen oli joskus tuskan takana. Nyt sitä vaan nousee ja tekee aamutoimet. Enää ei välitä, vaikka joku paikka kolottaakin, sehän kuuluu asiaan. Muistan kuulleeni lauseen, että "jos ei yli nelikymppisenä aamulla jotakin paikkaa särje, sitä on kuollut". Siis olen elossa. Jätin perjantaina töihin lähtiessä Muksun ihmettelemään, kuinka sievää olisi, jos olisi lasin toisella puolella, ei tarvitsisi yrittää kiivetä monen metrin kapoista lintulaudan jalkaa ylöspäin vaan voisi suoraan marssia lunta pitkin laudalle ja antaa tipusille kunnon pöllytykset. No huvinsa kullakin ja kyllä se lumi siitä sulaa elokuuhun mennessä.
Samma utan salama:
Päivä jatkui kuten tavallista eli mikään ei ollut tavallista, mikä siis on ihan tavallinen päiväni. Epänormaalia oli se, että päätin lähteä töistä pari tuntia aikaisemmin, koska olin tehnyt korvauksetonta ylityötä jo pari viikkoa, mutta! Mutta minulla oli huono omatunto, koska työtä oli NIIN paljon tekemättä. Venytin lähtöä vielä puoli tuntia; vielä voin tehdä tuon ja tuon, jotta on maanantaina mukavampi aloittaa työt. Tavallista kaikille naisille on, että AINA on huono omatunto, joten siitä ei siis kannata välittää. Syy, miksi aioin lähteä aikaisemmin, oli se, että piti mennä hankkimaan hautajaisvaatteet.
Kauppoihin siis ja tuskaisen vaelluksen jälkeen lopputulos nolla. Joka putiikissa samat vaatteet ja minun vartaloni on niin poissa muodista. Eniten minua ärsyttää myyjä, joka yrittää selittää, mikä minulle olisi hyvä. Jos ei sitä tässä iässä tiedä, ei sitten milloinkaan. Eikä budjettini salli ostaa kallista vaatetta vain yhtä tilaisuutta varten vaan tarkoitukseni oli ostaa vaate, joka sopii hautajaisiin ja jota voisin käyttää sen jälkeen töissäkin muunneltuna. Siinä vaiheessa kun sain pukukoppiin viestin, että sen henkilön, jonka töitä olen puskenut pari viikkoa, sairasloma jatkuu kahdella viikolla, löin hynttyyt yhteen ja marssin ostamaan pelkät sormikkaat.
Haha väärä ilmaisu, PELKÄT sormikkaat.
Menin ostamaan YHDET mustat sormikkaat hautajaisiin ja tulin kaupasta kaksien mustien, yksien oranssien ja yksien vihreiden kanssa. Sain tavallaan kolmet sormikkaat ilmaiseksi, vaikka en olisi halunnut. Aivoni alkoivat olla siinä vaiheessa iltapäivää sen verran väsyneet, että minun piti kysyä myyjäraukalta muutamankin kerran, että tarkoittaako tämä "kahdet yhden hinnalla" oikeasti sitä, että kun ostan tämmöisen niputetun parin, jossa on kiinnitettynä oranssit sormikkaat haluamiini mustiin, saan ilmaiseksi toisen samanlaisen parin. Myyjä sanoi kasvot jo hiukan punehtuneena näin olevan. Koska jalatkin olivat jo väsyneet enkä jaksanut vaihtaa kauppaa, otin musta/vihreäparin tyttärelleni, joka rakastaa vihreää.
Koko lysti maksoi pari euroa ja siinä vaiheessa rupesin jo miettimään vaikka mitä. Olen nimittäin nuoruudessani opiskellut aika korkealle markkinointia eikä tämä mene minun kaaliini ollenkaan. Toisaalta jutussa täytyy olla jokin itu, koska kyseinen liike kyllä pärjää, mutta pärjäisi varmaan ilman ilmaisjakeluakin.
Kuka haluaa kaksi yhden hinnalla. En tunne ketään. Tai kyllä; kyllä minä kallista naamarasvaa otan mielelläni toisen purkin. Sanon nyt tämän, vaikkei ehkä pitäisi: kehitysmaan naiset tämän toisen vaatteen maksaa! Ja miksi olen niin varma? Olen ollut tuontifirmassa töissä joskus kauan sitten.
Minä vien oranssit haskat mökille ja tartun niillä huussintyhjennyslapioon. Sen verran tuplana rupesin jo elämän näkemään, että tulin tähän koneelle kahden aamukahvikupin kanssa. Ensin toin toisen ja käväisin jossakin ja sitten toin toisen. Onneksi rupesi jo hymyilyttämään.
